Edes ystäviä

XXVIII

Puhelimen pärinä herätti Nikon.
- Ha?
- Ylös sieltä unikeko, aurinko on jo noussut! Kuului ylipirteä naisen ääni.
- Nyt on lauantai!!! Niko murisi.
- Ja kello on kymmenen, Nicole jatkoi.

- Miksi sä soitat? Aamu-Niko ei ollut kiva Niko.
- Pipsa soitti mulle äsken.
- Sulle? Häh? Miks?
- Kun sen mielestä me ollaan kavereita ja sillä oli tarvetta purkaa sydäntä..
Nicolen sarkastinen nauru kaikui linjan toisessa päässä. Nainen oli täysin veljensä puolella ja dissasi ja boikotoi Pipsaa yhtä antaumuksella.

Niko huokaisi ja päästi turhautuneen korahduksen.
- Mielenkiintoista oli se, että se väitti sun lähettäneen sen putkaan yöks.
- Jep. Voin vahvistaa tiedon, Niko sanoi epäröimättä, huvittuneenakin, mutta ennen kaikkea ylpeänä.
Sisko huokaisi syvään, mutta tyrskähti.
- Se varmaan ansaitsi sen.
- Täytti kaikki tunnusmerkit kriminaalista, Niko nyökkäsi.

Hän oli kuitenkin hieman utelias.
- Mikä oli Pipsan versio tapahtuneesta?
- Että se tuli sopimaan rauhaa sun kanssa ja sä hermostuit ja soitit poliisit kertomatta sille.

- Kutakuinkin. Mut se oli alkanut iltansa jo jossain baarissa ja se myös näkyi ulkomuodosta. Sit tietyssä humalatilassa se oli saanut päähänsä, että sen pitää sopia mun kanssa, joten se oli järjestänyt ittensä mun luo ja oli vielä siinä rapussa mua ootellessa huuhdellu sikspäkillisen alas.

- Mulle se alkoi vonkumaan vanhoja hyviä aikoja ja kuinka mun muka pitäis auttaa sitä, kun oon niin avulias persoona.
Niko päästi röhönaurun.

- Se ei ois halunnu lähtee mihkään ja se oli vielä ihan peeaakin. Mä autoin kutsumalla sinivuokot, jotka korjas sen pois yleisellä paikalla juomisen ja kotirauhan rikkomisen perusteella. Loppu on historiaa.

- Wau, Nicole hengähti.
- Se on tosissaan kaivanut itselleen aika kuopan. Vaikee uskoo, että se on se sama ihminen, jonka kaa me hengailtiin toistakytä vuotta.
- Sanopa muuta, Niko huokaisi.

- Enivei, mä päätin tulla käymään siellä! Mä en oo nähny mummuu livenä ikuisuuksiin ja suakin on melkein ikävä, sisko kiusotteli.
- Okei, koska sä olisit tulossa?
- Ens viikolla. Saanko mä punkata sun luona? Eihän sulla oo siellä hmm vieraita?
- Tuu vaan. Täällä mä oon ylhäisessä yksinäisyydessäni. Juha ja välillä Ilona käy, mut muuten mun sosiaalinen elämä on aika syvältä. Mä tajusin vasta Pipsan lähdön jälkeen, ettei mulla ees oo pahemmin ketään, kehen mä pitäisin yhteyttä!

- Ilona? Nicole tarttui heti nimeen.
- Se sama, mistä mummu puhuu, että käy sillä? Sun avustettava? Koska sä muka oot alkanu niitten kans ihan kaveeraan ilman palkkaa?
Nicole taisi tuntea veljensä aika hyvin.

- Enimmäkseen mä oon sen kans tekemisissä työn puitteissa, mut se jankkas niin pitkään kaveruudesta, että mä annoin periksi ja sovittiin, että ollaan sit edes ystäviä. Siis oikeesti, kuka sopii tuommoista ihan kättelyn kera? Niko kuulosti itsekin tyrmistyneeltä ja naksutteli kieltään. Nicole päästi heleän naurun.

- Ootko sä varma, että te ootte vain ystäviä?
- Painu hiiteen. Mummu on yhtä paha. Ja joo, ihan tasan tarkkaan. Se on niin hankala ja itsepäinen ihminen, että vaatii paljon tulla ees toimeen, mies ärähti äkäisesti.

- Mikä siinä sit on erilaista niihin muihin verrattuna?
- Sillä on aikuisen verran järkee päässä, Niko tunnusti.
- Lapsellisia ominaisuuksia kylläkin, mut sen kanssa ei tartte alentua yhtään alemmalle henkiselle tasolle. Kaikella rakkaudella muita kohtaan, Niko tunnusti hetken mietittyään.

- Mä haluun tavata sen, nainen ilmoitti päättäväisesti.
Niko meinasi tukehtua sylkeensä.
- Enpä sanois.
- Kuin niin? On kai mulla oikeus tavata ihminen, jonka mun perheenjäsenet on omineet siipiensä alle. Ja mähän saatan tykätä siitä ihan yhtä paljon kuin te!
Nicolen ääni oli leikkisän rallatteleva.

- Mä en tykkää siitä. Mä tunnen myötätuntoa sitä kohtaan, Niko korjasi synkästi.
- On aika voimakasta myötätuntoa, kun se on sun päällimmäinen puheenaihe, Nicole aloitti.
- Mun pitää jollekin purkautuu kun se saa mut niin ärsyyntyneeksi, Niko keskeytti puolustelevasti.

- ..Opiskelemaan pistekirjoituksen, Nicole jatkoi häiriintymättä:
- Ja kuljeskelet yömyöhään piristämässä sitä, nainen päätti.
- Sä oot puhunu mummun kanssa, Niko totesi synkästi.
- Bingo.

- Oikeesti, vaihda puheenaihetta tai suksi suolle.
- Mä ilmoittelen niistä juna-aikatauluista.
Nicole katsoi viisaammaksi vaihtaa puheenaihetta, ennenkuin olisi saanut luurin korvaan.
- Hyvä. Äläkä odota tekeväs ystäviä täällä, Niko varoitti vielä ennen hyvästelyjä ja puhelun lopettamista.

Nicole etsii taatusti Ilonan käsiinsä vaikka sen pitäisi hankkia vainukoira. Sitten se grillaa Ilona-paran ja karkottaa sen Siperiaan. Toisaalta siinä olisi puolensa..

***

Noora oli varannut lauantain roskaruokapäiväksi. Ilona aneli, että Noora olisi hakenut ruuan jostain ja tullut Ilonalle syömään, mutta Noora piti päänsä ja raahasi Ilonan mukaansa kaupungille.

Onneksi bestis oli palautunut ennalleen, ainakin lähes. Hän vaikutti hieman tavallista hermostuneemmalta ja oli koko ajan kyselemässä, tarvitsiko Ilona apua.

Lopputuloksena päivä kaupungilla oli se, mitä Ilona tarvitsikin. Egobuusti. Hän huomasi pärjäävänsä paremmin kuin uskoikaan, vaikka joutui turvautumaan entistä enemmän muihin aisteihinsa. Opaskoiran kanssa kaikki olisi varmasti vielä helpompaa.

Lopuksi naiset palasivat Ilonalle ja Noora pisti pyörimään jonkin Hollywood-version romanttisesta komediasta. Noora oli jopa miettinyt leffan, missä olisi runsaasti vuoropuheluita, jotta hänen ystävänsäkin olisi saanut mahdollisimman paljon irti.

Eilisen jälkeen Ilonan näkökyky ei ollut muuttunut ainakaan merkittävästi. Hän näki edelleen valoja ja niiden vastakohtia, mutta se rajoittui siihen. Ei värejä, ei hahmoja. Nainen oli kuitenkin päättänyt omaksua optimistisen asenteen.

Hän muisti Katariinan joskus todenneen, että pessimismi on kuluttavaa, eikä pessimisti saa koskaan mitään irti elämästä. Mutta jos yrittää olla positiivinen ja optimistinen, elämän laatu paranee ainakin sillä hetkellä, oli lopputulos mikä hyvänsä.

Nooran tehdessä lähtöä Ilona pyysi häntä vielä etsimään Katariinan numeron esiin hänen puhelimeensa.

Katariinan ajatteleminen muistutti, ettei hän ollut ollut yhteydessä naiseen pariin viikkoon. Lyhyt keskustelu vanhan, viisaan naisen kanssa toi taas valoa nuoren naisen mieleen ja he sopivat tapaamisesta seuraavaksi päiväksi. Katariina ehdotti tulevansa vuorostaan Ilonan luo ja tämä oli salaa huojentunut.

Ennen nukahtamista Ilona muisti vielä yhden ihmisen, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen. Heidi, jonka hän oli tavannut Satun ja Nikon kanssa.

Heidi pystyy elämään hyvää elämää sokeana. Mäkin pystyn, jos vain haluan.

Nainen laski pään tyynyyn uuden päättäväisyyden kera. Itsesäälin aika oli ohi. Kävi miten kävi, hän selviäisi.