Välillä mua vähän ahdisti aina vaan tuijotella parvekkeelta pihalle, kun muut lähti töihin. Varsinkin, kun itse kävin korkeintaan neljä kertaa viikossa asuntoni ulkopuolella. ~ Asta hymyili mulle aina sillä tavalla hieman surullisesti, kun kävin kaupassa kerran, pari viikossa. Useimmiten se oli joko hyllyttämässä leipäpusseja tai banaaneja, ja hyvin harvoin näin sen jopa kassalla. Ei se koskaan mulle mitään sanonut, mutta tiesin, että se tietää mun asuvan samassa talossa kuin se.