2. Luku

758 50 1
                                    

- Asiakkaille sinä olet Cupido. Ihmeidentekijä, John Jameson ilmoitti heti, kun olimme jääneet kaksin.
- Se kuulostaa lapselliselta. Joltain stripparilta, valitin.
Mies katsoi minua ilmeettömästi.
- Vihjauskin netissä, ja oven takana on joukko työhön päteviä naisia, joilla ei ole ongelmaa kutsumanimen kanssa.

Kohautin olkiani, mutta mutisin myöntyvästi. Mikäli työ oli kiinni niin naurettavasta pikkuseikasta, ollaan sitten Cupidoja.

- Seuraava asiakas on.. John aloitti, ja jäi etsimään sopivaa sanaa.
- Dating disaster! Täydensi takaamme astuva Charlene, ja nyökkäsi ovelle päin.
- En nyt ihan katastrofiksi olisi kuvaillut, pomoni mutisi.
- Kyllä olisit, Char totesi topakasti.

Jäimme kaikki hiljaa seuraamaan sisään rynnistävää miestä. Tämä oli päälle kolmenkymmenen, mutta vetäytyvä hiusraja sai hänet näyttämään vanhemmalta. Hiukset olivat vaaleat ja vartalo keskimittainen ja urheilullinen, mutta keskivartaloon oli kerääntynyt/jäänyt rasvaa.

- Nick treenasi hänet henkilökohtaisesti, työkaverini supatti. - Ja vaatteet ovat minun käsialaani.
Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi. Olin joko vaikuttunut, tai sitten kauhuissani, että pomo oli pistänyt parhaat asialle.

John ohjasi miehen valkoiseen huoneeseen ja viittoi sormella minua tulemaan mukaan.
- Mark, tässä on Cupido, deittailuvalmentaja esitteli totisena. Purin kieltäni, etten osoittaisi mielipidettäni kutsumanimestä. Odotin asiakkaan naurahtavan, mutta hänpä katselikin vain kirkkaan sinisin silmin uteliaana.

- Sinä olet uusi. Hauska tavata!
Ojensin käteni miehelle ja toistin kohteliaisuuden.
- Ei sormusta, hän huomasi tutkiessaan sitä.
En tiennyt, miten vastata, joten tyydyin ravistamaan päätäni ja hymyilemään. Kyllä, hänelle kykenin hymyilemään. Helposti.

- Miten perjantai meni? John keskeytti.
Asiakas venytteli naamaansa vähemmän viehättävästi, josta saattoi päätellä, että päivässä oli ollut toivomisen varaa.
- Miten minä onnistunkin aina tapaamaan luusereita, mies ähkäisi.
- Online deittailussa on vaaransa, toinen mies totesi ylimalkaisesti. - Oletko kuitenkin soveltanut, mitä suunniteltiin?

Mark nyökkäsi nopeasti. John oli hieman epäileväinen, ja väänteli suutaan ajatuksissaan. Sydämeni teki sen vuoksi pari ylimääräistä lyöntiä.
Hän on sinua yli 10 vuotta vanhempi, ja työnantajasi, for heavens sake! Get it together.

- Cupido lähtee treffeille kanssasi, John ilmoitti yhtäkkiä. Mark ja minä äännähdimme hämillämme.
- Miten sinä voit luvata tuollaista puolestani? Sihahdin.
- Ette mene siitä tavallisesta syystä, vaan hän on tarkkailijana, miten toimit, pomoni selosti Markille. - Toimi, niin kuin normaalistikin, mutta nyt nainen raportoi minulle ja mietimme yhdessä, pitäisikö sinun tehdä jotain muutoksia.

Itse olin kirjaimellisesti sanaton. Mietin lukiko työsopimuksessani jotain aiheesta. Markin kasvoille oli muodostunut jännittynyt, ja hieman omahyväinen ilme. Pelkäsin pahinta.

Sovimme "treffien" tapahtuvan perjantai-iltana, johon oli onneksi neljä päivää aikaa.

Markin lähdettyä käännyin katsomaan työnantajaani pistävästi.
- Minä hyvitän tämän, hän lupasi.
- Miten muka? Ärähdin.
- You'll see, hän lupasi salaperäisesti, ja hymyili poikamaisesti perään.
Kiitin hiljaa ja pakenin, ennen kuin hän huomaisi, etten hymyillyt vastaan.

Charlene ei ollut kovin avulias Markin suhteen.
- Se mies kuvittelee olevansa Luojan lahja naisille, mutta ei yhtään tiedä, miten käyttäytyä. Tai ei välitä, hän vaikeroi.
- Minun pitää mennä treffeille hänen kanssaan, kerroin alistuneena.
Nainen puristi olkapäätäni lohduttavasti.
- Mene ja pelasta loput naiset hautaamalla hänen itsetuntonsa sinne ja syvälle.

CupidoWhere stories live. Discover now