Helsingissä

Luku 8, jossa erinäiset ukot aiheuttavat harmia

Nils heräsi aamulla, kun oveen koputettiin. Ensin hän pelkäsi isänsä muuttaneen aikataulujaan, mutta jo irrottautuessaan unisen Oton sylistä hän totesi, ettei tämä olisi pyrkinyt sisään sinnikkäästi monimutkaisin rytmein eikä välttämättä myöskään paukuttanut ovea avokämmenellä. Kuka hänen ystävänsä muka oli liikkeellä tähän aikaan?

Nils vakuutti silmiään availevalle Otolle, että tämä voisi olla aivan luontevasti. Hän puki aamutakin yövaatteidensa päälle, osutti jalkansa niin ja näin tohveleihinsa ja laahusti ovelle etsiskellen takkinsa vyötä.
Jo matkalla hän ymmärsi, ettei ollut suunnitellut yön aikana lainkaan, kuinka voisi elää vielä perjantai-illan jälkeenkin. Hän oli herännyt pari kertaa hermostuneena, mutta vajonnut saman tien takaisin uneen. Ehkä hän sitten joutuisi keksimään ideansa päiväsaikaan.

"Kuka siellä?" Nils kysyi, ruotsiksi.
"Minä", Julle sanoi.
Nils avasi oven raolleen ja kysyi mitä kohteliaimmin, mitä asiaa tulijalla oli. Samalla hän katsahti taakseen huoneeseen ja näki vilaukselta Oton kömpivän sängystä piiloon lattialle sängyn taakse koko lailla niin huomaamattomasti kuin hänen kokoisensa mies vain voi.
"Hyvä, että olet sentään nyt täällä", Julle sanoi kiireesti ja tarrasi oveen kädellään. "Sinun täytyy tulla luennolle."
"Mitä? Eihän. Minun täytyy..." Nils sanoi, mutta Julle keskeytti hänet selittääkseen kiireesti, että professori Forsman oli sanonut, että ellei eräitä ylioppilaita tosiaan kiinnostanut osallistua edes avausluennoille, heitä tuskin kaivattaisiin myöhemmissäkään kirjallisuuden opinnoissa. Jullen mukaan hän oli puhunut Nilsistä, koska muita ei ollut ollut poissa. Julle oli yrittänyt käydä koputtelemassa Nilsin ovea eilenkin, ja...
"Mitä!? Minähän kysyin etukäteen, voinko olla poissa!" Nils huudahti.
"Kyllä sinä tiedät Forsmanin", Julle sanoi.
Niin, kyllä Nils taisi tietää. Ukko ei välttämättä ollut viitsinyt jättää teorioidensa kypsyttelyä sikseen edes siksi aikaa, että olisi ehtinyt ymmärtää, mitä Nils oli kysynyt. Tai sitten hän oli vain ilkeä. Hän oli jopa luvannut miettiä Nilsille myöhemmin aiheen esseeseen, jolla hän voisi korvata poissaolonsa!
Julle kertoi, että kello oli vähän vaille kahdeksan. Nils epäili toiveikkaasti, mutta Julle oli valitettavasti vetänyt taskukellonsa aamulla ja vielä tarkastanutkin sen matkalla kelloliikkeen näyteikkunasta.
"Luento alkaa vartin yli. Nähdään siellä", hän sanoi ja lähti kiirehtimään alas rappuja. Ulko-oven edestä hän huikkasi vielä, missä salissa luento pidettäisiin - ja että se jatkuisi neljään saakka.

Nils veti oven hitaasti kiinni ja vei kätensä hiuksiinsa. Miksi kohtalo oli päättänyt pitää häntä pilkkanaan tällä tavalla? Kaikki oli lähtenyt liikkeelle siitä luulosta - tiedosta! - ettei hänen tarvitsisi poistua viikon aikana kultansa välittömästä läheisyydestä. Hän oli luvannut Otolle ylväästi, että oli järjestänyt asiat niin, mutta kaipa hän oli ollut väärässä. Nyt Otto siis viruisi itsekseen kahdeksan tuntia. Kahdeksan tuntia! Mokomassa kivilaatikossa! Ja saman verran seuraavana päivänä! Sellaisenko huvituksen vuoksi Nils oli kutsunut hänet kaupunkiin? Jullen jobinposti oli iskenyt hänen henkitoreissaan viruneen suunnitelmansa kuoliaaksi. Ehkä oli toisaalta vain oikein, että Forsmankin joutuisi välillä katsomaan hänen kalpeaa naamaansa.

Otto oli hiippaillut seinänvieriä pitkin Nilsin lähettyville. Hän halusi luonnollisesti tietää, mitä ruotsiksi oli tällä kertaa kohkattu, joten Nils selitti tilanteen hänelle niin nopeasti ja rauhallisesti kuin osasi, vaikka päätyikin samalla kävelemään pari kierrosta lattialla ja nyhtäisemään hiuksiaan ainakin kerran. Hän ehdotti, että voisi myös jättää menemättä luennolle ja olla sen sijaan Oton kanssa. Ehkä niin kuitenkin olisi parasta.
"Ettäkö et menisi?" Otto toisti ihmeissään, kuin Nils olisi kertonut suunnittelevansa vähintään pankkiryöstöä. Nils olisi yhtä hyvin voinut kysyä lupaa isältään - mutta Otto ymmärsi asian ytimen paremmin kuin ukko Berg olisi koskaan voinut:
"Tietysti sinä menet sinne, niin pääset lukemaan lisää."
Niin, Nilsin hauras toive saada kirjallisuus pääaineekseen kariutuisi saman tien, jos hänen ei annettaisi ensinkään opiskella sitä. Hänelle tehtiin vääryyttä pahimpaan mahdolliseen aikaan, mutta ehkä hän - mutta entä Otto sitten -
"Sinun pitää olla ihan kohta siellä", Otto sanoi. Samalla hän alkoi suoristella housuja ja kauluspaitaa, jotka lojuivat tuolin selkänojalla. Nils taas ymmärsi jättää mutinat sikseen ja alkaa riisua yöasuaan. Kiskottuaan vaatteet päälleen hän juoksi hakemaan aamiaisen alakerrasta ja toi sen Oton syötäväksi. Itse hän hotkaisi yhden kinkkuvoileivän samalla kun suoritti monimutkaisen operatsioonin onnistuessaan melkein samanaikaisesti ja miten kuten viskomaan silmälasinsa ja kirjoitustarpeet salkkuunsa, täydentämään vaatetuksensa suunnilleen ihmismäiseksi ja kampaamaan hiuksensa jakaukselle. Parranajo sai jäädä, koska kaikki vesi huoneistossa oli jääkylmää ja kamiinassa oli jo hyvän aikaa rapsahdellut vain yksi halko.