The Damn Boy Is Mine ♡ (Finnish)

8. 15.10.2016

// pitkä odotus on viimein palkittu (?)! Tosiaan mulla ei oo ollu hirveimmin inspistä jatkaa tätä stooria koska tää on välillä myöhemmin aiheuttanut mulle myötähäpeää + ei oo ollu kiinnostusta kirjottaa tätä, vaikka mulla onkin päässä pyörinyt pari juonenkäännettä. Nyt kaikki on kuitenkin alright ja toivon mukaan te lukijat jaksatte vielä lukea tätä :D

*skip 2 kk, 15.10.2016*

"Mitä sä sait tosta a-kohdasta vastaukseks?"
"Öö, 43"
"Aa, kyl tää sit varmaa on oikein"

Suunnilleen noin me juteltiin Emman kanssa matikan tunnilla. Mä epäröin ja Emma auttoi mua minkä muisti/osasi. Koko tunti pelkkiä laskuja laskujen perään. Lopputunnista mulla meinas jo silmissä heittää kaikki numerot ja kirjaimet joten aattelin käydä hetken tuulettumassa pihalla. Meidän matikan maikka oli oikeesti tosi lepposa, välillä jopa tuntu että sitä ei ees kiinnostanu tekikö kukaan luokasta ees yhtäkään tehtävää. Astuin luokkahuoneesta ulos ja oppilaat olivat levittäytyneet pitkin käytäviä tekemään matikan laskuja... tai tekemään jotain muuta, useimmiten jälkimmäistä. Kävelin käytävää pitkin ja yritin etsiä Kiaa. Kia oli tunnin alettua suunnannut itsensä käytävälle mitä minä ja Emma oikeastaan jäimme miettimään paljon. Yleensä Kia näet työskenteli meidän kanssamme joko luokassa tai käytävällä mutta nyt hän oli sännännyt käytävälle sanoen että halusi olla rauhassa. Vaikka etsin Kiaa käytäviltä pari minuuttia, en nähnyt häntä. Päätin kuitenkin lähteä ulos joten laitoin kengät jalkaani, syystakin niskaani ja lähdin kävelemään kohti uloskäyntejä. Nyt uloskäyntejä oli 2 sillä varauloskäynti oli muuttanut paikkaa ja entinen varauloskäynti päätettiin avata kaikille, koska lukiossamme oli niin monta oppilasta että katsottiin parhaaksi jos oppilaat pääsisivät nopeammin kahdesta ovesta ulos välttäen tungoksen ja ajantuhlauksen. Toisin kuin vanhaa uloskäyntiä käytettäessä, uutta uloskäyntiä käyttäessä oli astuttava portaat alas jotta pääsi ovelle. Olin juuri avaamassa vanhaa ovea, kun kuulin Kian äänen alhaalta. Menin uloskäyntien välisten seinän luokse ja kurkistin alas. Siellähän oli Kia - pojan kanssa!

"Mikset sä jätä sitä? Ymmärrätkö että mä en oo mikään kakkosvaihtoehto sulle! Sä joko jätät sen mahdollisimman pian tai sitten sovitaan että tätä meidän juttua ei koskaan tapahtunutkaan."
"Anteeks, Aurora on vaan niin vaikee ihminen. Mä todella haluan jättää sen, mut se ei anna mulle ikinä suunvuoroa. Mut hei, seuraavan kerran ku nään sen niin ehotan tapaamista ja sit kerron sille että se on ero nyt."
"Pidät sit kans sanas."
"Mä lupaan."

He halasivat ja mä tunnistin heti pojan - sehän oli Alvar! Mä virnistin, mutta livahdin nopeasti ulos kun huomasin Kian ja Alvarin alkavan kävellä rappusia ylös. Huokaisin helpotuksesta ja jäin miettimään tilannetta. Mun veljen kaveri ja mun kaveri... Salasuhde.. ihan uskomaton juttu. Tiesin muuten että Alvar oli tosissaan puhuessaan Auroran olevan vaikea, sitä hän todella oli. Kävelin koulun penkille ja asettauduin makaamaan siihen. Penkki oli juuri sopivan kokoinen. Jäin hetkeksi tuijottamaan taivasta, pilviä oli paljon, ja sää oli erittäin syksyinen, olihan loppusyksy. Suljin hiljaa silmäni ja unohdin hetkeksi ihan kaiken. Rauhallisen hetkeni kuitenkin keskeytyi silloin kun tunsin jonkun hivelevän kasvojani jollakin, olin aika varma että se oli lehti tai vastaava. Kurtistin kulmiani hieman ja päätin pyytää tuyppiä lopettamaan mitä ikinä hän olikaan tekemässä.

"Ääh anna mun olla... kuka sitten ootki"

Tyyppi ei kuitenkaan lopettanut joten kurtistin kulmiani entisestään ja näytin hapanta naamaa.

"Nyt lopetat!" suutahdin ja nousin istumaan. Avasin silmäni ja edessäni seisoi --- Eemil! Eemil saniaislehden kanssa.

"Et olis vielä luovuttanu", poika nauroi.
"Sinäkö mua tolla hivelit? Hitto sun kanssas", sanoin ja pörrötin hiuksiani. Pieni haukotuskin karkasi suustani.

Minä ja Eemil oltiin oltu yhdessä 31.8.2016 saakka eli tuolloin 1,5 kk. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Eemil tunnusti mulle tunteensa, me alettiin seurustella. 2 viikkoa me katseltiin tilannetta ja sitten mä olin sitä mieltä että voitaisiin alkaa seurustella. Hyvin meillä oli mennyt ja mulla oli ollut tosi hauskaa ja ihanaa sen vaaleanvihreähiuksisen seurassa.

"Etkö sä nuku tarpeeks?" nahkatakkinen Eemil kysyi ja istui viereeni penkille.
"Nukun mä. Matikan laskut vaan alko vilistä silmissä"
"No sen mä uskon, oot niin ahkera tyttö", poika sanoi lässyttäen loppuosan.

Naurahdin ja Eemil nappasi minut kainaloonsa ja antoi mulle sen saniaislehden. Hymyilin ja pyörittelin lehteä oikean käteni peukalon ja etusormen välissä. Vihreäsilmäinen Eemil katseli mua ja suukotti otsalle. Eemilin tuttu tuoksu kantautui nenääni - miesten hajuveden ja tupakan sekoitus - johon olinkin jo saanut tottua.

"Huomenna olis ysiltä bileet. Ne on oikeestaan 3. luokkalaisten juhlat mutta sinne saa tuoda deitin. Minni, haluaisiks sä lähteä mun kans sinne?", nuorimies kysyi silittäessään hiuksiani.
"Joo, tottakai" vastasin ja painoin suudelman poikaystäväni huulille.