Joulufiction • Tuntematon sotilas

Joulufiction 0.1

"Kyllä joulu on parasta aikaa vuodesta", Koskela totesi tukiessaan pientä kuusta, mitä Hietanen oli juuri sahaamassa poikki.
Tuo varsinais-suomalainen pojannulikka makasi rähmällään hangessa ja yritti liikutella työkalua sutjakkaasti puun rungolla, mutta kuusen matalimmat, suurimmat ja lumisimmat oksat hieman estivät homman sujumista.
"Äl muut san!" Tuo hihkaisi hengästyneesti. "Mut miks sää päätit otta tän kuuse? Oisha täl parempikki!"
"Sahaa se ny vaa, ni päästään pois täältä", Koskela kehotti, ja puuskahtaen nuorempi jatkoi työtään.

Kun kuusi lopultakin saatiin raahattua metsästä mökin seinustalle, miehet huomasivat, kuinka hirveän näköinen se oikeastaan oli.
"Mitäs ny tehrä, herra isoherra?" Hietanen urahti kiukkuisempana, ja vanhemman miehen pää kallistui mietteliäänä.
"Antaa olla. Pystytetään se ulos. Eipähä varise neulaset lattialle."
"Helveti Sherlokki...."
Miehet lähtivät peräkkäin kapeaa, lumeen tallottua polkua mökin ovelle.

Mökissä oli täysi joulutohina päällä. Sihvonen ja Salo kantoivat ullakolta joulukoristelaatikoita alas, Määttä tökkäsi juuri adventtikynttelikön johdon seinään. Lehto nojaili mukamas huomaamattomana seinään portaikon varjoissa, Lahtinen ja Susi (Tassu) touhuilivat keittiössä. Riitaoja koristeli paikkoja, ja Rokka istui toimettomana sohvalla.
Rokan vilkas, hätäinen katse osui Koskelaan ja Hietaseen ensimmäisenä, kun nuo astuivat peremmälle mökkiin porstuasta.
"Missäs kuus o?"
"Se oli aika huono....Jätettiin se ulos", Koskela kertoi ja istahti sohvalle hiuksiaan asetellen.
"Mää sano ett se o huon kuus mut ei her kuunnellu mua!" Hietanen pauhahti ja istahti nojatuoliin. Lahtinen kiikutti kaksikolle hetkessä lämpimät glögikupit.
Koskela kiitti Lahtista pyöräyttäen silmiään hieman huvittuneena Hietasen suuntaan.
"Miks työ ette ettineet toist?" Rokka kysyi kummissaan ja vähän syyttävään sävyyn.
"Kylmänä ja märkänä nyt kuka", Koskela hymähti ryypäten pehmeän suloista glögiään.
Rokka tuhahti ja nousi levottomana katselemaan ympärilleen.
"El sie Antti tuu tänne päinkään!" Kuului pian keittiön suunnalta Tassun kiukkuinen sähähdys, ja Rokan puolustus:
"Hitto ku miul ei oo mitää tekemist!"
"Opettel vaek neuloo!" Tassu ärähti ja heilautti puista puurokauhaa tuota päin äkäisenä. Tuolla oli päällään vaalea essu, jossa luki sateenkaarikirjaimin: "Kiss the Cook".
Essun nähdessään Rokka oli revetä nauramaan.
"Painu helvettii!" Tassu kirahti palatessaan punoittaen puurokattilan puoleen.
Lahtinen oli palannut tekemään joulutorttuja, ja Rokka koitti kuikkia kauempaa niitä.
"Etkö sie Lahtine tartteis yhtää apua?" "En", Lahtinen totesi vain olkansa ylitse, ja harmistuneena Rokka lunki pois keittiön lähettyviltä.
Ja oikeastaan poistumiseen oli toinenkin syy, kuin harmi - nimittäin Tassu, joka piteli kaulinta uhkaavasti käsissään.

Rahikainen hengaili ullakon portailla, ja lauleskeli lempi joululaulujaan ajatuksiinsa (ja pariin samaansa kirjeeseen) uponneena. Hän oli sulkenut uuden puhelimensa, sillä ei halunnut saada jatkuvasti innokkailta nuorilta naisilta herusnäppejä. Nämä kirjeet taas oli täysin toinen asia.
Toinen oli hänen perheeltään, taikka oikeastaan isoäidiltään, joka ei vieläkään ollut uskaltautunut astumaan älypuhelinten maailmaan. Toinen taas oli hänen yläasteaikaiselta ihastukseltaan, joka asui niin syrjässä sivistyneestä maailmasta, ettei tuon puhelimessa koskaan ollut kenttiä, jotta hän olisi voinut pitää Rahikaiseen yhteyttä. Yhteydenpito hoidettiin siis mahdollisimman yksinkertaisella tavalla.
Hän hyräili itsekseen, ja lopulta hyräily muuttui lauluksi. Ensin hän lauloi Varpunen Jouluaamuna ja sen päälle Jouluyön.
Lehto kuunteli hoilaamista turhautuneena. Häntä ei huvittanut olla messissä, hän ei pitänyt ollenkaan joulusta, hän suorastaan vihasi sitä. Hän vihasi kaikkea, mikä vähäänkään liittyi juhlaan. Koska hän vihasi uskontoa, hän vihasi kaikkia niitä uskonnollisia syitä, jotka lepäsivät juhlan takana, vaikkakin ne olivat aikojen saatossa peittyneet kulutusjuhla-imagon taakse (mistä Lahtinen jatkuvasti oli valittanut).
Hän katsahti Määttää, joka oli vetäytynyt katselemaan ikkunasta ulos. Toisten huomaamatta hän hiippaili Määtän tykö, supitti tuolle jotain, ja yhdessä he hiippailivat ulos kiskottuaan lämpimät talvivaatteensa päälleen. Lehto kiskoi jopa valkoisen hupun niskaansa mustan piponsa päälle.

Koskela katsahti kaksikon perään hieman kummastuneena, mutta hänellä ei riittänyt enää järkeviä ajatuksia jakaa ympärilleen. Hän halusi vain rentoutua ja nauttia juhlasta, minkä juhliminen lapsuudessa oli jäänyt laimeammaksi.
Rauhaa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä hän heräsi mietteistään kuullessaan jonkun huudahtavan ihmeissään. Samassa kuului uusi huudahdus, ja mies näki, kuinka Hietanen koitti kiskoa tuleen syttynyttä villapaitaa päätään, mutta syöksyi kohta ulos Rahikaisen kehotuksesta.
Nuori mies juoksi suorilla rantasaunalle, ja syöksyi avantoon, joka oli päivemmällä jo sahattu auki.
Koskela katsahti kummissaan tuon perään, ja sitten Lahtista, joka asteli ovelle.
"Voi pyhä...."
"Menkää noukkimoa se ylös", Rokka kehotti maatessaan kuin kuollut tylsistyneenä sohvalla.
Koskela huokaisi ja lähti Lahtisen kanssa hakemaan Hietasta järvestä hytisemästä.

Riitaoja ajautui Rahikaisen kanssa tappelemaan joulukuuseen pistettävistä koristeista. Rahikainen olisi halunnut täyttää kuusen pelkillä vihreillä joulupalloilla, mutta Riitaoja taas suosi monivärisyyttä.
"Älkää viitsikö nahistella", Sihvonen tuhahti saadessaan viimeisen koristelaatikon olohuoneeseen.
"Nokun Riitaoj alot...", Rahikainen mutisi, mutta väistyi.
Samassa ovi kävi, ja tummanvihreän kuusen pää ja ylimmät oksat tunkivat näkyviin porstuasta.
"Tietä!" Ulahti Lehto, ja tunki takaperin sisään. Määttä tuli jäljestä. Kuusi ei ollut järin iso, jolloin se mahtui nätisti huoneeseen.
"Ohoh", hämmästeli Salo ja kiersi kuusen kerran ympäri, kuusen hakijoiden seisoskellessa sivussa ylpeinä (Lehto antoi sen näkyä, toisin kuin Määttä).
"No?" Lehto tuhahti itsetietoisena, ja Rokkakin vilkaisi kuusta.
"Oho! Omp siin nät kuus!"
"Mistäs te tuon varaastitte?" Koskela kysyi jopa hieman loukkaantuneen kuuloisena astuessaan läpimärkä Hietanen käsipuolessaan hytisten sisään. Lahtinen sulki ovet heidän perästään.

Hietanen istutettiin nojatuoliin ja käärittiin pyyhkeisiin, kun tuolta oli revitty suurin osa vaatteista päältä.
"M....Mää en enä....enä koska.....hyppä tolle.....Hyi saatn...", tuo hytisi, ja katseli sivusilmällä, kuinka Riitaoja oli alkanut Sihvosen kanssa koristelemaan joulukuusta.

Takan reunalla komeili kultasävyisissä kyntteliköissä sinivalkoisia kynttilöitä, ja Koskela katseli niiden päissä lepattavia liekkejä vähän epävarmana.
Toivottavasti mitään hirveämpää ei enää tapahtuisi.
Olihan jouluaatto jo sunnuntaina.