Jazzin Viemää

3.

-Okei ollaanko me menossa tänään blue birdiin?

-Etkö sä just tänään aamulla haukkunut mua siitä kun olin siellä eilen?

Sanon ja otan hörpyn kuumasta latestani jonka sain juuri eteeni.

Tulimme ystäväni Lizzyn kanssa vakiokahvilaamme koulu päätteeksi, joka sijaitsee kiven heiton päässä koulustamme.

-Niin, mutta nythän alkaa viikonloppu, yritin vain kuulostaa vastuuntuntoiselta että voin ainakin sanoa isällesi, että sentään yritin takoa järkeä päähäsi kun hän tulee valittamaan minulle siitä, että sinut on nähnty tanssimassa nuorille neidelle sopimattomissa yökerhoissa.

Lizzy naurahtaa ja juo ison hörpyn tilaamastaan vanilija pirtelöstään.

Puhelimeni pirisee pöydällä eikä ole vaikea arvata kuka soittaja on, kerran kun juuri puhuimme hänestä.

-Hei isä

Sanon maireasti puhelimeeni ja Lizzy seuraa tilannetta kiihkeästi ryystäen pirtelöään.

-Milloin otat hieman enemmän vastuuta elämästäsi, oikeasti. Claire rakas tämä ei ole lasten leikkiä, et voi viettää kaikkea vapaa aikaasi siellä tunkkaisessa läävässä, josta pikkulinnut kertovat nähneensä sinut taas. Siitä on jopa video, kun tanssit siellä lavalla huoran näköisenä ja laulat sitä typerää laulua. Et kai halua muuttaa takaisin luokseni? Sinuna alkaisin miettimään tekojani jos haluat pysyä tuossa talossa, josta maksan hyvällä rahalla joka kuukausi.

Se laulu, jota olin laulanut eilen: 'Stranger in the night' oli ollut äitini suosikki kappale. Isäni vihaa kun laulan sitä, sillä hän ei halua mitään muistoja äidistäni enään elämäänsä. Isäni ei suostu puhumaan hänestä ja jos joku mainitsee hänen olemassaolostakaan hän saa isältäni vastaukseksi vain epäselvän murahduksen.

Yksi syy miksi laulan, on äitini. Haluan jatkaa hänen muistoaan laulamalla hänelle. Olessani pieni, yksi ainoa asia, mitä äidistäni muistan on se kun hän joka yö peitteli minut uneen laulaen tuota kyseistä sävelmää. Kuulen hänen äänensä edelleen unissani. Tuo kauniin enkelisen äänen, joka edelleen tuudittaa minut uneen joka ikinen yö.

Hänen kuolemansa silti painaa minua. Muistan kuinka paljon hän rakasti minua ja minä häntä. Vaikka olin vain viiden vanha, tiesin silti, että hän tunsi mitä suurinta rakkautta minua kohtaan, enkä ikinä, ikinä unohda sitä enkä suostu olla puhumatta hänestä silläkään uhalla vaikka isäni veisi kaikki loputkin vapauden rippeeni minun säälittävästä, merkitsemättömästä elämästäni.

-Kiitos tästä nykyhetken kertauksesta. Pärjään ihan hyvin näin, mutta kiitos siitä, että muistit olemassaoloani.

Sanon ja lyön luurin korvaan.

-Ohhh shiit Claire saat juotua vielä suureen pulaan, kohta sun iskäs soittaa munkin vanhemmille siitä, että sallin sun käyttäytyä näin.

-Tjaa no ei se ole ennenkään välittänyt sen vertaa että olisi viitsinyt ottaa sunkin vanhemmat tähän soppaan mukaan.

Juon viimeisen suullisen höyryävää latteani.

-Okei eli ehdottomasti blue birdiin tänään! Etitään jotkut komeet kundit tai tytsyt ja pidetään elämämme hauskin yö!

Lizzy hihkaisee ja tunnistan hänen kasvoiltaan tuon paholaisen ilmeen, jonka tiedän varjostavan myös minunkin kasvojani.
Se tarkoittaa sitä että tulemme pitämään helvetin hauskaaa tänäyönä.

---

Lähdettyömme kahvilasta saavuimme Lizzyn talolle. Hän asuu minun tavoin myös omillaan, itseasiassa hän on juuri muuttanut yksinhuoltaja äitinsä luota, joka sattuu olemaan yksi Lontoon vaikutusvaltaisimmsita naisista.

Minun isäni on osakeyhtiön johtaja, mutta Lizzyn äiti taas omistaa Lontoon suurimman kenkäyrityksen. Hänen liikkeistään löytyy kaikki Pradan upeista korkokengistä Bossin tennareihin. Olen saanut satoja kenkiä ilmaiseksi sitä kautta.

Saimme juuri soviteltua itsellemme täydelliset asukokonaisuudet Lizzyn järkyttävän massiivisen vaatehuoneen uumenista.

Lizzy oli aivan vuoren varma että tänään minun täytyi pukea hänen valkoinen silkkimekkonsa, joka saa kuulemma aikaan enkeli efektin minun ääneeni ja vaaleisin hiuksiin kietoutuneena.

Hiukseni latvat ovat taivutettu kauniisti ja vaaleissa suortuvissani on valkoinen sulkakoriste että kauniita puhtaanvalkoisia helmiä. Meikkini korostaa kasvoni värejä eikä se oli niin tumma kuin yleensä vaan enemmän vaaleanpunais painotteinen. Minulla on ruskeat pitkät saapikkaat ja valkoiset lyhyet pitsiset hansikkaat sekä kultaiset pienet korvakorut.

Näytän tyrmäävältä vaikka itse sanonkin.

-Peili ei valehtele muru.

Lizzy sanoo kun huomaa minun pysähtyneen suuren koristeellisen peilin eteen.

Hänellä on yllään tyrmäävä tummansininen mekko mustilla pitsiyksityiskohdilla ja pitsinen lyhythihainen musta polero yllään. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa ovat sotkuisilla kiharoilla ja hänen meikkinsä on kissamaisen viettelevä. Hänellä on jaloissaan mitä tyylikköimmät mustat korkokengät ja musta pieni käsilaukku.

-Äh voitko kuvitella? Pienenä me aina mietittiin miltä tuntuu olla kahdeksantoista, tehdä mitä haluaa, pukeutua upeimpiin vaatteisiin mitä rahalla saa ja villitellä yötpitkät. Nyt me ollaan siinä. Me ollaan se tulevaisuus joten eiköhän mennä muru!

Lizzy hihkaisee ja mä nauran.

-Aika helvetin moinen puhe

Kuulen ison tööttäyksen pihalta.

-Mahtaako tuo olla meidön kyytimme

-Oi kyllä vain Claire!

Menemme pihalle ja siellä odottaa pitkä musta limusiini.

-Et sitten yhtään huomaamattomapaa löytänyt?

Naurahdan ja astumme sisään. Toki olen tottunut limusiineihin, mutta ei niillä tule kuitenkaan kauheasti ajeltua kun usein on niin kiirre tekemään mitään tilausta niin nappaan usein vain taksin.

Niin me avaamme shampanjapullon matkalla ikimuistoista iltaa.

A/N
6.11.2024

Okei nää ekat kappaleet oon kirjoittanut jo tovi sitten enkä lukenut näitä viimeisimpiä tekstejäni ollenkaa läpi ennen julkaisua, joten itsellekkin yllätys, että mitä täällä lukee...

Mutta päätin et otan nyt uuden askeleen kohti tuntematonta ja aattelin alkaa jatkamaan tätä keskeneräistä tarinaa vaikka sitten vaa itelleni!

Nää ekat kappaleet on ehkä hieman lyhehköjä viel mutta yritän tän tarinan kehittyessä tehä ehkä pitempiä kappaleita.

Mut tosiaan lukio on itellä vasta alkanu ja hirveet kriisit meneillää koulussa ja muutenki, joten ei ehkä ollu paras aika alottaa tätä projektia mut toivon et tästä vois tulevaisuudes tulla niinkun mun todellisuudelta pakenemis keino et ois joku asia mihin vois turvautua stressaavien hetkien aikana :)

Nähdään toivottavasti seuraavien lukujen parissa!

Au revoir!