Pää täynnä viskiä ja kliseitä

Luku 7 - Yhteentörmäys ja sydän, joka lyö kovemmin

A/N: heippa! mitä teille kuuluu? 

sain pitkästä aikaa jatkettua tätä, anteeks kun on kestänyt. oikeestaan mun viime viikko oli ihan tosi huono, mutta sain silti (tai varmaan just sen takia) kirjotettua aivan hiton paljon, tätä kirjaa ja noita muitakin. ehkä mä tästä aktivoidun 👏🏻 😄 mä vaan käytän nyt openofficea kirjottamiseen (kun wordin lisenssi loppu ku koulu loppu) ja se aina siirtää ne tekstit wattpadiin tosi oudosti ja plääh, tekee tästä vaikeeta. älkää ihmetelkö jos on jotain sanoja kirjotettu yhteen, vaik ei kuuluis, yritin kyllä kahtoo 🥲💔

joku kysy iivon ja joonan perään, niin voin paljastaa, että ne tulee vierailemaan kyllä tässä kirjassa ihan tulevissa luvuissa.

tsemppiä tosi paljon kaikille tän koronan kanssa <3 toivottavasti tää tilanne helpottais pian. ja niin paljon kiitos kun luette, vaikka mä julkasen tosi hitaasti just nyt ❤️

***

Luku 7 – Yhteentörmäys ja sydän, joka lyö kovemmin

Kisse ja Peura eivät kaikeksi yllätykseksi olleet vielä treenikämpillä, kun me kuuden jälkeen, vähän myöhässä Nasun kanssa avattiin treeniksen ovi ja paineltiin sisälle. Sade oli lakannut, joten meidän ei ollut tarvinnut kipaista sateenvarjokaupan kautta, vaan saatettiin selvitä perille ilman märkiä vaatteita.

"Missä ne luuhaa? Kisse on aina jonkun kaks tuntia etuajassa", Nasu pohti samalla kun heitti rennonmallisen farkkutakkinsa treeniksen kulahtaneen sohvan selkänojalle.

"Peura varmaan vieny Kissen Laajikseen kattelee taivasta, unohtuneet sinne nojailemaan toisiinsa", kerroin ja haaveilevasti huokaisten vein käden sydämelleni. Nasu käännähti katsomaan mua ja kohotti teatraalisesti toista kulmaansa. "Mitä? Vitun nätti taivas aina sateen jälkeen", selvensin ja Nasun suupielessä häivähti huvittunut hymy.

"Aijaa?"

"Yllättäen sä et huomaa – mä ja Eetu Peura ollaankin romantikkoja, halutaan puhella pehmeitä kliseitä oranssia taivasta vasten", virkoin rennosti ja heitin t-paidan päällä olleen hupparini Nasun takin seuraksi.

"Miks mua ei viedä kattelee taivasta", Nasu pohti pettyneenä ja risti kädet rintansa päälle.

"No ala vihjailla sille Tuukalle", heitin ja pyyhkäisin toisella puolella päätä roikkuvaa tukkaani.

Nasu kallisti päätään katsoessaan mua ja avasi suunsa, mutta ei ehtinyt puhua, kun ovi sitten kävi. Kisse ja Peura kävelivät sisälle, moikkasivat muina naisina ja miehinä meille. Mua hymyilytti.

"Huomasitteko miten nätti taivas oli?" Nasu tiedusteli viattomasti kaksikolta ja mua huvitti sen kysymys.

Hupsu Jami.

"Mitä vittua? No en", Peura murahti hyvin peuramaisesti ja mun huulilta pääsi varoittamaton naurahdus.

Vilkaisin Nasua, jonka suupielissä nyki hymy. Se katsahti mua kulmiensa alta ja laski kädet rinnaltaan.

"Mitä?" Kisse kysyi katsellen meitä.

Se tajusi, että me tajuttiin. Mä taas en tajunnut, että miksi ne eivät voineet vaan kertoa.

Tai kai mä tajusin jollain tavalla. Ehkä niitä pelotti, että jokin meidän bändikuvioissa muuttuisi. Ehkä ne ajattelivat, että ei ollut tarkoituksenmukaista alkaa säätää bändikaverin kanssa. Vaikka mitä väliä – mun mielestä oli tosi suloista, että niillä klikkasi enemmän kuin kavereina.

"Ei mitään", Nasu tuumasi kepeään sävyyn ja käännähti sitten. "Miten teidän viikonloppu meni?" se kyseli samalla, kun käveli treenikämpän jääkaapille. Se nappasi sieltä puolentoistalitran täyden colapullon ja käännähti katsomaan meitä.