"Hui saakeli", se sanoi säikähtäen ja läikytti kuumaa kahvia vahingossa lattiallekin.
"Unohditko, että mä asun täällä?" nauroin.
"En vaan muistanut, että näytät noin zombilta", se virnuili ja käski mun katsoa peiliin.
Noel oli tottunut puuroutuneeseen elämäänsä, jossa ei juurikaan tapahtunut muutoksia. Yksi marraskuun luminen päivä muutti kuitenkin radikaalisti tämän nuoren miehen suunnan. Muutos tuo mukanaan kuitenkin aina myös ikäviä asioita. Toisinaan sitä kaipasi paluuta takaisin arkeen, jossa ei tarvinnut pelätä menettävänsä mitään.
***
Tarinan päähenkilö, Noel, pohjautuu ulkonäöltään Blind Channelin Joel Hokkaan, mutta tarinan ei ole tarkoitus olla fanfiction Joelista. Lisäksi tekstistä löytyy vihjauksia joihinkin Blind Channeliin liittyviin juttuihin. Oon iloinen, jos onnistutte bongaamaan niitä! Juoni on kuitenkin täysin oman mielikuvitukseni tuotetta, samoin hahmot sekä paikat.
Ethän siis kopioi mitään ilman lupaa!
Sisältövaroitus:
Tarina sisältää seksuaalissävytteisiä kohtauksia, alkoholia, päihteitä, väkivaltaa sekä puhetta itsetuhoisuudesta.
!!Luvun alussa on varoitus, jos kyseisessä luvussa tulee olemaan jotakin triggeröivää materiaalia!!
~mielikuvitusmaa