Ihmisen korvat, suden silmät

Yö

"Mene", Elsibet käski, kun hän oli viimein irrottanut itsensä Samuelin punaista hohtavasta katseesta.

"En mene, miks mun pitäis mennä?"

"Mä just sanoin, että koska mä en ole ihminen, mä olen– mä olen —"

"Ihmissusi", Samuel töksäytti eikä hän edes tiennyt, mistä hän oli moisen väitteen keksinyt.

"Kiitos. Mä en vieläkään osaa puhuu siitä ääneen", Elsibet sanoi. "Ala mennä nyt. On täysikuu, ja kuu nousee kohta."

"Entä sitten?"

"Mä voin suden muodossa tehdä kaikenlaista, mitä mä en suurin surminkaan tekisi ihmisenä. Sudella on suden vaistot, ja mä en osaa hallita itseäni. Sä voit kuolla, jos sä jäät tänne", Elsibet sanoi murheellisesti.

"Et sä tappais mua. Mä en ole ihminen. Mä tajusin syyn mun punaisiin silmiini sillon, kun sä kannoit mut ulos tosta mökistä. En kyllä tajua, että miksi. Mut mä olen... Mä olen vampyyri", Samuel kertoi.

"Ja sua ei edes oo purtu?" Elsibet kysyi.

"Ei niin, mutta mä oon täysin varma, että mä olen vampyyri, mä en vaan tiennyt sitä ennen", Samuel vastasi.

Samuel tiesi, että hänelle olivat ilmestynyt terävät kulmahampaat, vaikka hän ei ollutkaan ennen omistanut niitä.

"Katso", Samuel näytti ja avasi suunsa. Elsibet värähti hiukan, kun pitkät ja terävät kulmahampaat loistivat suussa.

"Mulla on ollut jo monta päivää aika sietämätön verenhimo. Mut mä en pure sua. Mä pidän susta enemmän kuin kenestäkään, kenet mä olen koskaan tavannut", Samuel vannoi hymyillen.

Hetken aikaa hän oli aivan varma, että hän näki liikutuksen ja rakkauden myös Elsibetin pihkansävyisissä silmissä, mutta kuu nousi itäisen horisontin takaa. Sen kalpea valo osui maahan, ja Elsibet kerkesi sanoa:

"Voi ei."

Samuel näki kuun poikkeuksellisen vahvaa valoa vasten ihmisen siluetin, joka alkoi pikkuhiljaa muuttaa muotoaan.

Ensin näytti siltä, kuin hahmon ryhti olisi huonontunut, mutta sitten siluetti muuttui nelijalkaiseksi.

Hetken päästä Samuel näki suden kokonaisuudessaan. Hän oli ollut oikeassa, susi ei halunnut hyökätä vampyyrin kimppuun, olivathan vampyyrit sentään aivan eri lajia ihmisten kanssa.

Elsibet oli kaunis jopa suden hahmossaan, Samuel ajatteli kun hän katsoi häntä hitaasti lähestyvää sutta silmiin. Sudella oli pitkäkarvainen ja tuuhea turkki, jonka ruskean ja harmaan lempeät värisävyt saivat sen näyttämään vain isolta koiralta. Samuel tiesi silti, että ihmisillä ei sen luokse olisi asiaa. Sudella oli sirot tassut, joiden anturat tuntuivat pehmeältä, kun Samuel otti hiljaa kiinni suden etutassusta.

Susi katsoi häntä kellanruskeilla silmillään, jotka olivat identtiset Elsibetin ihmishahmon suurten silmien kanssa. Ne olivat hänen eläimensä tunnusmerkki, hänellä olisi ne aina, Samuel ajatteli.

Samuel tajusi, ettei hänellä ollut enää verenhimoa, vaikka hän tunsi silti selvästi pitkät kulmahampaansa. Ensin hän ajatteli sen johtuvan siitä, ettei Elsibet ollut enää ihmisen hahmossaan, mutta sitten hänen mieleensä ilmestyi ajatus. Hän ei tiennyt, mistä se ilmestyi, mutta hän tiesi sen heti oikeaksi.

Verenhimon pysäytti rakkaus.

⁂

Aapo oli vanha mies, entinen kalastaja, nykyään heikossa kunnossa. Hän ei ollut kalastanut vuosiin pahan reumatismin vuoksi, vaikka meri vetikin häntä puoleensa; se tuntui hänelle luonnolliselta elementiltä. Kalastaja oli kauan sitten unohtanut suuren haaveensa: päästä vielä kerran merelle, ennen kuin ikuisuus veisi mukanaan ja aika hänestä jättäisi.