kiss my sins away

part 42 : tästä ei seuraa mitään hyvää

"Hei ihan huippua! Oon ylpee susta Saara", Jesse hymyilee leveästi ja hymy tarttuu samantien.

"Nii mäki", vastaan. "Oot kunnon amorin apulainen."

"Palveluksessanne", Jesse virnistää. "Miten te ees niinku alunperin tutustuitte?"

"Tossa käytävällä", nyökkään käytävän päähän, jossa puhelimeni lensi kaaressa lattialle.

"Uuuu, ollaan siis rakkauden lähteellä", Jesse nauraa. "Ehkä mäki löydän tästä elämäni naisen."

"Ehkäpä."

"Teidän välillä on kyllä niin jotain maagista. Sillon bileiden jälkeen Anton hyppäs saman tien autosta ulos ku tajus et se on sä siellä tien poskessa."

Katson Jesseä epäuskoisena. En muista siitä illasta kaikkea ihan kristallinkirkkaasti, olinhan vetänyt puoli pulloa viiniä. Muistan vain huojuvan olon ja leskenlehtiseppeleen ja miten söpö Anton oli. "Ai oikeesti?"

"Joo joo, sitä ei enää siinä vaiheessa kauheesti äijien seura kiinnostanu", Jesse nauraa. "Oot melkonen pakkaus, Saara."

"Joopa joo", tuhahdan. "Tehäänpä tätä tehtävää nyt."

Laskeudun sohvalle mahalleni ja alan kirjoittamaan tekstiä paperille. Jesse lukee ääneen iPadiltaan psykologisia lauseita, joita ei ymmärrä, ja minä käännän ne hänelle ymmärrettävään muotoon. Nauramme jokaisen kohdalla, koska Jesse on odotettua tyhmempi. Tehtävän ei tarvitse onneksi olla pitkä, mutta se pitää tehdä old school -meiningillä, eli kirjoittaa käsin tietopaketteja ja koota ne isolle kartongille.

"Ei vittu oikeesti Saara mä en jaksa tehä tätä", Jesse rojahtaa selälleen viereeni. "Meillä on tän jälkeen vielä enkun kaksoistunti. Anna armoo."

"Jokainen seikka, joka tekee ihmisen, on tärkeä", luen kirjasta tärkeällä äänellä ja nostan kuvitteellisia silmälaseja nenälleni ja matkin psykologian opettajaamme.

"Pliiis, mun korvat vuotaa verta."

"Ihmistä pidetään uniikkina yksilönä, joka kykenee olemaan tietoinen omista resursseistaan kehittäen itseään ja yrittäen löytää oman potentiaalinsa", jatkan lukemista välittämättä Jessen aneluista.

"Mä en nyt jaksa ettii mun omaa potentiaalia, haluun ettii potentiaalista safkaa", Jesse murahtaa.

"Enää vajaa 10 minsaa ruokataukoon, koita nyt kestää vaan", vastaan kynä sauhuten. Jesse alkaa vain selata iPadilta instagramia. Näen sivusilmällä hänen skrollaavan feediä alaspäin.

"Aika jees tää sun kuvas", Jesse virnuilee ja läsäyttää iPadinsa muistiinpanojeni päälle. Näytöllä komeilee uusin kuvani. 

"Nyt oikeesti", pyörittelen silmiäni ja tönäisen Jesseä niin että hän melkein putoaa lattialle. Jesse sanoo minua väkivaltaiseksi hulluksi ja tökkii minua kynällään. Kikatamme molemmat ja sillä samalla sekunnilla näen tutut kengät sohvan vierellä. Anton seisoo siinä ja tuijottaa meitä kulmat koholla.

"Kato mitä jäbä!" Jesse nousee sohvalta ylös ja ojentaa nyrkkiään kohti Antonia brofistin toivossa. Anton ei tee elettäkään sen eteen. Häntä ei hymyilytä. Hän vain katsoo kysyvästi vuorotellen minua ja sitten Jesseä. Hän huomaa sohvalla iPadin, missä komeilee minun kuvani ja tuhahtaa.

"Meiät määrättiin psykan pareiks tehtävään", Jesse selittää tilanteen, kun en itse saa sanaa suustani. "Muijas on kauhee orjapiiskuri."

Yritän varovasti hymyillä Antonille, mutta hänen ilmekään ei värähdä. Hän vain puree hampaitaan yhteen ja näyttää siltä, että hermostuisi hetkellä millä hyvänsä. Jessen hymy hyytyy ja hän tajuaa, että hänen on parasta liueta paikalta. Hän kerää kamansa ja mutisee meille molemmille heipat.

Anton seisoo edelleen paikallaan.

"Mikä juttu toi nyt oli?" kysyn ja alan kasata ryhmätyön rippeitä kasaan.

"Läheks safkaa mun kaa?" Anton ohittaa kysymyksen ja katsoo minua ilmeettömästi kulmat koholla. Hän on ihan kuin eri ihminen, jonka kanssa muhinoin vain alle tunti sitten.

"Tiiät et mun ei kannata tulla nähdyks sun seurassa", sanon hiljaa ja vilkuilen ympärille. Käytävällä ei ole vielä ketään muuta meidän lisäksi.

"Jessen kans kyl voit makoilla tääl niinku ilman mitää ongelmaa vai?"

"No se on ihan eri asia."

"Ai niinku mil taval?"

"Tehtiin ryhmätyötä."

"Ei se silt mun silmään näyttäny", Anton murahtaa vittuuntuneena. Nousen ylös ja yritän ottaa Antonia kädestä, mutta hän ottaa askeleen taaksepäin.

"Mikä sua vaivaa?"

"Ai mikä?" Anton kysyy terävällä äänensävyllä. "Se, et pelkäät ylikaiken et tuut nähdyks mun seurassa, mut sit sä makoilet tääl jonku Jessen kaa ja näytätte ulkopuolisen silmin ihan pariskunnalta."

"Minkä mä sille voin et meidät valittiin pareiks?"

Anton naurahtaa. "Minkä mä sille voin et mua vituttaa nähä sut jonku toisen kaa."

Luokan ovet avautuvat ja porukkaa alkaa valua käytävälle. Vatsanpohjassa muljahtaa. "Eli et lähe mun mukaa?" Anton katsoo minua kysyvästi. Painostava ilmapiiri, Antonin läpitunkeva katse ja yhtäkkinen ihmismäärä saavat oloni todella tukalaksi. En todellakaan voisi mennä Antonin kanssa syömään. En voi tulla nähdyksi hänen kanssaan, vaikka kuinka haluaisin. En ole vielä valmis siihen. Anton kyllä tietää sen, en nyt ymmärrä miksi hän edes kysyy tuollaista. Ihan kuin meidän syvällisiä keskusteluja lauantai-iltana, eilistä kiihkeää seksiä ja tämän aamun muhinointituokiota ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Käännän katseeni pois Antonista ja pudistan varovasti päätäni.

"Asia selvä", Anton tuhahtaa ja häviää ihmisjoukkoon.

Olin oikeassa - tästä ryhmätyöstä ei todellakaan seuraa mitään hyvää.