Sirpaleita | Ævintýr-spinoffeja

Toinen aika (Edda & Alisa & Valve)

A/N: Heimoi! Olen alkanut editoimaan Ævintýrin ensimmäisiä lukuja, ja tällainen kohtaus tuli siitä mieleeni. 

**

Isännän sydän on myrskyn ravistelema metsä.

Edda kuuntelee havupuiden oksien vapinaa sidoksen läpi ja tuntee toivonsa horjuvan. Seremonia ei ole sujunut hyvin. Isäntä on lähtenyt palaamaan takaisin morsian mukanaan, ja silti se ei ole sujunut hyvin. Jokin on mennyt pahan kerran pieleen.

Huoli nakertaa Eddan omaa sydänalaa, kun hän musertaa soseeksi isännän matkoiltaan tuomia vadelmia. Sormet tahriva punainen mehu tuoksuu loppukesän makeudelle. Se sopii hyvin mantelikakun kanssa, Edda päättää. Keittiön pöydällä jäähtyy jo yrttileipä sekä piirakka, jonka Edda on koristellut mustikankukilla. Hän tahtoo isännän morsiamen tuntevan olonsa uudessa kodissaan mahdollisimman tervetulleeksi.

Linnan taikuutta värjää tumma murhe. Menneisyys ei ole koskaan kaukana Kalvaslinnan kaltaisessa paikassa, mutta tänään Edda tuntee sen harvinaisen terävästi. Hän tietää, että jos hän kääntyisi, valkoisiin pukeutuneiden surusilmäisten tyttöjen joukko tarkkailisi häntä kuin parvi kyyhkysiä.

"Hys", Edda sanoo Kalvaslinnalle ja aaveille selkänsä takana, isäntänsä pelokkaalle sydämelle. Hän kurottautuu ottamaan ylähyllyltä sokerikipon vadelmia varten. Tähdenvalon ja surun kirjoma taikuus tönäisee astian lempeästi hänen käsiinsä.

**

Alisa Eljaksentyttärellä on huolestuneet, kalpeat kasvot, mutta hänen katseensa on suora ja tarkkaavainen. Edda pitelee tytön työn kolhimia käsiä käsissään ja toivoo hymynsä kertovan, kuinka ilahtunut hän isännän morsiamen saapumisesta on.

Valve-herrasta ei ole asiassa juurikaan apua, Edda suree. Vaikka tunteiden myrsky on vaimentunut, isännän jähmeästä olemuksesta päätellen hän tuskin on vaihtanut morsiamensa kanssa montaa sanaa. Kun Edda yrittää löytää syytä aiemmalle epätoivolle, sidos heidän välillään sulkeutuu kuin lukkoon salpautuva ovi.

Edda ei anna hymynsä hiipua. Hän johdattaa Alisa-neidin linnan käytävien läpi tämän uuteen huoneeseen ja yrittää pitää parhaansa mukaan loitolla hiljaisuuden. Taikuus seuraa heidän kannoillaan, sujahtelee uteliaana varjoihin ja lyhtyjen liekkeihin, mutta ei tuo itseään liki. Kalvaslinnan tulevan emännän kädet puristavat tiukasti valkoisen juhlamekon kangasta.

Voi, Valve-herra.

Ajatus toistuu lohduttomana Eddan mielessä, kun isäntä painaa morsiamensa huoneen oven kiinni ja jää seisomaan eksyneen oloisesti käytävälle. Ilme harmaissa silmissä on tyhjä, valoton. Edda muistaa sen aivan liian hyvin päivistä entisen isäntänsä kuoleman jälkeen.

Mutta sitten hetki särkyy, ainakin osittain. Edda näkee Valve-herran riisuvan synkkyyden yltään kuin sateessa kastuneen, jo raskaaksi muuttuneen kaavun. Hän vilkaisee Eddaa syrjäsilmällä.

"Olen leiponut vähän, sinä sanoit hänelle. Mitähän se oikein tarkoittaa?"

Edda ajattelee keittiön pöytää peittäviä leivoksia, leipäsiivuja ja vadelmahilloa. Valve-herran suupielillä värähtää aavistuksenomainen hymy. Hän ei anna Eddan kuunnella sydäntään liian tarkkaan, mutta sidoksen läpi kantautuu äänetön pyyntö:

Varmista, että hänellä on aamulla kaikki tarvittava. Että hän saa kunnolla syödäkseen.

Kun Edda nyökkää, huojennus isännän kasvoilla tekee hänen olostaan hiukan kevyemmän.

**

A/N2: Uuden kakkosluvun olennaisin muutos on tosiaan se, että Edda kysyy Alisalta heidän tavatessaan ensimmäisen kerran, tahtoisiko hän ehkä syödä Eddan leipomuksia. 😆 Toivottavasti piditte!