In The End 2

Ensitapaaminen

*JOEL*

Mä vilkuilin kelloa hermostuneena ja odotin. Mitä muutakaan Joonakselta saattoi odottaa. Sillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tarkoitti ajoissa. Sen vastakohta sillä oli sitäkin paremmin hallussa. Aina sitä sai saatana odottaa!

Ulkona oli helvetin kylmä enkä minä pässi ollut tajunnut laittaa edes pipoa päähäni. Mä kuvittelin Joonaksen olevan tässä omien sanojensa mukaan, ihan sekunnissa. Sen sanomisilla tuntui olevan painoarvoa ihan yhtä paljon kuin kärpäsellä. Siihenkin siivekkääseen luotti melkein paremmin. Ainakin se tuli aina ajoissa, usein turhankin aikaisin. Jätetään asia vain tähän...

Tuttu hahmo kääntyi tien toisella puolen olevasta mutkasta kohti mua. Vittu vihdoinkin! Eihän se ollutkaan kuin puoli vuosisataa myöhässä. Se ei kuitenkaan tullut yksin. Miksi sillä oli lapsi mukana?

Niiden päästyä lähemmäs mä tajusin ettei Joonaksen kanssa kulkenut henkilö ollutkaan mikään lapsi vaan nainen. Ja kaiken lisäksi aika kaunis nainen. Miksi miehen seurassa oli nainen joka näytti tuolta. Se ei ollut Joonaksen tapaista.

"Sori että kesti. Mä selitän myöhemmin" Joonas sanoi niiden päästyä mun luo.

Sen vieressä seisova punatukkainen nainen näytti kovin hauraalta ja poissaolevalta. Sillä oli musta iso huppari päällä ja katse naulittuna maahan. Sehän olis mahtunut vaikka taskuun! Jopa Joonas joka yleensä on luokiteltu keskimittaiseksi, näytti lähes jättiläiseltä tuon vieressä.

"Et sä esittele meitä?" kysyin.

Joonas vilkaisi muhun ja lähti marssimaan kohti treeniksen ovia.

"En" se tokaisi ja veti naisen käsivarresta mukaansa.

Mä seurasin niiden perässä hämmentyneenä. Joonas joka yleensä oli yksi rentouden perikuva, vaikutti nyt todella stressaantuneelta. Miksi ihmeessä se toi treenikselle tytön jota meistä kukaan ei tiennyt sen tapailevan. Tai sitten se vaan ei ollut viitsinyt mainita asiasta mulle yhtään mitään. Tyypillistä sille...

"Lalli!" se huusi samantien päästyään ovesta sisään.

Se potki kengät jaloistaan ja heitti takin nurkkaan. Vieressään olevan naisen se ohjasi peremmälle treeniksen hämyyn. Tämä alkoi kuulostaa jo pahemman luokan mafia-leffalta... enää aseet ja sikarit puuttui. Panttivanki oli jo löydetty..

Tommi kurkisti kulman takaa hämillään. Se katsoi hermostuneen näköistä blondia ja astui pois piilostaan. Joonas viittoi sen luokseen ja mä siirryin pois oven suulta, sillä olin jo lähes jäätymispisteessä.

"Käyn selvittämässä Alelle tilanteen. Ole Sofian seurana sen aikaa" se sanoi merkitsevästi. Siirsin katseeni Tommiin joka nyökkäili ymmärtäväisesti. Sillä ei tuntunut olevan hajuakaan käsillä olevasta tilanteesta. Niin kuin ei ilmeisesti kenelläkään muullakaan. Hyvä jos edes Joonaksella itsellään.

"Kyllä mäkin voin" puutuin keskusteluun.

Joonas kääntyi katsomaan mua kulmiaan kohottaen. Miten musta tuntui et sillä ei ollut kovinkaan vahva luotto muhun... mitä pahaa mä nyt muka olisin voinut tehdä. Mä tiesin kyllä olevani ajoittain suhteellisen mulkku ja muutenkin kusipää mutta kai mullakin oli sentään tilannetajua. Kyllä mä huomasin et tässä oli kyse nyt jostain hieman vakavammasta asiasta. En mä vielä tiennyt mistä mut ehkä se selviäisi. Tai sitten Joonas vain oli taas sotkeutunut johonkin hämärään ja veti kohta koko porukan mukanaan...

"Jep.. ja kun mä käännän selkäni niin sä oot jo panemassa sitä" mies huomautti ja lähti etsimään Aleksia. Mä tiesin kyllä maineeni ja tunsin omat käytöstapani ajoittain jopa turhankin hyvin mutta en mä sentään toisen naista! Oli mullakin sentään jotain tapoja... vaikka se varmasti olikin vaikea uskoa. 

***

Jatkamme tätäkin nyt :) Tuntuu hämmentävältä hypätä näin paljon taaksepäin ajassa tän stoorin kaa :D