Forever?

Ichabod Crane

Olin ehkä salaa seurannut Danielia, kun näin tuon nelistävän puiden keskellä. Olin tietysti pitänyt välimatkan tarpeeksi suurena, ettei tuo näkisi tai kuulisi minua. Jossakin vaiheessa olin kadottanut touon, mutta sain suunnasta taas kiinni, kun kuulin miehen huudot, sekä hevosen kiljunnan. Kun saavuin paikalle näin kaksi miestä Danielin kimpussa ja yhden vetämässä tuon hevosta. En tietenkään voinut vain katsoa sivusta, joten keskeytin noiden touhut. Olin ennenkin jo joutunut pelastamaan Danielin kiperästä paikasta. Kuten kerran, kun pari typerystä koitti ryöstää tuon. Ja muutaman kerran punatakeilta. Kerran puhumalla ja kerran vain vetäisemällä tuon taakseni ja laukkaamalla pois. Angel asteli tutulla polulla varmoin askelin ja aloin taas miettimään minulle suunniteltua tulevaisuutta. Miks en saanut itse päättää. Ottaisin kenet tahansa muun, kuin Katrinan. Minut oli tuomittu elämään ikuisessa helvetissä. No siis maan päällisessä helvetissä.

Laskeuduin alas ratsailta ja Phillip käveli luokseni.

"Mestari on aika vihainen teille herra Ichabod" poika sanoi pitäessään ohjista kiinni, kun löysäsin tamman satulavyötä.

"Älä minusta huoli. Pärjään isäni kanssa. Pura Angel ja vie sen jälkeen ulos" sanoin hymyillen pojalle joka nyökkäsi.

"ICHABOD!" isäni karjaisu kuului oveltamme. Huokaisten käännyin ympäri ja katsoin, kuinka tuo käveli vimmoissaan minua kohti.

"Hei isä" sanoin tyynesti, kun tuo pysähtyi eteeni.

"Mitä kuvittelet tekeväsi?!" isäni huusi selvästi raivoissaan.

"Kävin ratsastamassa. Tiedät varsin hyvin, etten sielä Nobleja" sanoin itsekkin hieman ärtyneenä. Isäni silmät leimusivat.

"He ovat vaikutusvaltaisia ihmisiä ja e-"

"Niin olemme mekin!  Enkä ymmärrä miksi olet päättänyt naittaa minut juuri Katrinalle! Se pieni dem-" en ehtinyt lopettaa, kun tunsin iskun poskellani. Se oli sen verran voimakas, että pääni ja ylävartaloni kääntyivät hieman sen suuntaan. Käänsin katseeni takaisin isääni. Tuo näytti räjähtävän hetkellä millä hyvänsä. Mies oli jo laksenut kätensä alas. Ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun isäni lyö minua kämmen selällään.

"Sinä ET puhu Katrinasta tuohon sävyyn... Katsokkin, että käyttäydyt huomenna kunnolla" isäni varoitti sormi pystyssä. Tuo suoristi itsensä ja kutsui niin sanotut vartiamme. Meillä oli erikoistuneita miehiä töissä varkaiden ja murhamiesten takia.

"Viekää poika huoneeseensa ja lukitkaa ovi. Joku saa olla ovella vahdissa. Älkää päästäkö häntä ulos ennen huomista päivällistä" isäni sanoi rauhassa ja silmäni levisivät.

"Aijot lukita minut huoneeseeni, koska en pidä siitä, että olette äitini kanssa sopineet tulevaisuuteni edes kysymättä minulta mitään!" huusin isäni perään, kun tuo kääntyi lähteäkseen.

"Varmistan tällä vain sen, ettet livahda omille teillesi enää" isäni huusi takaisin ja naksautti sormiaan. Samalla molempiin käsiini tarttui mies ja lähti viemään kohti taloa ja huonettani. Riuhtaisin itseni irti ja kävelin huoneeseeni kääntyen ovelle. Vartiat nyökkäsivät ja vetivät oven kiinni. Kuulin avaimen kääntyvän ovessa ja murahdin. Se olisi nyt lukossa, enkä pääsisi tästä huoneesta ennen huomista.

"Perhanan perhana" ärähdin ja viskasin vaasin seinään. Kävelin ikkunalle ja avasin sen. Hetken ulos tuijotettuani kävin karmille istumaan ja mietin, kuinka voisinkin olla jossain muualla. Voisin aamulla vain kadota..

Uneni keskeytyi, kun joku vetäisi verhot ikkunan edestä ja aurinko paistoi suoraan sisään. Nostin käteni kasvojeni suojaksi ja raotin silmiäni.

"Aika nousta poikani" kuulin äitini hellän äänen ikkunan luota. Tuo käveli kaapilleni. Nousin istumaan ja koitin totuttaa silmäni päivän valoon. Hiukset sekaisin ja osaksi silmillä katsoin, kun äitini nosti kaapistani kasan hienompia vaatteitani.