Xmas On The Dark Side - Jouluksi kotiin?

2. Kahdeksas ihme ja houkutus

Olli heräsi sängystään hyvin levänneenä. Siinä ei ollut mitään kummallista, sillä hän nukkui melkein aina hyvin - etenkin pehmeissä lakanoissa. Yksi asia oli kuitenkin hullusti: huoneessa oli pimeää ja hiljaista. Olli nousi ylös huomatakseen, että Tommi ja Roope nukkuivat vielä sikeästi.

Ollia ei enää väsyttänyt, joten hän päätti mennä tarkistamaan ovatko muut hereillä. Jos hän tosiaan olisi ainoa hereilläolija koko porukasta, hän lopettaisi juomalakon siihen paikkaan. Eihän se käynyt päinsä, että Olli oli ensimmäinen joka heräsi.

Olli veti lähimmän T-paidan päälleen ja riuhtoi housut jalkaansa. Hieman unenpöpperössä hän unohti laittaa kengät jalkaan ja lähti paljasjaloin seikkailemaan käytävälle. Ensimmäinen kohde oli Santerin, Kirilin ja Joonan huone. Santeri on aivan varmasti hereillä suunnittelemassa tulevaa päivää. Kukaan ei kuitenkaan vastannut koputukseen. Seuraavaksi hän koputti Aleksin, Nikon ja Joelin oveen. Ei ketään. Viimeisenä oli vuorossa Mikon, Joonaksen ja Mikin huone. Ei taaskaan ketään. Olli päätti mennä takaisin omaan huoneeseensa, mutta matkaan tuli pieni mutka: hän oli jättänyt avainkortin sisälle. Hän yritti koputtaa oveen, mutta huonolla menestyksellä. Siispä hän lähti vaeltelemaan pitkin hotellin käytäviä aulaan asti.

Aulassa hän tajusi katsoa kelloa ensimmäistä kertaa koko aamun aikana: vartin yli kuusi. Mitä helvettiä? Miten oli edes mahdollista, että hän, Olli Elias Matela oli hereillä kuudelta aamulla? Näkikö hän unta? Lukuisien nipistysten ja läpsäisyjen jälkeen hän totesi olevansa täysin hereillä. Mitä hän tekisi seuraavat tunnit hotellin aulassa? Ulos hän ei voinut mennä, sillä hänen kenkänsä olivat huoneessa. Ja mitä tekemistä Lahdessa olisi tähän aikaan? Sitten hän muisti: aamupala alkaa seitsemältä. Hänhän voisi syödä vatsansa täyteen sillä aikaa kun muut olivat unten mailla. Mutta siihen oli vielä 45 minuuttia. Ainoa mitä hän keksi oli kiertää pitkin hotellia ja silloin tällöin varmistaa, ovatko muut hereillä. Tuskin, mutta mitä menetettävää hänellä oli?

Puolen tunnin kuluttua Olli palasi aulaan tylsistyneenä. Hän rojahti sohvalle makaamaan ja tuijotti kelloa niin kauan, että se löi tasan. Siitä ei mennyt kauaa, kunnes hän haistoi vastapaistetun pekonin ja kuuli lautasten kilinän. Hän käveli valloittavaa tuoksua kohti ja löysi itsensä ruokasalista. Hän alkoi lapata ruokaa lautaselleen: pekonia, munakasta, leipää, hedelmiä... Pian hän istui pöytään ja alkoi syödä. Hän oli ainoa ruokailija, ja henkilökunta katsoi häntä ja hänen syömistään hieman kummaksuen. Kun lautanen oli tyhjä, hän nousi hakemaan lisää. Sama toistui useaan otteeseen. Kun kello löi kahdeksan, Santeri, Kiril ja Joona saapuivat paikalle. Huomatessaan Ollin he näyttivät siltä kuin olisivat nähneet maailman kahdeksannen ihmeen.

"Mitä helvettiä sä teet hereillä?" Santeri kysyi.

"Sen ku tietäis", Olli vastasi lähes yhtä hämmentyneenä.

Santeri kohautti olkiaan, selvästi liian väsyneenä kysymään lisäkysymyksiä. Hän meni itsekin hakemaan ruokaa Joona ja Kiril perässään, ja pian kaikki kolme olivat istuneet pöydän ääreen. Ei mennyt pitkään, kunnes Mikko, Miki ja Joonas ilmaantuivat paikalle. Heidän reaktionsa Ollin näkemiseen oli täysin sama kuin äskeisellä porukalla. Vähän ajan päästä Niko, Joel ja Aleksi tulivat tilaan.

"Mitä helvettiä? Olli hereillä?" Niko huudahti.

"Se oli täällä jo kun me tultiin", Santeri sanoi.

"Miten se on mahollista?" Joel kysyi.

"Sanopa muuta."

"Mä heräsin joskus kuuden aikaan ja jätin vahingossa avaimen huoneeseen", Olli selitti mutustaen samalla leipää. 

"Hetkonen... olitko se sä joka koputteli meidän oveen?" Niko kysyi.

"Joo, miks et avannu?"

"No mä luulin että se oli joku hihhuli joka vittuillakseen koputtelee."