15. luku - Sue

1.7K 163 73
                                    

"Täytyy sanoa, että minun taitoni hipovat kyllä täydellisyyttä", Moira sanoi ja astui pois peilin edestä. "Tadaa!" hän huusi kasvot innosta hehkuen ja Sue katsoi itseään peilistä.

"Oho", Sue tokaisi katsellen mustia varjostuksia luomiensa ympärillä. Oli kuin hän olisi katsellut vierasta ihmistä. Jotakuta, joka ei ollut hän. Moira oli kyllä taitava maskeeraaja, siitä ei ollut epäilystäkään. Lisäksi Moirasta oli näiden Vapaudessa vietettyjen viikkojen aikana tullut Suelle yksi läheisimmistä ihmisistä koko järjestössä. He kun olivat suunnilleen samanikäisiä ja muutenkin samanhenkisiä.

Sue ei kuitenkaan pystynyt paljastamaan edes Moiralle kuinka hermostuneeksi hän olonsa tunsi. Tänään heidän oli tarkoitus kuvata Vapauden nimissä video, jolla hän esiintyisi yksin. Video striimattaisiin Unohdettujen sunnuntai-illan päälähetyksen päälle ja silloin kaikki saisivat tietää, ettei Sue ollutkaan kuollut. Niin, kaikki muut paitsi tietysti unohdetut. Heille hän pysyisi edelleen kuolleena.

He olivat käyneet kuvausprosessin läpi myöhään eilisiltana. Video kuvattaisiin etukäteen, joten kaiken ei tarvinnut mennä putkeen yhdellä otolla. Sue ei kuitenkaan halunnut haaskata muiden aikaa ja oli sen takia yrittänyt valmistautua mahdollisimman hyvin.

"Sinua jännittää", Moira totesi lukien Suen ilmeen oikein. "No, on parempi vain tarttua härkää sarvista", hän kuiskasi ja ojensi sitten Suelle tämän kävelysauvat. Ainakaan hänen ei tarvinnut enää liikkua joka paikkaan pyörätuolissa.

Sue suoristi mustan, tyköistuvan mekkonsa helmat ja otti sitten sauvat vastaan. Hän hymyili Moiralle. "Kiitos. Olen kokenut pahempaakin, joten eiköhän tämä tästä", hän naurahti ja konkkasi sen jälkeen pienestä maskeeraushuoneesta studion puolelle.

Vaikka Sue oli asunut Vapauden päämajassa jo lähes kuukauden päivät, ei hän edelleenkään voinut lakata ihmettelemästä sitä miten hienoa kaikki oli. Ulkopuolelta päämaja oli naamioitu näyttämään hylätyltä teollisuusrakennukselta joita maassa nykyään oli pilvin pimein. Sisältä rakennus oli kuitenkin huippumoderni. Myös turvatoimet olivat tiukat, mutta ne eivät ahdistaneet Sueta. Hän nimittäin tiesi olevansa vapaa lähtemään koska tahansa, mutta kuten hän oli Taelle sanonut, ei hänellä ollut paikkaa minne mennä. Ulkomaailmassa hänet saataisiin kiinni ja tapettaisiin välittömästi, siitä hän oli varma.

"Sieltä sitä tullaankin. Miltäs tuntuu?" tekniikasta vastaava Ole kysyi iloisesti nähdessään Suen. Ole oli noin kolmekymmentävuotias tummaihoinen ja jättimäisen afrotukan omistava tietokonenero, joka tiesi teknologiasta kaiken tietämisen arvoisen. Hän ei turhia turissut, mutta kun hän puhui niin häntä kannatti ehdottomasti kuunnella.

"Mitäs tässä. Toimitin Taelle eilen viimeisen version puheestani, mutta hän ei ole vielä kommentoinut sitä", Sue vastasi ja istahti kameroiden edessä olevalle jakkaralle valkoisen taustakankaan eteen.

"Tae on tulossa", Ole totesi, otti Suelta hänen kävelysauvansa ja alkoi sitten kiinnittää hänelle mikrofonia.

Aivan kuten Ole oli sanonut, Tae tosiaankin astui huoneeseen vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Sue tunsi Vapauden johtajan läsnäolon ennen kuin edes näki tätä. Hän nosti katseensa Tae'n, joka oli pukeutunut armeijasaappaisiin, mustiin housuihin sekä punaiseen paitaan. Miehen hiukset olivat tänään vitivalkoiset.

He olivat kuluneiden viikkojen aikana viettäneet kohtuullisen paljon aikaa yhdessä, ja Tae Park hämmensi Sueta. Syitä siihen oli kaksi. Ensinnäkin Tae näytti siltä kuin olisi hypännyt maailmaan suoraan jonkin mangajulkaisun sivuilta, eikä Sue ollut ennen tavannut ketään hänen kaltaistaan. Toisekseen Sue ei osannut tulkita Taen motiiveja ja se häiritsi häntä.

Sue tiesi, että ihmiset toimivat lähes poikkeuksetta omien, henkilökohtaisten tarkoitusperiensä ajamina, mutta Taen motiivit olivat hänelle täysin hämärän peitossa. Miksi tämä halusi niin kiihkeästi tehdä lopun Unohdetuista? Sue oli luonnollisesti kaikesta samaa mieltä kuin Tae, mutta hän olisi siitä huolimatta halunnut päästä tämän pään sisään. Tae ei kuitenkaan näyttänyt tunteitaan millään tavalla, mikä teki hänen tulkitsemisestaan entistäkin hankalampaa. Sue muisti miehen hymyilleen hänelle sinä iltana kun he tapasivat, ja ymmärsi nyt tuon hymyn olleen melko harvinaislaatuinen.

UnohdetutHikayelerin yaşadığı yer. Şimdi keşfedin