Forever?

Ichabod Crane

Nopeammin. Nopeammin. Kunnes on pakko hidastaa. Istuin paremmin satulaan ja pyysin ratsuani hidastamaan. Pärskyen se pysähtyi tepastelemaan kukkulan päälle. Taputin valkean ratsuni hiestä märkää kaulaa ja katsoin allani maat valtaavaa kaupunkia. Kotikaupunkiani Bostonia. Sinne olin syntynyt ja siellä olen asunut. Täyttäisin pian 22 ja joutuisin sovittuun avioliittoon. Isäni oli järjestänyt minut naimisiin Moses Noblen tyttären Katrinan kanssa. Ja tyttö täyttäisi pian kahdeksan toista jolloin meidät on luvattu toisillemme. Irvistin ajatukselle, että joutuisin 'sen' kanssa naimisiin. Minua ajoi ihan muut asiat. En todellakaan aikonut asettua aloilleni tämän ikäisenä. Ei mitään mahdollisuutta. Halusin pakata satulalaukkuni ja ratsastaa ympäri maata. Sitä paitsi se nainen oli hirviö. Ylväs snobi, joka mukamas tunsi arvonsa ja vaati kaikkia ryömimään edessään. Huokaisin mielikuvalle, jonka sain. Naksautin ratsuni liikkeelle ja se lähti rauhassa kävelemään rinnettä alas hieman pois päin kaupungista. Kaupungin keskellä  asui enimmäkseen työläisiä. Kauppiaita, ompelijoita, satamatyöläisiä ja niin edelleen. Ihmiset joilla oli enemmän rahaa asuivat kaupungin laitailla. Isoissa ja komeissa kartanoissa, joilla oli omat tallit ja tilat hevosille. Suuret puutarhat ja tilat. Bostonin alueelta tälläisiä tiloja löytyi kolme kappaletta. Cranen eli omani, Noblen eli tulevan vaimoni perheen, sekä Malhotran perheen tilat. Ja hieman kauempaa löytyi vielä Dreyn perheen tila, mutta se kuului jo naapuri kaupungin alueisiin.
Angel käveli tasaiseen tahtiin kauniista allani. Se oli oma tammani, jonka olin saanut seitsemän vuotta sitten sen ollessa vain vuoden ikäinen. Sain kouluttaa ja nimetä sen itse. Se oli puhtaan valkoinen. Kuin lumi. Niin herttainen, mutta kuitenkin tulinen. Koskea sai, mutta olin ainut, jonka tamma laski selkäänsä. Se tuli luokseni vihellyksestä ja kulki perässäni, kuin koiran pentu. Ratsastin pitkin hiekkatietä, jota reinusti suuret komeat tammet. Niistä putosi hiljalleen roskaa ja aurinko siivilöityi puiden oksien välistä tielle. Olin onnekas, kun sain asua näinkin kauniissa paikassa. Olin taas käynyt ratsastamassa kauempana kaupungista. Isäni ei tästä pitänyt maantievorojen ja murhamiesten takia. Isäni luuli, että olen avuton hienosto poika, joka tarvitsisi vartian ja turvamiehen mukaansa. Osasin tottakai pitää itsestäni huolta. Olinhan jo aika mies. Tie alkoi levetä kohti kotini pihaa. Se vei ympyrän muotoon oven eteen, jotta kärryt sastiin kauniista käännettyä. Samalla, kun Angel asteli pihaan huomasin siellä tumman ruskeat vainut, joiden edessä seisoi neljä tuhkan harmaata hevosta.

"Noble" ärähdin ja ohjasin Angelsin kauemmas rattaista, kohti talli rakennusta. Tallipoika käveli minua vastaan ja ajattelin sano tuolle, että puran itse hevosen tällä kertaa.

"Ichabod!" kuulin isäni Josephin huudon. Irvistin ja käännyin katsomaan tuota.

"Olet myöhässä poikani" isäni torui kävellen hevosen viereen.

"Olen pahoillani isä. Olin ratsastamassa. Kadotin ajankulun" pahoittelin laskeutuen ratsailta.

"Peskää hänet hyvin ja antakaa pari porkkanaa" sanoin tallipojalle, joka nyökkäsi ja lähti viemään ratsuani kohti tallia. Kävelin isäni rinnalla kohti taloa.

"Moses Noble ja tämän ihastuttava tytär Katrina ovat tulleet ilahduttamaan meitä seurallaan" isäni sanoi selvästi tyytyväisenä.

"Kuinka.. Ihastuttavaa" sanoin hieman hymyillen. Voisivat samantien lähteä. Nousin portaat ylös ja astelin sisään etuovesta. Kuulin puhetta olohuoneen puolelta vasemmalta puoleltani ja huokaisten käännyin siihen suuntaan vetäen kasvoilleni tekohymyn. Astelin huoneeseen ja äitini Susan ja sisareni Alexandra siirsivät katseensa minuun

"Ichabod poikani, olet palannut" äiti sanoi iloisesti nousten ylös. Tuon helmat kahisivat, kun tämä käveli luokseni. Annoin äidille suukon molemmille poskille ja katsoin tätä hymyillen. Tuon pähkinän ruskeat hiukset olivat kauniisti kiinni laitettu ja merensininen mekko puki naista. Sisarellani oli tummat hiukset osaksi kiinni ja viininpunainen mekko istui tytön päälle hyvin. Tuostakin oli tullut nainen. Kolme viikkoa sitten sisareni oli täyttänyt 18. Tuolle ei ollut järjestetty vielä miestä johtuen sisareni öhh.. luonteesta. Sivistynyt ja hyväkäytöksinen tyttö kyllä oli, mutta tuolla oli liian kärkäs keili useimmille miehille. Mistähän saanut. Tervehdin myös sisartani ja käänsin katseeni tummaverikköön, joka nyt nousi ylös. Normaali ylimielinen ilme kasvoillaan. Katrina. Tuolla oli tummat hiukset ja vihreät silmät. Tuon oliivin vihreä mekko sopi naisen myrkylliseen luonteeseen.

Nainen käveli luokseni ja ojensi kätensä. Tartuin siihen hellästi ja kumarruin tuoden kättä hieman ylemmäs. Annoin hennon suukon naisen kämmen selälle.

"Mukava tavata teidät taas neiti Noble" sanoin kunnioittavasti.

"Kuten myös teidät herra Crane. Mutta kutsu minua Katrinaksi. Olemmehan pian naimisissa" tyttö sainoi hymyillen.

"Vasta vuoden kuluttua" vastasin ehkä hieman tökerösti ja Moses mulkaisi minua ja isäni rykäisi.

"Ja tuskin maltan odottaa vuoden kuluneen" sanoin hieman kumartaen ja jälleen hymyille.

"Nyt jos suonette anteeksi tahtoisin vetäytyä hetkeksi lepäämään ennen päivällistä" sanoin kohteliaasti ja poistuin huoneesta. Kävelin aluksi kohti portaita, jotka olisivat vieneet minut huoneeseeni yläkertaan, mutta sen sijaan hiivin kohti taka-ovea ja siitä ulos.

Juoksin tallille ja katsoin missä kunnossa Angel oli. Tamma oli saanut syötyä ja tuli innoissaan tervehtimään. Silitin nopeasti sen turpaa ja otin sen sitten käytävälle.

"Tallipoika! Tule auttamaan. Nopeasti nyt" huusin Phillipille. Poika juoksi nopeasti hakemaan tammani tavarat sillä aikaa kun harjasin sitä reippain ottein. Olisi oltava nopea, jollen halunnut jäädä kiinni. Phillip tuli pian ja heitin satulan Angelsin selkään ja Phillip laittoi hevoselle suitset. Kun kiristin satulavyötä käskin pojan avaamaan ovet.

"Ichabod!" kuulin isäni ja Moseksen karjuvan yhteen ääneen.

"Pian herra Ichabod" Phillip kuiski huitoen kädellään. Heilautin itseni pirteän tammani selkään.

"Pakene takakautta ja mene pelloille tarkistamaan vedet! Sano olleesi siellä jos kysyvät" sanoin pojalle mennessäni tuon ohi. Tamma tepasteli ulos tallista ja pihalla huomasin isäni vain viiden metrin päässä. Annoin Angelille käskyn ja tuo hypähti laukalle. Annoin ratsulleni hieman ohjaa ja nojasin itse eteenpäin liikkeessä. Valkea hevonen kiihdytti pitkin tietä ja sillä hetkellä päätin lähteä käymään kaupungissa.

"ICHABOD!" isäni karjunta seurasi minua ja tiesin olevani ongelmissa, mutta en välittänyt. En kestänyt Noblen seuraa yhtään enempää. Kun huomasi oikean kohdan hidastin vauhtia ja ohjasin hevosen pellon ja metsän laitamille. Se oli oma reittini, jota käytin päästäkseni kaupunkiin.

Angels asteli keinuvaa käyntiään kivitiellä. Ihmiset kävelivät ohitse. Jotkut tervehtivät ja jotkut, jopa sanoivat muutaman sanan. Kohteliaasti vastasin kaikille, mutta jatkoin kuitenkin matkaa ja pian huomasinkin olevani satamassa. Jäin katselemaan menoa siellä ja kaikilla oli enemmän tai vähemmän kiire. Laiva oli juuri saapunut satamaan ja nyt, kun se oli saatu sidottua laiturii, alkoi purku. Merimiehiä käveli ulos laivasta. Osa katoi tavaraa ja osa vain itsensä. Pian näin myös laivan kapteenin astelevan laiturille. Ja aivan tuon perässä... Rampille astui joku, jonka olin nähnyt viimeksi päälle vuosi sitten. Tuo oli kasvanut. Daniel Malhotra! Poika oli vuosi sitten lähtenyt merille. Luulin sen ruipelon menehtyvän ensimmäiseen myrskyyn, mutta tuostahan oli tullut mies! Daniel oli minua kaksi vuotta nuorempi, joten hän oli 20 ja lähtenyt merille 19 vanhana. Katsoin kuinka miehen vaaleat kasvaneet hiukset leijailivat tuulessa. Vaatteiden alta näkyi jopa lihaksia. Nyt olin malttamaton. Tahtoisin nopeasti tavata tämän uudistuneen Danielin. Ehkä saisin tuosta seuraa ratsastus retkilleni. Ja kuka tietää. Ehkä saisin viimeinkin selvitettyä tunteeni tuota miestä kohtaan. Viime kerralla sille ei ollut aikaa. Poika vain otti ja lähti merille. En itsekkään tiennyt mitä tunsin tuota kohtaan. Nojasin satulaan ja katselin, kuinka mies asteli itsevarmasti alas laivasta.

"Daniel Malhotra.. Selvitämme kesken eräiset asiamme tahdoit sitä tai et" sanoin pahaenteisesti virnistäen. Tuo mies ei tietäisi mikä tähän iskisi. Eikä tuo pääsisi pakoon sen jälkeen, kun olen käsittelyiltäno valmis.

Tällästä tarinan alkusta :) Toivottavasti eka luku miellyttää.