Rakas kiusaajani

5. parityö

Emel

Istahdan sohvalle Jossun ja Hennan väliin. He alkavat molemmat selittämään minulle jotain viikonloppuna tapahtunutta ja mulkaisevat sitten toisiaan vihaisesti, kun tajuavat puhuvansa toistensa päälle. Minä tuijotan kelloa, joka tikittää seinällä. Se näyttää kolmea vaille kahdeksan. Minun tekisi mieli juosta ulos tästä rakennuksesta ja mennä jonnekin yksin. En jaksaisi tätä hälinää, sillä päätäni särkee.

Haen lokerosta viimeisen tunnin kirjaa. Sen jälkeen pääsen pois. Otan äidinkielen kirjan ja käännyn nojaamaan lokeroon. Kuulen tutun äänen ja katson häntä kohti. Näen Anselmin ja Ronin naureskelevan käytävän kulmalla. Sitten he suutelevat. Jokin sisälläni muljahtaa ja alan voimaan pahoin.

Tuijotan heidän huuliaan, jotka liikkuvat vasten toisiaan. Päässäni kuuluu taas ne samat lauseet. Anselmin sanat "Miks sä teet näin mulle? Miks et sä voi vaan jättää mua rauhaan?" Hänen itkuinen ääni päässäni saa minun vatsaani sattumaan ja päätäni särkemään. Haluaisin vain oksentaa tähän. Anselmi vilkaisee minua ja huomaan, kunka hän hämmentyy. Minä katson hetken häntä silmiin ja käännyn sitten pois. Menen historian luokkaan.

Istahdan pulpetin ääreen ja lasken pääni käsieni päälle. Katson ovelle, josta Anselmi ja Ron kävelevät sisään käsikädessä. He menevät istumaan eturiviin. Minä suljen silmäni.

Havahdun, kun vihainen opettaja karjaisee nimeni. Nostan väsyneesti pääni pulpetilta ja katson häntä ihmeissäni. "Jos ei kiinnosta olla täällä nii voit lähtee helvettiin!" hän huutaa ja minä vain nyökkään. Tämä tapahtuu aika usein. Meidän äidinkielen opettaja on todella vanhoillinen ja tiukka. Hänellä on jonkinlainen asenne ongelma eikä hän tajua nykypäivän koulutusjärjestelmästä mitään. Minä en häntä pelkää, vaikka moni muu niin tekee. Itse en jaksa välittää. Hän ei ole minua ikinä heittänyt ulos luokasta, vaikka niin aina uhoo.

"Juu sori", sanon ja nojaan taakse päin tuolissani. Yritän kuitenkin loppu tunnin pysyä hereillä. Oikeasti olen ihan hyvä äidinkielessä. Olen saanut tähän mennessä jokaisesta luku- sekä kirjoitustaidonkokeesta yli yhdeksän arvosanaksi. En jaksa kuunnella tunneilla, koska osaan jo. Siksi olen opettajan mielestä hyvä oppilas, vaikka hän minulle aina huutaakin.

Koulun jälkeen kävelen parhaiden kavereideni kanssa koulun ovista ulos ja sytytämme tupakat. Vedän muutaman kerran savua keuhkoihini ja puhallan sen ulos. Sitten huomaan Anselmin, joka nojaa koulun seinään hieman kauempana. Hän katsoo puhelintaan hymyillen. Hän varmasti viestittelee Ronille.

Päässäni napsahtaa. Myös kaverini ovat huomanneet Anselmin, sillä he kikattelevat hänelle. Minä otan jalat alleni ja kävelen reipasta vauhtia kohti poikaa, joka on aivan liian keskittynyt puhelimeensa. Kaverit seuraavat minua. Annan matkalla tupakkani Hermannille.

Nappaan rikkinäisen Iphonen Anselmin kädestä ja otan vasemmalla kädelläni hänen kauluksestaan kiinni. Miki, Hermanni ja Aron asettuvat taakseni seisomaan ihan kuin he olisivat minun turvajoukkojani. Ja sitä he kai periaatteessa ovatkin. Pitelen Anselmin mustan hupparin kaulusta tiukasti sormissani ja puristan sitä rystyset valkoisina. Käännän puhelimen oineassa kädessäni oikein päin ja alan selata viestejä.

"Hyvää yötä, rakas!"

"Haluisiks tulla meille tänää ;)"

"Mä tykkään susta paljon."

Luen viestejä ivallisella äänellä. "Hyi helvetti, mitä hintti paskaa", sanon ja pudotan puhelimen lumelle.

"Haluuks turpaa?" sanon ja nostan nyrkkini pääni viereen. Katson hetken Anselmin vihreitä silmiä, jotka ovat kostuneet. Pian hänen poskelleen valuu kyynel. Hänen silmissään näkyy aito pelko. Hänen silmistään näkyy aitous. Hänen katse on lasittunut silmiini. Kun katson hänen silmiinsä, voin nähdä hänen sisälleen, voin nähdä, mitä hän tuntee. Se ei todellakaan ole mitään kaunista. Taas se paha olo valtaa kehoni. Irrotan hänen hupparistaan ja lasken katseeni maahan. En pysty katsomaan enää hänen silmiään. En pysty kestämään sitä, mitä näen niissä. Niistä pystyy nähdä sen kivun, mitä hän kokee. Tiedän, että olen itse aiheuttanut sen

"Lähetään helvettiin täältä", sanon ja nappaan tupakkani takaisin. Lähden kävelemään kohti katua ja vedän savua keuhkoihini. Se saa oloni paranemaan hetkellisesti.

"Vitun pikkupoika", kuulen Mikin sanovan takanani. Kuulen hänen potkaisevan Anselmia. "Tulkaa nyt vaan!" karjaisen. Yllätyn itsekin hieman, miksi käyttäydyn näin. Ainakin saan kaverini juoksemaan luokseni. Lähdemme nopeasti kotiin.

Laitan kuuman veden valumaan suihkusta ja menen sinne alle. En yleensä itke, mutta nyt kyyneleet vain putoavat silmistäni. Minun tekisi mieli karjua, mutta en viitsi, sillä perheeni on kotona. Annan kuitenkin itseni itkeä, koska en minä sitä estääkään voi.

Yritän illalla tehdä jotain historian esseetä, mutta siitä ei tule mitään. Luovutan ja paiskaan läppärin kannen kiinni. Hyppään sängylleni ja otan puhelimeni esiin. Vastaan Janeten viestiin ja menen sitten ikkunalle. Avaan sen ja otan yöpöydältäni tupakka-askin. Otan sieltä yhden ja sytytän sen. Istuskelen kymmenisen minuuttia ikkunalaudalla ja poltan tupakkaa rauhallista vauhtia. Sen jälkeen menen nukkumaan.

Istun historian luokkaan, heitän reppuni lattialle pulpetin viereen ja nakkaan Airpodini niiden koteloon. Otan rennon asennon tuolilla ja alan selata puhelinta.

"Niinkuin olette saattaneet kuulla jokaisella mun kurssilla tehdään esitelmä pareittain. Tänään olis aika päättää parit, jakaa aiheet ja alotella niitä. Teillä on nyt kaksi tuntia aikaa tehdä sitä koulussa ja kotona voi jatkaa. Esitelmät on sitten toiseksi viimeisellä tunnilla ennen koeviikkoa. Meille jää mukavasti vielä yksi kertaustunti sinne", opettaja selostaa luokan edessä. Pyörittelen hetken silmiäni hänen puheilleen ja käännähdän sitten katsomaan kavereitani. "Me ollaan pari, sori", Miki sanoo ja näyttää Aronia. Voi perse. Tällä kurssilla ei tietenkään ole muita tuttujani.

"Voiks olla kolmisteen?" huudahdan luokan perältä opettajalle.

"Ei nyt. Teitä on parillinen määrä niin ei jätetä ketään yksin. Kun kaikki on jakautuneet pareihin nii katotaan, kuka sulla jää pariksi", opettaja vastaa ja saa minut huokaamaan kyllästyneesti. En sitten jaksa tehdä kenenkään ylipirteän tytön kanssa, joka yrittää iskeä minut.

Hetken päästä opettaja huutaa nimeni. "Emel, täällä on näköjään Anselmi vielä ilman paria. Tulisitko tänne hänen kanssaan, kiitos", hän sanoo. Katson Anselmia, jonka katse on visusti pulpetissa. "Onko mahdollista olla jonkun muun kanssa?" kysyn, sillä tästä tulee todella kiusallista.

"Ei, kun tule nyt vaan tänne. Kyllä työelämässänkin pitää välillä tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tule parhaiten toimeen", hän saarnaa ja minä keskeytän hänet sanomalla "okei."

Menemme aulassa olevan pyöreän pöydän ääreen ja jätämme yhden tyhjän paikan väliimme. Meidän aihe on uusi aika. Se on onneksi aika helppo aihe.

"Öömm.. mä voin tehä ton diaesityksen ja jakaa sen sulle", sanon ja alan luomaan diaesitystä. Anselmi nyökkää.

"M-mä voin tehä siihen..e-ekaan diaan niitä uuden ajan merkkejä, jos käy", hän sanoo ujosti. Katselen hänen sivuprofiiliaan, sillä hän tuijottaa tietokoneensa näyttöä. Hän on oikeasti ihan söpö. Hetkinen. En saa ajatella noin. Tarkoitin vain, että olen aina ajatellut, että hän on ruma.. tai siis ihan sama.

"Joo hyvä, mä voin sit kehitellä jotain tekemistä itelleni", yritän sanoa mahdollisimman ystävällisellä äänellä. Lasken lyijykynäni pöydälle, mutta se alkaakin vieriä kohti pöydän reunaa. Nappaan siitä kiinni, mutta joku muu ehtiikin ensin. Otan kiinni Anselmin etusormesta ja jähmetyn paikoilleni. Katson häntä ja nyt hänkin nostaa katseensa silmiini. Tilanne on niin outo ja vaikka en haluaisi myöntää sisälläni on lämmin tunne. Sydän tykyttää nopeasti ja tuntuu siltä, että olen elossa. Tuijotan Anselmin metsän vihreitä silmiä, joissa näkyy nyt muutakin kuin pelko. Ne ovat kirkkaammat kuin eilen.