Oakwood Court

23. Luku

Komisario Warner otti johdon kuulusteluissa. Vanessan todistus Samuelia vastaan oli uskottava, mutta sama piti paikkansa myös pojan kertomuksesta. Miehen oli nyt punnittava, oliko hänen käsissään lapsimurhaaja, vai brutaali naismurhaaja - kumpikin ensi olettamalla epätodennäköisiä epäiltyjä.

Hän kuunteli poikaa, pommitti tätä kysymyksillä ja harrasti ristikuulustelua. Välillä kertoja epäröi ja mietti kulmat rypyssä vastausta, mutta kouluarvosanana hän olisi saanut kiitettävän.

Samilla oli vuosia aikaa eritellä totuutta, tarkkailla Vanessan käytöstä ja kehitellä teorioita. Hän osoitti, että ilman uhkauskirjeitä naisella ei ollut konkreettisia todisteita väitteensä tueksi, ja myönsi suoraan olevansa niiden lähettäjä, mutta tarkoitus oli vilpitön.

Vanessa oli opportunisti. Hän huomasi tilanteen kiristyvän ja löydettyään sattumalta kirjeet, päätti käyttää niitä omaksi hyödykseen. Epäilemättä hän pelkäsi, että nyt jo teini-ikään ehtinyt poika voisi olla vaikeampi hallita kuin pikkupoika, ja Sam saattaisi tulla esiin tietoineen, ellei hän ehtisi iskemään ensin. Sen jälkeen pojan puolustelut ja väitteet olisivat hyvin epäuskottavia.

Vivien Eaton tunsi saaneensa tarpeeksi vastauksia. Hän oli ollut oikeassa epäillessään, että Samuel Joslin tiesi murhaajan henkilöllisyyden ja motiivit, mutta hiljaa pysyminen johtui vain suojeluhalusta nuorta vierasta kohtaan.

Se herätti vielä viimeisen kysymyksen, joka oli pyörinyt hänen mielessään heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

- Uskotko, että Vanessa oli kutsun takana? Hän kysyi vaimeasti.
Sam nyökkäsi.
- Olen varma siitä.
- Mutta miksi? Halusiko hän vain varmistua, etten todellakaan muista mitään? Vai osasiko hän jollain kumman keinolla varautua kaikkeen tähän? Mutta sittenkin, eikö olisi ollut parempi pitää silminnäkijä poissa?!!

Sekä Catherine, että Samuel avasivat suunsa yhtaikaa, mutta nainen antoi pojan aloittaa.

- Sinun onnettomuutesi jälkeen isä kielsi kaikkia menemästä raunioille, ja me tottelimme. Uskon Vanessan ymmärtäneen aika pian, että äiti oli pudottanut sormuksen, ja se voisi yhdistää rauniot tämän kuolemaan.. Mutta koska kukaan ei saanut mennä sinne, hän oli luottavainen, ettei sitä löytyisi.

   Sitten elokuvatiimi otti yhteyttä ja kysyi lupaa raunioiden käyttöön kuvauspaikkana. Vanessa on jokseenkin vainoharhainen ja ylivarovainen ja alkoi ehkä pelkäämään, että jostain sattuman oikusta sormus löytyisi ja herättäisi kysymyksiä. Hän tunsi isän hyvin ja tiesi tämän tunteista ex-vaimoaan kohtaan, joten ehkä hän todella osasi aavistella tapauksen pintaan nousua.

   Muistatko, kun vähän saapumisesi jälkeen joku näkyi liikuskelemassa raunioilla? Se oli uskoakseni juuri Vanessa. Hän varmaan kävi itse etsimässä sitä aiemminkin, muttei onnistunut löytämään, joten teki suunnitelman B.

- Joka oli minä? Vivien varmisti, edelleen ymmällään. - Mutta??
- Vuosien mittaan pariskunta on ollut yhteydessä minuun ja pysynyt myös ajantasalla siitä, että muistinmenetyksesi on pysynyt ennallaan, tytön isoäiti puuttui puheeseen. - Hän oli siis melko luottavainen, että sinä et tajuaisi mitä oli meneillään, vaikkakin se oli vähän uhkapeliä.

- Joten miksi sitten..?
- Minun vuokseni. Varmistamaan, että minä pysyn hiljaa, Sam vastasi vuorostaan. - Hän tiesi, että sinä olet heikko kohtani, ja hän aikoi tuoda sinut varmuuden vuoksi meille ja pitää kuvaannollista veistä kurkullasi, jotta minä en lipsauttaisi mitään. Hän on laskelmoiva ja hyvä lukemaan ihmisiä, you know.

Viv punastui hieman.
- Heikko kohtasi? Koska olimme hetken aikaa kavereita? Mutta emmehän me edes tunteneet kunnolla! Emmekä ole tavanneet kymmeneen vuoteen.