Olli heräsi sängystään hyvin levänneenä. Siinä ei ollut mitään kummallista, sillä hän nukkui melkein aina hyvin - etenkin pehmeissä lakanoissa. Yksi asia oli kuitenkin hullusti: huoneessa oli pimeää ja hiljaista. Olli nousi ylös huomatakseen, että Tommi ja Roope nukkuivat vielä sikeästi.
Ollia ei enää väsyttänyt, joten hän päätti mennä tarkistamaan ovatko muut hereillä. Jos hän tosiaan olisi ainoa hereilläolija koko porukasta, hän lopettaisi juomalakon siihen paikkaan. Eihän se käynyt päinsä, että Olli oli ensimmäinen joka heräsi.
Olli veti lähimmän T-paidan päälleen ja riuhtoi housut jalkaansa. Hieman unenpöpperössä hän unohti laittaa kengät jalkaan ja lähti paljasjaloin seikkailemaan käytävälle. Ensimmäinen kohde oli Santerin, Kirilin ja Joonan huone. Santeri on aivan varmasti hereillä suunnittelemassa tulevaa päivää. Kukaan ei kuitenkaan vastannut koputukseen. Seuraavaksi hän koputti Aleksin, Nikon ja Joelin oveen. Ei ketään. Viimeisenä oli vuorossa Mikon, Joonaksen ja Mikin huone. Ei taaskaan ketään. Olli päätti mennä takaisin omaan huoneeseensa, mutta matkaan tuli pieni mutka: hän oli jättänyt avainkortin sisälle. Hän yritti koputtaa oveen, mutta huonolla menestyksellä. Siispä hän lähti vaeltelemaan pitkin hotellin käytäviä aulaan asti.
Aulassa hän tajusi katsoa kelloa ensimmäistä kertaa koko aamun aikana: vartin yli kuusi. Mitä helvettiä? Miten oli edes mahdollista, että hän, Olli Elias Matela oli hereillä kuudelta aamulla? Näkikö hän unta? Lukuisien nipistysten ja läpsäisyjen jälkeen hän totesi olevansa täysin hereillä. Mitä hän tekisi seuraavat tunnit hotellin aulassa? Ulos hän ei voinut mennä, sillä hänen kenkänsä olivat huoneessa. Ja mitä tekemistä Lahdessa olisi tähän aikaan? Sitten hän muisti: aamupala alkaa seitsemältä. Hänhän voisi syödä vatsansa täyteen sillä aikaa kun muut olivat unten mailla. Mutta siihen oli vielä 45 minuuttia. Ainoa mitä hän keksi oli kiertää pitkin hotellia ja silloin tällöin varmistaa, ovatko muut hereillä. Tuskin, mutta mitä menetettävää hänellä oli?
Puolen tunnin kuluttua Olli palasi aulaan tylsistyneenä. Hän rojahti sohvalle makaamaan ja tuijotti kelloa niin kauan, että se löi tasan. Siitä ei mennyt kauaa, kunnes hän haistoi vastapaistetun pekonin ja kuuli lautasten kilinän. Hän käveli valloittavaa tuoksua kohti ja löysi itsensä ruokasalista. Hän alkoi lapata ruokaa lautaselleen: pekonia, munakasta, leipää, hedelmiä... Pian hän istui pöytään ja alkoi syödä. Hän oli ainoa ruokailija, ja henkilökunta katsoi häntä ja hänen syömistään hieman kummaksuen. Kun lautanen oli tyhjä, hän nousi hakemaan lisää. Sama toistui useaan otteeseen. Kun kello löi kahdeksan, Santeri, Kiril ja Joona saapuivat paikalle. Huomatessaan Ollin he näyttivät siltä kuin olisivat nähneet maailman kahdeksannen ihmeen.
"Mitä helvettiä sä teet hereillä?" Santeri kysyi.
"Sen ku tietäis", Olli vastasi lähes yhtä hämmentyneenä.
Santeri kohautti olkiaan, selvästi liian väsyneenä kysymään lisäkysymyksiä. Hän meni itsekin hakemaan ruokaa Joona ja Kiril perässään, ja pian kaikki kolme olivat istuneet pöydän ääreen. Ei mennyt pitkään, kunnes Mikko, Miki ja Joonas ilmaantuivat paikalle. Heidän reaktionsa Ollin näkemiseen oli täysin sama kuin äskeisellä porukalla. Vähän ajan päästä Niko, Joel ja Aleksi tulivat tilaan.
"Mitä helvettiä? Olli hereillä?" Niko huudahti.
"Se oli täällä jo kun me tultiin", Santeri sanoi.
"Miten se on mahollista?" Joel kysyi.
"Sanopa muuta."
"Mä heräsin joskus kuuden aikaan ja jätin vahingossa avaimen huoneeseen", Olli selitti mutustaen samalla leipää.
"Hetkonen... olitko se sä joka koputteli meidän oveen?" Niko kysyi.
"Joo, miks et avannu?"
"No mä luulin että se oli joku hihhuli joka vittuillakseen koputtelee."
"Jaa", Olli tuhahti.'
Hetken kuluttua Tommi ja Roope ryntäsivät paikalle.
"Olli mitä vittua? Me ollaan etitty sua kissojen ja koirien kanssa... tai siis vaan me kaks, mut kuitenki", Tommi puuskutti. Olli selitti tarinansa uudelleen, johon kaksikko vain pyöritteli päätään. "Vittu sun kanssas", Tommi tuhahti ja siirtyi katsomaan aamiaispöydän antimia nälkäisenä.
Olli naurahti Tommin hengästyneelle olemukselle, hän selvästi oli juossut hotellia ympäriinsä. Pian hän istui täyden lautasen kanssa pöytään Roope seuranaan.
Kellon osoittaessa yhtätoista koko poppoo oli syönyt aamiaisensa ja kaikki olivat valmiina lähtöön. Tavarat oli pakattu ja Joonaskin oli saatu istumaan paikalleen. Jos hän oli eilisen bussimatkan ollut levoton, niin nyt levottomuus oli kaksinkertaistunut. Joko hattarapää otti vasta pari päivää kestäneen tipattoman liian raskaasti tai hän oli laittanut aamukahviinsa maidon lisäksi jotain muuta, kukaan ei tiedä. Yleensä hän pystyi olemaan juomatta vaikka kuinka pitkään, mutta se oli hänen omasta tahdostaan. Nyt hänet pakotettiin siihen.
Ennen pitkää tarinamme sankarit olivatkin tien päällä menossa hyvää vauhtia kohti Turkua. Niinkin hyvää vauhtia, että he olivat pysähtyneet Posankan luo ihastelemaan kyseistä taideteosta.
"Porko toihan näyttää ihan sulta!" Joel oli sanonut, kun hän oli hypännyt bussista pois. Siitä oli seurannut kiivas sanaharkka kauhukaksosten välillä, joka Santerin oli pakko katkaista ennen kuin henkilövahinkoja pääsi syntymään. Kun nähtävyys oli nähty, oli aika jatkaa matkaa uudelle hotellille. Joonas ja Joel oli pakko pitää eri puolilla bussia ihan vain varmuuden vuoksi, sillä usein heidän riitansa tuppautuivat uusiutumaan.
Tällä kertaa he olivat oikeassa hotellissa, joten he pääsivät suorinta tietä huoneisiinsa. Huonejako oli sama: se oli toiminut hyvin viime yönä, joten mitäpä sitä turhaan muuttamaan.
Kun tavarat oli saatu talteen, aikaa oli vielä sen verran että sen pystyi käyttämään kaupungilla kiertelyyn. Se sopi kaikille hyvin, etenkin Joonakselle, sillä hän tarvitsi uudet housut. Eilisellä keikalla joku oli bongannut hänen kirkkaanpinkin yksityiskohtansa ja siitä oli lähtenyt kuva leviämään. Joonas ei ollut asiasta moksiskaan, sillä kyseessä ei ollut pahin asia mikä hänellä on tallentunut videolle. Kiitos Tommin ompelutaitojen, pinkki lanka oli tällä kertaa ainoa mikä pääsi leviämään TikTokissa.
Päästyään ensimmäiseen vaatekauppaan minkä hän näki - eli H&M, Joonas alkoi kuumeisesti etsiä tiukkoja, mustia housuja. Hän löysi etsimänsä nopeasti ja lompsi kassan kautta tyytyväisenä ulos kaupasta.
Tommi, Roope ja Mikko taas löysivät itsensä Citymarketin oluthyllyltä. Houkutus oli suuri, mutta pelko Santerille kiinnijäämisestä oli vahvasti läsnä. Juomattomuuden vaikutukset eivät olleet heihin yhtä isot kuin Joonakseen, mutta tiukkaa se silti teki.
Niko käveli ympäri Mustia ja Mirriä katsoen Rommille tuliaisia. Pari kertaa hän pysähtyi katsomaan kuvaa kissasta, joka muistutti häkellyttävän paljon Rommia. Ikävä sai kyyneleet kihoamaan Nikon silmiin, mutta hän jatkoi määrätietoisesti tehtäväänsä. Lopulta hän päätyi violettiin hiirileluun. Niko oli ostanut samaisia leluja kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta violettia hän ei ollut löytänyt. Nyt Rommin kokoelma oli täydellinen. Maanantaina nähdään, Niko ajatteli.
Gigantissa Kiril, Miki ja Joona katselivat tyyriitä objektiiveja.
"Just tän mä oon aina halunnu", Joona huokaisi ja otti käteensä laajakulmaobjektiivin, joka suorastaan kimalteli Joonan silmissä.
"Osta se", Kiril totesi.
"En mä viiti ku tää maksaa nii pal..." Joona vaikeroi. Hän oli aikeissa laittaa esineen takaisin hyllyyn, mutta Mikin käsi tuli eteen.
"Osta se", hän sanoi.
"No en mä nyt oikeen... mulla on jo tällänen."
"Osta se", Kiril ja Miki sanoivat yhteen ääneen aivan Kirilin korvan juuressa. He jatkoivat: "Mitä sä menetät? Raha on vaan rahaa. Tolla sä saat paljon parempia kuvia ku sillä vanhalla."
Vilunväreet kulkivat Joonan kehon läpi. Hän veti syvään henkeä. "Okei. Mä ostan tän."
"Niin sitä pitää!" Kiril ja Miki huudahtivat.
Tärisevin käsin Joona vei objektiivin kassalle.
"Tuleeko kortilla vai käteisellä?" tiskin takana seisova nainen kysyi.
"Ko-kortilla", Joona sopersi ja vilkaisi Kiriliä ja Mikiä, jotka näyttivät rohkaisevasti peukkua ystävälleen. Hän vei kortin maksulaitteelle ja näppäili pin-koodin. Maksu meni läpi, luojan kiitos.
"Tarviitko kassia?" myyjä kysyi.
"Ei.. tai siis joo."
Myyjä laittoi paketin pieneen muovipussiin ja ojensi sen Joonalle.
"Hyvää päivänjatkoa!"
"Kiitos samoin", Joona sanoi ja lähti ulko-ovia päin Kiril ja Miki perässään. Hän oli huomaavinaan, kuinka perässä kulkeva kaksikko löi nyrkkinsä yhteen voiton merkiksi.
"Miltä tuntuu, miltä tuntuu?" Miki kiirehti kysymään.
"Tyhjältä", Joona vastasi totuudenmukaisesti.
"No se on vaan toi alkushokki. Kyllä toi on kaiken rahan arvonen", Kiril lohdutti.
"Niin kai", Joona huokaisi.
Toisaalla - samassa Citymarketissa missä Tommi, Roope ja Mikko olivat, Santeri ja Olli tutkailivat erilaisia teelaatuja. Ollin mukaan oli olemassa yksi tietty tee, mikä auttoi häntä rentoutumaan. Se oli tietysti loppunut, ja nyt jos milloin Olli tarvitsi rentoutusta. Kiertue-elämä osasi olla stressaavaa. Ilmeisesti Turun tarjonta oli huonompaa kuin Oulussa tai Helsingissä, sillä oikeaa teetä ei löytynyt millään.
"Ootko sä ihan varma ettei se oo joku viherpeukalokauppa missä sitä myydään?" Santeri kysyi. Hän kyseenalaisti tällä hetkellä kaikkia elämänvalintojaan, sillä hänen tarkoituksenaan ei alunperin ollut etsiä Ollin kanssa jotain ylikallista yrttijuomaa.
"No olen olen! Mä oon monta vuotta ostanu sitä tästä helvetin lafkasta!"
"Eikö mikään muu tee sitte muka auta?"
"No ei auta. Sama asia jos vertaisit pilveä kokaiiniin! Niitä ei voi verrata!"
"Hetkonen Olli, mistä sä..." Santeri ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Olli käveli kaupan uloskäynnille päin pikavauhtia. "Voi hemmetti", Santeri huokaisi ja lähti miehen perään.
Kun Santeri sai Ollin kiinni, he meinasivat törmätä Joeliin. Hän näytti kumman iloiselta.
"Mitäs sulle on käyny ku oot noin tyytyväinen?" Olli kysyi närkästyneeseen sävyyn.
"Älä vaan sano että säki..." Santeri aloitti, mutta Joel kerkesi kaivamaan esiin paperilapun ja näytti sitä ylpeänä Ollille ja Santerille. Santerin kasvot valahtivat kalpeiksi. "Joel, mitä sä oot tehny?"
Paperilapulla luki aikamoinen summa. Joel oli nimittäin mennyt ostamaan Pappa-tunturin. Ollin naamalle oli levinnyt outo virne, kun hän yritti pidättää naurua.
"Äijä osti pappiksen!" hän huudahti.
"Näin on näreet", Joel virnisti. Santeri yritti saada suunvuoroa, mutta blondi jatkoi: "Se on tossa parkkiksella, tuutko tsiigaa?"
Ja niin Joel ja Olli lähtivät ulos katsomaan Joelin uutta menopeliä. Santeri veti syvään henkeä.
Miten mä oon vielä järjissäni, hän ajatteli.
***
A/N: Toinen osa, olkaa hyvä! Muhun iski nyt kauhee kirjotusvimma, joten tää tuli aika nopeesti :D
Mitä käy Joelin menopelille? Miten pojat kestävät tipattoman viikonlopun loppuun asti?