Forever?

Daniel Malhotra

Ruoka oli ollut erittäin hyvää, mutta en voinut olla huomaamatta vastapäätäni istuvan Ichabodin antamia pitkiä katseita. Ne saivat oloni hermostuneeksi ja minun oli vaikea keskittyä keskusteluun, jota pöydässä käytiin. Koitin pitää katseeni poissa toisella puolella istuvan miehen syövyttävistä silmistä. Liikahdin hieman hermostuneesti tuolillani kunnes kuulin nimeni mainittavan.

"No Daniel. Kerro meille kuluneesta vuodestasi. Millaista oli olla merillä?" Joseph kysyi katsoen minua kiinnostuneena. Yskäisin hieman ja kohottauduin istumaan paremmin kasvoillani pieni hymy.

"Se oli suuremmoista. Sain nähdä ja kokea niin paljon" sanoin heti alkuun. Se oli ollut elämäni paras vuosi.

"Ja miehistyitkin siinä samalla" isäni heitti ja sai seurueen nauramaan.

"No kieltämättä sitäkin" sanoin hymyillen ja Joseph pyysi minua kertomaan jotai. Mietin hetken kunnes aloitin yhdestä kohtaamisesta rosvojen kanssa.

"Joten olin juuri nukahtanut, kun kuulen käskyn. Kaikki kannelle. Pienen matkan päässä näkyi toinen laiva. Ja se ei purjehtinyt väreissä...

~~~~~~~~~

"Suokaa hetki anteeksi" sanoin hieman pahoittelevasti ja nousin ylös. Olin syönyt itseni kylläiseksi ja pakko se oli myöntää mieleni teki savukkeelle. Poistuin rauhallisesti huoneesta, mutta pääovien sijaan käännyin kohti talon takapihaa ja livahdin ulos ovesta. Katsahdin nopeasti molempiin suuntiin kunnes vedin metallisen rasian povitaskustani. Kieräytin itselleni nopeasti savukkeen ja sytytin sen. Tupruttelin sitä suhteellisen rauhassa, kunnes kuulin ääntä läheltä. Tipautin vajaan savukkeen maahan ja sammutin sen kengälläni. Hörppäsin pienessä pullossa olevaa nestettä päälle, jotta se hieman peittäisi hajua. Juuri, kun sain piilopulloni takaisin taskuun taka-ovi aukesi. Käännyin sitä kohti katsoen tuliaa. Huokaisin hieman huomatessani tulijan olevan Ichabod.

"Se oletkin sinä. Tiedätkös, ettei ole kovin soveliasta hiippailla tuolla tavalla" sanoin hieman naurahtaen.

"Kai sitä mies saa omassa talossaan hiippailla" Ichabod sanoi matalalla äänellä. Naurahdin hieman ja käänsin katseeni pois miehestä. Katselin takapihalla olevaa kaunista puutarhaa ja sen keskellä kohoavaaa suihkulähdettä. Kuulin Ichapodin liikkuvan lähemmäs ja vilkaisin tuota sivusilmällä.

"Minun pitäisi kai palat.."

"Meillä jäi jotai kesken, kun karkasit merille vuosi sitten" Ichabod keskeytti lauseeni ja käännyin hieman hämilläni katsomaan itseäni pidempää miestä. Samalla tuo kuitenki käveli minua kohti. Otin askeleen taaksepäin ja sen jälkeen toisen. Lopulta selkäni iskeytyi talon seinään ja Ichabodin käsi pamahti kasvojen viereen. Tuon kasvot siirtyivät lähemmäs omiani. Tunsin sydämmeni pamppailevan rinnassani ja katsoin toista hieman ihmetellen.

"En ymmärrä mitä tarkoitat" sanoin edelleen hämilläni, mutta koitin toipua tilanteen tuomasta yllätyksestä parhaani mukaan.

"Voi pieni viaton Daniel. Et sinä minulle pysty valehtelemaan" Ichabod sanoi matalla ja rauhallisella äänellä. Sellaisella, joka sulattaisi tytöiltä jalat alta. Mies liikkui lähemmäs ja minä koitin päästä kauemmas. Pian olin taas aivan kiinni seinässä. Liikutin päätäni kauemmas, kunnes myös takaraivoni osui seinään. Ichabod liikkui lähemmäs kasvoillaan tutkiva ilme. Tuon toinen käsi liikkui lähemmäs kasvojani ja tunsin tuon ottavan kiinni leuastani. Hieman karheat sormet liikkuivat ihollani edestakaisin. Ja hetken jälkeen miehen peukalo hipaisi alahuultani. Katselin tuon silmiin ja aloin muistamaan. Sen mitä meidän välillämme oli ja mitä olin kaivannut ensimmäiset pari kuukautta, kun olin poissa.

"Joko muistat" Ichabod kysyi ottaen paremmin leuastani kiinni ja siirtäen katseeni takaisin tuohon. En ollut huomannut siirtäneeni sitä.

"En" valehtelin ja pidin kasvoillani perääntymättömän ilmeen. Ichabodin kasvoille levisi virne. Omilleni taas pieni huoli. En pitänyt tuosta virneestä. Ja ennekuin ehdin tehdä mitään tunsin tuon painavan minut voimalla vasten seinää. Tunsin miehen jalan omieni välissä ja vahvat käde ranteillani. Ichabod liikutti käteni nopeasti pääni yläpuolelle ja painoi ne seinää vasten.

"Mitä kuvittelet tekeväsi" lähes huusin, mutta se osoittautui virheeksi. Nopealla liikkeellä toinen siirsin yhden kätensä pitämään omiani ja pian iso käsi painautui suulleni.

"Koitatko kiinnittää kaikkien huomion" tuo ärähti matalasti ja koitin vastata, mutta ulos tuli vain muminaa.

"Oih Daniel. Olet niin kiihottava tuolla lailla" Ichabod sanoi hiljaa ja sai silmäni leviämään. Koitin nykäistä käteni vapaaksi, mutta epäonnistuin ja toinen vain lisäsi painetta.

"Tsot tsot. Emme me vielä ole valmiita" mies sanoi virnistäen. Tuijotin tuota nyt ulkoisesti vihaisesti, mutta sisälläni... Sisälläni sydämmeni hakkasi tuhatta ja sataa, mahaani väänsi, kuin siellä olisi tuhat perhosta ja pahin kaikista, tunsin jotain tapahtuvan haaroissani vasten toisen jalkaa. Matala ynähdys karkasi kurkutani ja huomasin edessäni olevan miehen virnistävän. Toisen kuuma hengitys liikutti kasvoilleni valahtanutta hiuskiekuraa. Katsoin miestä silmät levällään. Mitä tuo aikoi. Ja mitä tuo tahtoi minusta.

"Daniel! Ichabod!" kuului vaimea huuto ja Ichabod käänsi katseensa sen suuntaan. Se oli isäni ääni. Ichabod käänsi katseensa takaisin minuun.

"Jatketaan tästä myöhemmin" mies kuiskasi korvaani ja irottautui samalla. Rennosti tuo asteli takaisin sisään, kun itse jäin nojaamaan seinään. Pidin katseeni edessäni ja huokaisin pari kertaa, kunnes irottauduin seinästä. Suoristin hieman takkiani ja vedin hiukseni takaisin paikoilleen. Puhalsin kerran rauhassa keuhkoni tyhjäksi a astuin sisälle ovesta.

"Dabiel mihin katosit. Olemme odottaneet, että kertoisit lisää seikkailuistasi" isäni hösläsi heti, kun sai minuun näköyhteyden.

"Pahoittelen pitkää poistumistani tarvitsin hieman raitista ilmaa" sanoin hieman hymyilen ja istuin takaisin pöydän ääreen. Palvelusväki kantoi jälkiruoan pöytään ja sen lisäksi saimme hyvää mustaa kahvia. Naiset kyllä joivat teetä. Kerroin seurueelle uuden tarinan ajastani merillä ja kaikki olivat hyvin vakuuttuneita.

"Se oli varmasti pelottavaa. Olen kiitollinen, että olet kunnossa" Elichabeth sanoi äänessään hieman huolta yhden tarinan pääteeksi. Kerroin, kuinka olimme joutuneet keskellä raivoavaa myrskyä palatessamme kohti Bostonia.

"Vuoden jälkeen se ei tuntunut enää pahalta" vastasin hieman hymyille. Muut jatkoivat keskustelua, mutta minä katselin tulevaa vaimoani. Tuo näytti kiltiltä ja huolehtivalta. Olin onnekas.

Kaikki olivat siirtyneet oleskelutilaan. Isäni sekä Joseph juttelivat ikkunan ääressä sikareita poltellen. Elichabeth ja Katrina juttelivat sohvilla ja en edes ollut varma missä Ichabod oli. Laskin kädessäni olevan brandy lasin alas ja kävelin jälleen ulos. Tällä kertaa etuovesta ja suuntasin kohti talleja. Olisin mielummin ollut maastossa. Oman Devilini selässä, kuin täällä. Tallit olivat tyhjillään, joten suuntasin pelloille niiden takana. Hevoset söivät ja osa juoksenteli takapäätään heitellen. Kun pääsin lähemmäs huomasin miehen aitojen sisäpuolella. Ichabod silitti lumenvalkeaa hevosta. Katselin hetken toisen rauhallisia liikkeitä, kunnes astelin hitaasti lähemmäs. Tunsin luissani, että sekaantuminen tuohon mieheen toisi huonoa onnea meille molemmille.