Tuhansien tähtien maa

~27~ Vaihtelua ystävyyteen

30.12. Toisiksiviimeinen päivä vuotta 2018. Olin liian innoissaan uudesta vuodesta ja uuden vuoden raketeista, etten pystynyt nukkua kunnolla.

Heräilin pitkin yötä. Kolmelta nousin istumaan. En jaksanut enää edes yrittää nukkumista. Avasin verhot. Yön valot loistivat ja ulkona oli vähemmän liikennettä, kuin päivisin.

Kiedoin kauniin harmaan vilttini ympärilleni ja nousin sängystä ylös. Liikuin varovasti, niin etten törmäisi, kun kävelin pois huoneestani. Hipsin parvekkeen ovelle ja avasin sen.

Menin parvekkeelleni, josta kuului hyvin liikenteen äänet. Pilvet olivat selvästi vähentyneet, mutta tuuli pysyi samana. Istuuduin parvekkeen tuolilleni ja jäin miettimään.

Mietin, miten äidillä ja Claudialla menee Suomessa. Odottaako Claudia vieläkin kaikki päivät minua takaisin kotiin? Minä ainakin haluisin, että heillä olisi kaikki hyvin. Haluisin kirjottaa uuden vuoden kortin Suomeen perheelleni ja se pitäisi viedä tänään postiin, että se ehtisi ajoissa perille.

Kävin hakemassa sisältä kynän, paperia ja kirjekuoren ja palasin takaisin parvekkeelle. Aloin kirjoittaa:

"Hei äiti ja Claudia! Minulla menee täällä todella hyvin. Olen viihtynyt, enkä ole tulossa ainakaan vuoteen kotiin. Mitä teille kuuluu? Yli vuosi on kulunut ainakin täällä erittäin nopeasti. Olen saanut uusia ystäviä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Hyvää uutta vuotta teille molemmille <3 = Clara"

Kirjoittaessani korttia, en pystynyt uskomaan, että mikään ystäävyyssuhteistani voisi mennä pieleen, mutta niin kävi Alicenkin kanssa. Piirsin korttiin vielä raketteja ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Laitoin kortin kirjekuoreeseen ja liimasin kuoren kiinni. Päälle kirjoitin oikean osoitteen ja "Äiti ja Claudia".

Nousin ylös ja kävin laittamassa kirjeen keittiönpöydälleni. Jatkoin matkaani huoneeseeni ja sänkyyn. Suljin verhoni ja menin makuulle. Sain heti unen päästä kiinni.

Heräsin auringon valoon, joka tulvi pienestä verhon raosta huoneeseeni. Nousin ylös ja avasin verhot. Vaihdoin päälleni mustat trikoohousut ja valkoisen neulepaidan. Tein tarpeelliset aamuhommat ja kävin suihkussa.

Otin kännykän käteeni ja etsin yhteystiedoistani Connorin. Aloin soittaa hänelle. Yritin luovuttamatta varmaan kaksi minuuttia, kunnes hän vihdoin vastasi: "Hi." "Can you be today?", kysyin. Halusin jutella hänen kanssaan opiskeluistani ja siitä, että oliko hän kertonut muille. "I don't know.", hän vastasi. "Please.", pyysin. "Why and where?", hän kysyi. "I want see you at the sunrise park 11 o'clock.", kerroin. "I come.", hän sanoi. "Thank you.", kiitin ja lopetin puhelun.

Kävin vaihtamassa trikoohousuni mustiin tiukkiin farkkuihini ja laitoin hiukseni korkealle ponnarille. Kaulaani laitoin Alexanderin antaman punaisen korun. Pakkasin tarpeelliset tavarat mukaan. Kävin ensin viemässä kirjeen postiin ja lähdin sitten kävelemään kohti puistoa.

Matka oli ihan sopiva minulle, vähän yli 10 minuuttia. En vieläkään tiedä, missä Connor asuu, ei hän ole maininnut asiasta millään tavalla.

Saavuin puistoon, jossa Connor ei vielä ollut. Odotin häntä noin. 5 minuuttia, kunnes hän saapui. "Hey.", tervehdin. "Hi.", hän vastasi. Menimme lähimmälle puiston penkille istumaan.

"Why didn't you tell me that you are studying?", Connor kysyi pettyneenä. "I didn't want to tell anyone.", vastasin. "Why?", hän kysyi. Kysymys oli juuri se, johon en osannut vastata, tai en halunnut. "I don't know... I did want that it is surprise.", mietin ja sitten kerroin selityksen. "Have you told anyone?", kysyin ja todellakin halusin kuulla totuuden. Juuri sen kysymyksen takia halusin tavata Connorin. "Yes. Alexander and Melissa know.", hän vastasi. Voi ei, huusin mielessäni. Ei tämän näin pitänyt mennä...

"How do you know... Zachary and... Ayden?", hän kysyi muistellen ystävieni nimiä. "Where are you studying?", hän jatkoi heti perään. "I don't want tell you. It is secret.", sanoin hiljaa. "Don't ask, please.", pyysin. Connor tuhahti ja käänsi pään pois. "I go now.", hän sanoi välinpitämättömästi. "No, please. Don't go", pyysin. "Don't call.", Connor sanoi melkein vihaisesti, nousi ylös ja lähti kulkemaan pois. Häntä ilmeisesti ärsytti, että minä kysyin, mutten vastanut.

Just näin, sanoin mielessäni. Siinä lähti suoraan kolme ystävää pois. Connorin lähtö ei paljoa kiinnostanut, mutta Alexanderin ja Melissan kiinnosti. Hyvä minä! En minäkään jaksanut jäädä yksin istumaan puiston penkille, vaan nousin ylös ja lähdin kulkemaan kohti rantaa.

Kävelin rauhassa ja katsoin iloisia ihmisiä, jotka tulivat vastaan kadulla. Vain harva tuli yksin vastaan. Nuoria oli paljon.

Kävelin pitkin vähän pienempiä katuja ja saavuin rantatielle. Kuljin kauniisti laatoitettua tietä pitkin. Katsoin niin tarkkaan alas, etten huomannut, että joku käveli suoraan minua päin. Törmäsimme. Hän oli tuijottanut kännykkäänsä ja omani tippui maahan.

"Sorry, sorry.", poika pahoitteli, vaikkei törmäys ollut vain hänen syytään. "Sorry.", sanoin. Hän nosti kännykkäni maasta ja antoi sen takaisin minulle. "Thank you.", kiitin. Vilkaisin kännykän näyttöä, joka oli mennyt hieman rikki äskeisestä putoamisesta ja siirsin sitten katseeni ensimmäistä kertaa poikaan.

Hän oli minua hieman pidempi ja tummempi. Hän oli pukeutunut kokonaan mustiin vaatteisiin ja oli ehkä ikäiseni tai hieman vanhempi. Yhtäkkiä tajusin, että olin vain tuijottanut häntä hävyttömästi. Käänsin katseeni nopeasti pois. "Sorry.", sanoin hiljaa kiusaantuneena. "It is okey.", hän vastasi.

"Sit down.", hän pyysi ja osoitti vieressämme olevaa penkkiä. Istuuduin vastahakoisesti ja hän tuli perässä. Halusin vain pois, mutta ilmeisesti hän ei, sillä hän aloitti keskustelun: "What is your name?" "Clara. And you?", sanoin. "Beautiful name. I'm Carter.", hän esitteli itsensä. "Hello Carter!", kuulin huudon. Käännyimme molemmat katsomaan tuliaa tai tulioita. "Hi!", Carter huusi takaisin ja nousi ylös.

Kolme poikaa tai nuorta miestä tuli luoksemme. "Ouu, who is she?", joku niistä kysyi Carterilta. "She is Clara. My friend.", hän sanoi ja iski minulle silmää. Voi ei, ajattelin. Ei me mitään ystäviä oltu. "Nice.", joku niistä sanoi.

"Jaaah.", huokaisin. "I go now.", päätin ja nousin ylös. "No, no, no yet.", Carter pyysi. "Please.", hän jatkoi. "Why?", kysyin. "Stay with we.", joku sanoi. "I'm Chadwick, or Chad." "I'm Ward." "And I'm Sherard." He kaikki esittelivät itsensä "Nice...", en todellakaan tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä.

"Let's go to eat.", Chad ehdotti. "No thanks.", sanoin vaivaantuneena. "C'mon let's go.", hän yritti suostutella. "I don't know you.", yritin kovemmalla äänellä ja toivoin, että he ymmärtäisivät minua. "Oh no.", Ward huokaisi. Hän ei ainakaan tykännyt etenemättömistä tilanteista.

"Give me your mobile number, please.", Carter pyysi vaihtaen aihetta ja katsoi minua suoraan silmiin. Mitä minä teen!, huusin pääni sisällä. "Okey.", sanoin. "Nice.", hän sanoi ja antoi kännykkänsä minulle. Kirjotin siihen numeroni ja annoin kännykän takaisin hänelle. "Thank you my friend, bye", hän sanoi. "Byebye.", sanoin. "Bye." "Bye." "Bye.", kuulin. Lähdin äkkiä pois, kun viimein pääsin.

Onneksi he eivät lähteneet seuraamaan minua, se vasta olisikin ollut kauheaa. Halusin suoraan kotiin. Minua ei kiinnostanut nähdä tänään enää ketään.

Menin kaupan kautta kotiin kello puoli kolmelta. Tein ruokaa, kanaa ja riisiä. Söin ruokani parvekkeella. Ulkona oli sen verran pilviä, että aurinko tuli vain harvoin esiin. Jäin ulos istumaan, vaikka olin jo syönyt. Haaveilin omasta talosta, johon voisin ostaa oman pianon ja tietenkin haaveilin omasta autosta. Oikeastaan Zacharylla oli kaikki mitä halusin. Ainakin nyt, kun en tiennyt hänestä vielä juuri mitään.

Otin astiat mukaan ja vein ne tiskiin, itse jatkoin matkaa huoneeseeni. Otin opiskelukirjat esiin ja aloin opiskelemaan, kun en keksinyt muutakaan tekemistä.

Opiskelin muutaman tunnin ja söin toisen ruoan. Luin kirjaa. Söin iltapalaa, pesin hampaat ja valmistauduin menemään nukkumaan. Vaihdoin päälleni yömekon. Kirjotin päiväkirjaan, menin sänkyyn, suljin verhot ja aloin nukkumaan.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Onko Alexander ja Melissakin vihaisia Claralle?

1118 words

TheQueenOfAustralia