"En kuitenkaan ole täällä tänään pelkästään kiittämässä", isäni jatkaa, " vaan minulla on teille myös uutisia. Tahdon ilmoittaa palaavani yrityksen toimitusjohtajan tehtäviin välittömästi."

Huone kohahtaa ja ihmiset kommentoivat kilpaa uutista vierustoverilleen. Isäni antaa puheensorinan hiljentyä ennen kuin jatkaa puhettaan. Nyt se tulee, huomaan ajattelevani. Nyt koittaa se hetki jota olen kauhulla odottanut siitä asti kun isäni kertoi minulle mitä tuleman pitää.

"Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki", isäni jatkaa kun huone on jälleen hiljentynyt. " Haluan lisäksi ilmoittaa, että tyttäreni Sofia Sten on yrityksemme uusi projektivastaava."

Huone on nyt hiirenhiljainen. Jos saisin valita yhden hetken jolloin voisin kaikkoontua Harry Potterin tapaan, tekisin sen nyt. Lopulta, ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Lisa Easton rikkoo hiljaisuuden aloittamalla kohteliaan taputuksen johon muut lopulta yhtyvät.

Isäni hymyilee. "Tiedän, että tämä uutinen tulee teille yllätyksenä. Voin kuitenkin vakuuttaa tyttäreni olevan erittäin lahjakas ja kykenevä tehtävään. Kiitos mielenkiinnostanne, en varasta työaikaanne tämän enempää."

Huoneessa syntyy vilkas puheensorina ihmisten poistuessa takaisin työtehtäviensä pariin, eittämättä uusia juoruilun aiheita rikkaampana. Jostain syystä katseeni hakeutuu automaattisesti Luken suuntaan. Huomaan hänen poistuvan huoneesta kädet taskuissaan taakseen katsomatta. Tunnen oloni pettyneeksi. Lisa Easton sen sijaan kävelee luoksemme ja kättelee minua.

"Tervetuloa", hän sanoo ystävälliseen mutta ankaraan sävyyn. Minusta tuntuu että tämä nainen ei ole nimitykseeni erityisen tyytyväinen. Mitä isäni on tehnyt saadakseen tahtonsa läpi? Lisan yli ei nimittäin kävellä noin vain. Tosin tiedän isänikin olevan kova vastus. Hymyilen Lisalle samalla kun kiitän häntä, rukoillen samalla mielessäni että tulemme toimeen keskenämme.

"Emma näyttää sinulle toimistosi", Lisa jatkaa. "Voit kysyä häneltä jos tarvitset jotain muuta." Niine hyvineen hän astelee ulos huoneesta. Hänen vanavedessään seurannut kaunis nuori nainen (jonka arvelen olevan osapuiltaan samaa ikäluokaa kanssani) jää seisomaan luokseni. Naisella on oliivinvärinen iho ja mustat, paksut ja pitkät hiukset. Silmät ovat suuret ja syvän ruskeat. Hän on pukeutunut tyylikkäästi mustaan kynähameeseen ja valkoiseen silkkipuseroon. Hänen hymynsä perusteella pidän hänestä heti.

"Minä olen se Emma, sihteerisi. Tätä tietä", hän virnistää ojentaen kättään. "Mennäänkö katsomaan missä matala majasi sijaitsee?"

Virnistän takaisin. "Sopii mainiosti. En tiennytkään että minulla on oma sihteeri."

Emma johdattaa minua käytäviä pitkin pysähtyen lopulta yhden toimistohuoneen ovelle. Huone on avara ja valoisa, massiivipuuta oleva työpöytä on sijoitettu ikkunan eteen niin että istun selin kadulle. Nimeni koristaa ovenkarmia. Astelen huoneeseen edeltä ja lasken käsilaukkuni kirjoituspöydälle.  Ikkunastani avautuu näkymä suuren puiston yli. Alhaalla kadulla sykkii kuitenkin vilkas Lontoo. Tuijotan edessä näkyvää maisemaa ja hengitän syvään.

"Jos tarvitset jotain soita minulle. Alanumeroni on 3588. Ja jos tarvitset ihan vaikka vain keskusteluapua - tiedät mistä minut löytää." Emma selostaa selkäni takana.

Käännyn häneen päin. "Kiitos. Opiskeletko sinä jotain?" On hyvin yleistä että opiskelijat toimivat sihteereinä yrityksissä.

Emma pudistaa kaunista päätään. "En vielä, mutta se on kyllä suunnitelmissa." Hänen lyhytsanaisuutensa perusteella tulkitsen ettei hän halua puhua asiasta enempää. Tyydyn nyökkäämään. "Jätän sinut kotiutumaan uuteen toimistoosi." Emma hymyilee ja poistuu. Huikkaan kiitokseni hänen peräänsä.

          

Emman mentyä tuijottelen vielä hetken maisemia jonka jälkeen istahdan työpöytäni ääreen. On aika syventyä firman toimintakertomukseen sekä ensimmäiseen projektiini. Isäni ei ole kertonut mitä se pitää sisällään. Avaan kannettavan tietokoneeni ja käyn töihin.

Olen niin syventynyt lukemaani että minulta menee hetki tajuta että joku tuijottaa minua. Nostan hitaasti katseeni ja huomaan Luken seisovan huoneeni ovella. Hän nojaa ovenkarmiin kädet puuskassa ja katselee minua tuo sama arvioiva ilme kasvoillaan. Mutta nyt siinä on jotain muutakin... Ylimielisyyttä? En osaa sanoa. Poskiani kuumottaa. Kuinka kauan hän on seissyt ovellani?

"Herra Green." Totean jääden odottamaan hänen vastalausettaan. "Neiti Sten. Halusin tulla onnittelemaan teitä henkilökohtaisesti uudesta työpaikastanne. Melkoinen veto." Luke kävelee työpöytäni luo ja istahtaa vastapäiseen tuoliin. Pää kylmänä nyt, hoen itselleni. Inhoan sitä typerystä joksi tuo mies saa itseni tuntemaan. Ja hän vain leikittelee kanssani.

"Kiitos. Yllätyin itsekin." Pahus. Tajuan päästäneeni sammakon. Paljastin hänelle juuri ettei isäni kertonut suunnitelmistaan edes minulle ennen viimeistä mahdollista hetkeä. Luke kohottaa toista kulmakarvaansa, selvästi noteeraten sanavalintani, mutta hän ei kommentoi sitä mitenkään.

"Tervetuloa joukkoomme." Hän nousee seisomaan. "Toivon että kokemattomuudestanne huolimatta voitte antaa meille sen mitä projektivastaavalta odotamme."

Hetkinen. Piruileeko hän minulle? Vaikka tunnenkin olevani vahaa tuon miehen katseen alla, minulle ei puhuta alentavasti. "Te olitte itsekin hyvin kokematon tullessanne töihin tähän yritykseen", tyydyn toteamaan. Luke nyökkää lähes huomaamattomasti. "Se on totta, neiti Sten. Minun isäni ei kuitenkaan omista tätä yritystä."

Sanat osuvat arkaan paikkaan. Olen työskennellyt Sten & Steelilla kokonaiset kolme tuntia ja tuo mies on jo löytänyt heikon kohtani. Ymmärrän samassa kristallinkirkkaasti miksi hän menestyy niin hyvin yritysmaailmassa. Hän on häikäilemätön.

Luke selvästi huomaa sanojensa vaikutuksen. Hän asettaa kätensä pöydälleni ja nojautuu lähemmäs minua. Hänen kasvonsa ovat alle metrin päässä omistani ja tunnen hienon partaveden hennon tuoksun.

"Minä haluan uskoa teihin, neiti Sten. Haluan kunnioittaa teitä. Mutta tiedättekö mitä? Kunnioituksessa on se yksi pieni mutta. Se täytyy ansaita."

Niine hyvineen hän lampsii pois huoneestani jättäen minut aukomaan suutani. Mistä helvetistä tuossa oli kyse? En osaa sanoa hyökkäsikö vai varoittiko hän minua. Kenties molempia. Kokeeko hän minut uhkana? Tuskinpa vain.

En kuitenkaan ehdi pohtia Luken vierailun tarkoitusta sen pidempään sillä minulla on töitä. Minua ei palkattu tänne ihmettelemään.

Isäni ei käy luonani koko päivänä. Tämä ei yllätä minua. Hän haluaa epäilemättä osoittaa alaisilleen kaksi asiaa. Ensinnäkään hän ei tule suosimaan minua millään tavalla, vaikka isäni onkin. Se sopii minulle paremmin kuin hyvin. En halua minkäänlaista erikoiskohtelua. Toiseksi, välimme ovat edelleen etäiset. Eikä muutosta ole näkyvissä.

Emma tuo minulle lounaaksi voilevän jonka ahmin työpöytäni ääressä. Olen vihdoinkin päässyt syventymään ensimmäiseen projektiini johon liittyvän kansion Emma on aiemmin tuonut pöydälleni. Projektissa on kyse uusien toimintamallien sisäänajamisesta käytännössä ja se vaikuttaa... Isolta. Viidentoista minuutin kuluttua olen varma että se on liian iso ollakseen minun ensimmäinen projektini. Nielaisen tyhjää. Mitä hittoa isä oikein ajattelee?

Olen kunnianhimoinen ja nautin haasteista, mutta tunnistan kyllä rajani. Onko tämä jokin vitsi? Käännän kansion ympäri (josko se olisi eksynyt vääriin käsiin), mutta nimeni seisoo itsepintaisesti kansion nimilehdellä. Puhelimeni soi ennen kuin ehdin vaipua syvempään epätoivoon. Lisa pyytää minua käymään toimistossaan.

Rakkauden laitWhere stories live. Discover now