Helsingissä

Luku 7, jossa murehditaan pamflettia ja perhesuhteita

Olof Berg oli ollut illastamassa parin helsinkiläisen liikemiehen kanssa, jotka Nilsin olisi pitänyt tuntea nimeltä, mutta jotka eivät juuri nyt kiinnostaneet häntä. He puhelivat Nilsille lyhyesti mukavia, vaikka vilkuilivatkin hänen vaatteitaan hieman ihmeissään. Isä antoi heille ystävällisesti luvan mennä edeltä ja kertoi vaihtavansa pari sanaa kahden kesken poikansa kanssa. Nils odotti innolla. Häntä pyörrytti. Hänen kasvojensa eloisa ja innokas helotus oli epäilemättä vaihtunut kalmankalpeuteen.

Isä oli luonnollisesti keinotellut liikeillallisen läpi vesiselvänä, ja vesiselvänä hän joutui myös kohtaamaan poikansa. Hänen ilmeensä happani kaiken aikaa, kun hän kääntyi Nilsin puoleen ja käveli lähemmäs. Nils tiesi, että isä oli jotakuinkin iloisesti yllättynyt korkeintaan siitä, että hänen täydellisen epäonnistunut poikansa oli kotimatkalla jo tähän aikaan illasta, vieläpä omin jaloin ja jotenkin tolkuissaan. Isä puolestaan ymmärsi takuulla suurin piirtein, miten vihoviimeinen ilmestys oli pojalleen. Etenkin, jos hän oli saanut kirjeen. Mutta ehkä Nilsin äiti oli ehtinyt ottaa sen talteen ja tuhota sen, tai ehkä se oli karannut jo posteljoonilta ja päätynyt Perämereen. Nilsin ei kai enää auttanut kuin toivoa sitä.
"Kiintoisa vaatetus", isä huokaisi ja silmäsi hänkin Nilsin kuluneista saappaankärjistä nuhruiseen villamyssyyn.
Oliko hän odottanut, että Nils olisi jostain syystä ollut tällä kertaa tuottamatta suvulleen häpeää? He kaikki olisivat välttyneet onnettomuudelta, jos Olof olisi antanut poikansa mennä menojaan.
"Kiitos", Nils sanoi.
"Ja kuten arvata saattaa, opastat näemmä erinomaisen paneutuneesti maatyöläisiäkin ylioppilaiden elämäntapoihin."
Vaikka tilanne oli tukala, Nilsiä ärsytti. Isä ei voinut edes kuvitella alkavansa ymmärtää asiaa, eikä se kuulunut hänelle mitenkään.
"Niin, joskus sitä vain haluaa tehdä jotain hyödyllistä", Nils sanoi. "Ja samalla joimme yhdet oluet."
Isä äännähti tyytymättömästi, mutta antoi asian olla. Hän oli nimittäin tullut katsoneeksi Ottoa käyttäessään häntä argumenttinsa pontena ja joutui nyt tervehtimään häntä erikoiselta kuulostavalla suomellaan.
Otto nyökäytti vastaukseksi päätään nopeasti ja syvään. Hän näytti järkyttyneeltä, mutta Olof kuvitteli sen luultavasti olevan alemman kansanosan liikuttavaa nöyryyttä. Hänellä ei ollut mitään syytä pitää sitä vävyn paniikkina, jota höysti huoli sulhasen toimeentulosta. Ei heillä tosin välttämättä ollut mitään hätää. Isä ei ollut vielä sanonut mitään kirjeestä. Eiköhän se olisi tullut puheeksi heti aluk-

"Kävin tänään viideltä koputtamassa oveesi, mutta oletan, ettet ollut paikalla", Olof sanoi.
Nils ei tarjonnut tarkempia kuvauksia olinpaikastaan. Isä osasi kyllä synkeästä tuijotuksestaan päätellen täydentää kertomuksen tarpeeksi vastenmieliseksi ilman hänen apuaankin.
"Huolehdi nyt, että tavoitan sinut asunnostasi kuuden aikaan perjantai-iltana", hän jatkoi. "Meidän täytyy keskustella siitä varsin vaikuttavasta pamfletista, jonka olit ihmeekseni onnistunut postittamaan oikeaan osoitteeseen. Kaikeksi onneksi se sattui ensiksi minun eikä äitisi käsiin. Hän olisi järkyttynyt."
Nils tunsi kasvojensa ensin valahtavan valkeiksi ja sitten kiipivän punaisiksi, ehkä sinertäviksikin. Hänen niskansa hikosi ja hänen vatsansa kiertyi sievään, napakkaan solmuun. Hänellä oli ollutkin vain hatara toivonhäiven, mutta totuus riipaisi joka tapauksessa.
"Haluat varmaankin ottaa kantaa niihin kiinnostaviin näkemyksiin, joita esitit tekeleessäsi," Olof sanoi ja silmäsi häntä kuin hän olisi seissyt polviaan myöten höyryävässä tunkiossa. "Toivon, että voimme kaikesta huolimatta jatkaa yhteistyötämme."
"Selvä", Nils henkäisi.
Koskaan aiemmin hän ei ollut sentään ajanut isäänsä uhkaamaan välien katkaisemisella, ja äänensävystä päätellen isä ei oikeasti toivonut Nilsin pysyvän poikanaan. Heidän tapaamisensa olisi epäilemättä nopeasti ohi, ja...
Isä saattoi epäilemättä nähdä, että oli kerrankin saanut iskettyä Nilsin kanveesiin sanoillaan.
"No niin. Hyvää illanjatkoa teille, ja tapaamisiin perjantaina", hän päätti tehokkaan ja menestyksekkään hyökkäyksensä kohteliaasti hymyillen, kääntyi ja alkoi kävellä pois kohti seuraavia neuvotteluja.