Ævintýr | maagin morsian

Lumi (osa 56)

A/N: Heimoi, kiitos jälleen suuresti kaikista äänistä ja kommenteista! <3 Tässäpä olisi uusi luku, toivottavasti se on mieleenne.

**

Kun astun kaksi päivää myöhemmin yläkerran työhuoneeseen taikuuden oppituntia varten, löydän Valven nukkumasta pöytänsä äärestä.

Pysähdyn näyn yllättämänä ovensuuhun. Hänen edessään on vasta aloitettu kirje, kuin hän olisi nukahtanut kesken sen kirjoittamisen. Sulkakynä on kirvonnut Valven kädestä ja sotkenut yhden pergamenteista musteella. Voin vain kuvitella, kuinka uupunut hänen on täytynyt olla, jotta jotakin sellaista tapahtuisi.

Aamuisella kävelyllämme mikään ei vaikuttanut olevan toisin kuin tavallisesti. Sateen sijasta kalvaslinnan pihamaata oli peittänyt kirkas kuura. Jäätyneet ruohonkorret katkeilivat poikki kenkiemme alla, kun kuljimme rinnakkain ja puhuimme hengitys huuruten talveen valmistautumisesta ja Valven edellispäivän työtehtävästä. Se oli sijainnut yllättävän lähellä kotikylääni, paikassa, jonka nimi oli minulle etäisesti tuttu. Jos Valve oli ollut väsynyt jo silloin, en huomannut sitä.

Kävelen varovaisin askelin huoneen poikki. Valve liikahtaa aavistuksenomaisesti tarttuessani sulkakynään ja asettaessani sen mustepulloon, muttei herää. Hän on selvästi syvässä unessa. Se muuttaa hänen kasvonpiirteensä aina hiukan toisenlaisiksi: nuoremmiksi, haavoittuvaisemmiksi. Kuin vuosien paino olisi hetkeksi pyyhkäisty hänen kasvoiltaan.

En voi olla muistamatta viime kertaa, jolloin näin hänet unessa tällä tavoin. Kuumeisen yöni jälkeen, nukahdettuani hänen syliinsä, olin herännyt meistä kahdesta ensin. Vaikka oloni oli ollut paljon parempi, minut oli vallannut jokin pakokauhua muistuttava tajutessani, etten tuntenut Valven käsivarsia enää ympärilläni. Hän lupasi.

Valve ei ollut kuitenkaan lähtenyt pois. Hän nukkui tuolissa sängyn vieressä, kosketusetäisyyden päässä. Minulla ei ollut aavistustakaan, milloin hän oli siirtynyt pois vierestäni. Heti nukahdettuani? Vai oliko hän vartioinut untani vielä sen jälkeen, sydän täynnä syyllisyyttä, yrittäen saada itsensä vakuuttuneeksi siitä, että se mitä hän teki, oli oikein?

Huomaan, että hänen kulmiensa väliin on ilmestynyt juonne. Valve liikahtaa unissaan, mutta terävästi, kuin yrittäen paeta tai väistää jotakin. Siitä on jotakin melkein ahdistunutta. Revontulien liekit hohtavat aiempaa tummempaa valoa hänen selkänsä takana, kuin nekin olisivat aistineet muuttuneen tunnelman.

Pelastan pergamentinpalat Valven käsistä sivummalle, jotta ne eivät tahriutuisi enempää musteeseen. Vatsassani on epämiellyttävä tunne. Äkillinen levottomuus saa minut ajattelemaan huonoja päiviä mädän jälkeen, niitä, jolloin hän toisteli unissaan Nessan nimeä. Ne hetket olivat huolettaneet minua jo silloin, ja nyt niiden merkitys on väistämättä entistäkin syvempi. Vuosien paino on ehkä kadonnut hänen kasvoiltaan, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä olisi.

Mieleeni muistuu väistämättä myös se, mitä Valve kertoi minulle pohjoistornissa. Minä näen unia. Niissä mestarini on edelleen elossa, ja sinä olet hänen morsiamensa. Tiedän, mikä kohtalosi on, ja siitä huolimatta annan sinun mennä hänen mukanaan. Vaikka asiat välillämme ovat nyt paljon paremmin, näkeekö hän sellaisia unia yhä?

Kysymys tuntuu jääkylmältä vedeltä ihollani. Totuus on, etten tiedä, nukkuuko hän yönsä hyvin vai huonosti. Vainoavatko hänen aaveensa häntä vielä.

Juonne Valven kulmien välissä ei ole silennyt. Juuri kun päätän, että minun on parempi herättää hänet, hän havahtuu. Kestää hetki, että unen voima päästää otteensa hänestä. Minut nähdessään Valve räpyttelee hitaasti silmiään, kuin yrittäen erottaa toisistaan kuvitelman ja todellisuuden.