Ennen kuin kuolen

IV

Kello lähestyi neljää iltapäivällä, kun herra Eklöf kaartoi erään majatalon pihaan. Hän varasi huoneen kahdella erotetulla vuoteella ja antoi minulle sitten huoneen avaimen. "Ajan tämän automobiilin takaisin juna-asemalle, sen oikea omistaja varmasti alkaa pian  kaipaamaan sitä. Odotelkaa te täällä sillä välin. Huomenna jatkamme matkaa linja-autolla, sillä isänne palkkaamat miehet varmasti pitävät juna-asemaa silmällä", hän sanoi.

Lähdin kävelylle Jönköpingin keskustaan saadakseni aikani kulumaan. Kävin suurtorilla ostamassa nauriita ja muutamia muita ruoka-aineksia, joista voisin tehdä illallista minulle ja herra Eklöfille.

Kävellessäni suurtorilta takaisin ihmettelin, kuinka hiljaista kaupungissa oli. Järveltä alkoi nousta sumua, joka tiheni hiljalleen valkoiseksi verhoksi kaupungin ylle. Jossain sumun keskellä kaikui askelia. Hermostuin, kiihdytin askeliani ja vilkaisin pari kertaa jännittyneenä olkani yli. Paluumatka majatalolle tuntui pidentyneen kymmenen peninkulman verran, tai sitten olin vain eksynyt. Pysähdyin katselemaan ympärilleni. Minulla ei ollut enää pienintäkään aavistusta, missä olin. Olin varmaankin kääntynyt liian aikaisin. Voihan hittolainen.

Kadulla ei ollut ristin sielua, joten en voinut kysyä tietä takaisin. Sitten sumusta käveli siististi pukeutunut mies ja huokaisin helpottuneena. "Anteeksi herra, taidan olla eksynyt ja –" silmäni revähtivät kauhusta auki kun mies kaivoi aseen taskustaan ja osoitti sillä suoraan minuun.

"Älkää huutako apua jos henkenne on teille kallis. Minä tunnistan teidät, olette sen miljonäärin tytär", mies sanoi matalalla äänellä. Kangistuin pelosta. "Kuinkakohan paljon isänne on valmis maksamaan teidän hengestänne?", mies totesi ivallisesti ja kallisti päätään. Hänen silmänsä olivat harmaat ja kylmät ja hän vaikutti valmiilta tappamaan minut ilman suurempia ongelmia, jos ryhtyisin hankalaksi.

Sitten pelko väistyi mielestäni. Minä olin kuolemansairas, minulla ei ollut syytä pelätä mitään. Tuollainen lurjus ei minua määräilisi. Mies heilautti aseen piippua vasemmalle näyttääkseen että minun tuli kävellä sinnepäin. Tottelin ja otin muutaman askeleen hänen osoittamaansa suuntaan. Hivutin käteni käsivarrellani roikkuvaan koriin, jossa kannoin ruokaostoksia. Sitten tein nopean käännöksen ja potkaisin miestä kaikilla voimillani nivusille. Roisto ei ollut varautunut tähän laisinkaan ja taipui kaksinkerroin älähtäen kivusta. Revin väkisin aseen hänen kädestään samalla kun toisella kädellä moukaroin häntä nauriilla, jonka olin vetänyt vihanneskoristani. Huusin apua niin kovaa kuin pystyin. Peruutin miehen luota nopeasti ja osoitin häntä hänen pistoolillaan, vaikken edes osannut käyttää sellaista kapistusta.

"Neiti Lilljefeldt!" herra Eklöfin ääni kaikui takaani ja hän juoksi lehmuskujaa pitkin taakseni. Käsikähmä oli saanut minut hengästymään pahasti. Leukemian takia kärsin myös verenvähyydestä, minkä takia minua alkoi pyörryttää. Myös poliisi juoksi toisesta suunnasta ja mies saatiin kiinni.

Seisoin yhä jähmettyneenä paikoillani. "Roisto on vangittu, voitte laskea aseen alas", herra Eklöfin ääni kuului jostain kaukaa. Korvissani kohisi ja silmäni sumenivat. Pistooli lipesi turtien sormieni välistä maahan. "Herra Eklöf, minä en voi hyvin", kuiskasin heikolla äänellä. En kuullut, mitä hän vastasi, sillä välikohtauksesta aiheutunut äkillinen stressi ja korkea pulssi olivat sairaalle ruumiilleni liikaa. Polveni pettivät ja putosin pimeyteen.