Vatukkaviima käveli pitkin vanhaa ketunpolkua. Hän oli vähän yksinäinen nyt, kun hänen siskonsa ja paras ystävänsä olivat kumppaneita. Hän vietti nykyään paljon aikaa kävellen ympäri metsää ja tarkistaen, että reviiriltä ei löytynyt tunkeilijoiden hajua. Joskus hän haistoi isänsä hajun, mutta se oli aina sen verran vaimeaa, että Leijonahammasta olisi mahdotonta löytää. Välillä hän yritti jäljittää isäänsä onnistumatta siinä.
Vatukkaviiman palatessa leiriin Kuurasydän juoksi innoissaan hänen luokseen. "Minä saan pentuja", tämä sanoi iloisena. "Tietääkö Tammiliito?" Vatukkaviima kysyi kehräten. "Ei vielä. Kerron kun hän tulee partiosta", Kuurasydän sanoi. "Kenelle kerrot ja mitä?" Kuului hilpeä ääni heidän takaansa. Molemmat käännähtivät ympäri ja näkivät edessään Tammiliidon. Kuurasydän kehräsi ja painautui kumppaniaan vasten. "Sinusta tulee isä", Kuurasydän kuiskasi ja nuolaisi Tammiliidon poskea. Tammiliito kehräsi kovempaa ja nuolaisi kumppaninsa korvia. "Sinusta tulee mailman paras emo", Tammiliito kehräsi. "Hetkinen! Eikö sinun pitäisi olla pentutarhassa?! Minä voin siirtää makuualus-", Kuurasydän keskeytti kumppaninsa laittamalla häntänsä tämän suulle. "En minä vielä sinne muuta, pentujen syntymään on vielä kaksi kuuta.
Kuurasydän makoili pentutarhassa. Oli kulunut puoli kuuta siitä, kun hän oli saanut tietää olevansa tiineenä. Tammiliito oli hokenut ja hokenut, että hänen pitäisi muuttaa pentutarhaan, ja lopulta Kuurasudän oli kyllästynyt siihen ja suostunut kumppaninsa vaatimukseen. Nyt Kuurasydän nousi ylös ja asteli aukiolle. Hän näki Tammiliidon ja Kirvaturkin istumassa tuoresaaliskasalla. Hän lähti heidän luokseen ja kietoi häntänsä Tammiliidon häntään tervehdittyään Kirvaturkkia. "Miten voit?" Tammiliito kysyi kumppaniltaan. "Hyvin", Kuurasydän vastasi. "Ainiin Kirvaturkki, kauanko synnytykseeni on?" Hän kysyi. "Yksi ja puoli kuuta", Kirvaturkki vastasi. Kuurasydän nyökkäsi ja alkoi syömään pulskaa vesimyyrää.
Vatukkaviima istui tuoresaaliskasan vieressä juttelemassa Tammiliidolle ja Kirvaturkille. "Kuurasydämen pennut sybtyvät pian", Kirvaturkki huomautti nähdessään Kuurasydämen juttelemassa Jääsielun kanssa pentutarhan edustalla. Tammiliito katseli kumppaniaan rakkaus silmissään hehkuen. Vatukkaviima käänsi katseensa Kirvaturkkiin ja hämmästyi nähdessään tämän katseessa kateutta. Mitä tuo on? Onko hän rakastunut siskooni? Mutta hänhän on parantaja! Vatukkaviima pudisti päätään karistaakseen ajatuksen mielestään.
Kuurasydän hengitti raskaasti ja puri keppiä, kun kivun aallot kulkivat hanen lävitseen. Pian kipu alkoi kuitenkin hellittää, ja samaan aikaan hän kuuli raskaat askelet ja tuttu tuoksu tulvahti hänen suuhunsa. Kuurasydän käänsi katseensa kumppaninsa kauniisiin merensinisiin silmiin. Sen jälkeen hän katsoi vatsansa viereen ja näki neljä pientä pentua. "He ovat kauniita", Tammiliito kehräsi ja nuolaisi kumppaninsa korvia. "Mailman kauneimpia pentuja", Kuurasydän sanoi katsellen rakastavasti vastasyntyneitä pentujaan. "Pitäisikö meidän ninetä heidät?" Tammiliito kysyi. Kuurasydän nyökkäsi. "Tuo ruskea pentu keltaisilla raidoilla voisi olla Ampiaispentu", Hän sanoi. "Ja tuo siniharmaa naaras voisi olla Aamupentu", Tammiliito ehdotti. "Mustaruskean naaraan nimi voisi olla Iltapentu", Kuurasydän sanoi. "Ja ruskea naaras Myrkkypentu", Tammiliito lopetti. Sitten viimeinen, ruskea juovikas pentu kiemurteli pois pentuetovereidensa alta ja tuli näkyviin. "Hän näyttää sinulta", Tammiliito huomautti. "Totta", Kuurasydän vastasi. "Entä nimi?" Tammiliito kysyi. "Haaleapentu", sanoi ääni pentutarhan suuaukolta. Molemmat käänsivät katseensa äänen suntaan ja näkivät Vatukkaviiman. "Ei tarvitse näyttää noin järkyttyneeltä, se oli vain ehdotus", Vatukkaliito naurahti. "Olkoon hän siis Haaleapentu", Kuurasydän totesi toivuttuaan säikähduksestä.