Milano 2018

27 0 0
                                    

~Eleonora~
Istun kylpyhuoneen lattialla ja seinän viileät kaakelit painuvat selkääni vasten. Ilman niitä en uskoisi tämän olevan todellisuus. Käteni tärisee, kun painan viileää, kosteaa pyyhettä verisille kasvoilleni. Kyyneleet valuvat poskilleni. Värjäytyvät punaisiksi ja valuvat leuka linjaani pitkin kaulalle. Lasken käteni syliini ja yritän hengittää. Tää ei voi olla todellista. Eihän Simon. Kyyneleet valuvat poskilleni ilman loppua todellisuuden iskiessä hitaasti päin kasvojani. Pääni painuu polviani vasten, käteni kietoutuvat halaamaan jalkojani samalla kun koko kehoni täristessä. Silmieni mennessä kiinni illan tapahtumat alkavat pyörimään filmin tavoin verkkokalvoillani.

Televisiosta pyörii joku Simonin typerä kilpailu ohjelma. Nojaan miehen kylkeä vasten tämän sormien liikkuessa käsivarteni iholla. Painan pääni tutun tuoksuisen miehen rintakehää vasten. Minuutit kuluvat ohjelman menessä eteenpäin ja mun olo käy koko ajan levottomaksi. Astelen keittiöön hakemaan juomista. Tunnen hetken päästä käden olkapäälläni. Simon sormet siirtävät hiuksiani sivuun, tämän huulet painavat suudelmia kaulalleni ja kädet ottavat mut halaukseen. Nojaudun miehen kehoa vasten, laskien käteni tämän käsien päälle. Simon huulet kulkevat kaulani iholla, parran sänki kutittaa karheudellaan. "Simon. Eddie pyysi mua käymää Chicagossa." kerron miehelle vihdoin lauseen, joka on pyörinyt ajatuksissani kohta jo viikon.

Simonin kehon liike pysähtyy kuin seinään. Se pelottaa mua. Saa mun plussin kohoamaan ja kehon hakeutumaan irti Simon otteesta. Käännyn katsomaan tämän kasvoja, joissa ei ole mitään tunnetta. Tätä on tapahtunut ennenkin kun Eddie on tullut osaksi keskustelua. Pyyhkäisen hiussuortuvan korvan taakse, "Eddie tarvii mua." lisään Simonille. En kerkeä reagoimaan ennen kun Simonin käsi osuu mun kasvoihin. Kyyneleet puskevat silmistäni ulos kivun ja pelon sekaisina. "Ai saatana! Simon mitä sä teet?" kiroan ääneen kivun puskiessa kaiken läpi. Kuulen kuinka Simonin huulien välistä purkautuu lauseita, "Ole vittu hiljaa! Aina Eddie sitä ja tätä!" Uusi isku kasvoihin, käsiini, jotka yrittävät suojata mua. Yrittävät pysäyttää iskun tai edes lieventää sen voimaa. Asunto hiljenee samalla kun mä vajoan keittiön lattialle itkien.

En ole varma kauan meni ennen kun askeleeni kantoivat mut kylpyhuoneeseen lukkojen taakse. Itku tyyntyi, mutta tilalle tuli todellisuus, pelko ja viha. Laskeudun seinää vasten lattialle. En voi uskoa tapahtunutta. Kaivan Eddien numeron ja kirjotan tälle: 'Eddie, en pääse tulemaan. En saanut töistä vapaata. Anteeksi </3 Rakastan sua ja Rosea <3'

Kosketa mua, rakasta mua... /k-15Where stories live. Discover now