Päivistä jolloin me oltiin Jumala ja Saatana meidän paras kaveri. Pettymyksistä, joita oltiin liian kovia itkemään paremmiksi. Tarina eksyksissä olemisesta, menneisyydestä irrottautumisen vaikeudesta.
Tommy Krivec on lähiönsä tuttu naama, joka kampp...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Mitä helvettiä tämä nyt on!" Se oli ennemminkin reaktio kuin kysymys, kun ryntäsin eteisestä olohuoneeseeni, jonka sohvalla makasi elottoman näköinen mytty sekaisen hiuspehkon kanssa. En ehtinyt edes miettiä oliko mytty elossa vai ei, kun tumppasin sohvalla edelleen savuavan röökin lasipöydän tuhkakupin virkaa toimittavaan astiaan. "Hyvä ettet oo polttanut koko kerrostaloa." Mytty mumisi ja liikahti. Oli se sentään elossa. "Rauhoitu", Jax nurisi ja siristeli silmiään. Toinen jaksoi nostaa hylkeen lailla yläkroppaansa elon merkiksi. "On sitä pahemmastakin selvitty." "No olisi siinäkin sulla loppu, kaiken jälkeen kuolisit omaan tyhmyyteesi." "Olin juuri ottamassa päikkäreitä", Jax puolustautui. Vanhemmilleen se oli aina ja yksiselitteisesti Jonathan, mutta lempinimen se sai koulussa ensimmäisistä päivistä lähtien, kun luokalla oli peräti kaksi kaimaa. Luokan kirjatoukka sai pysyä Jonathanina ja kolmas, riiviömäinen ja lyhin Jonathan sai lempinimen JJ. Jax nousi istumaan ruskealla sohvalla, kyyryssä, ja yritti sytyttää uuden tupakan.
"Mitä sä edes täällä teet? Ja lopeta toi ketjupolttaminen sisällä." En kaivannut naapureiden valituksia tupakan hajusta ilmastoinnissa, en oikeastaan kaivannut naapureiden tietävän olemassaolostani millään tapaa. Kävin avaamassa pikkuikkunan säpin, vaikkei se mitään auttaisi. Jax kohotti kulmiaan. "Enkö mä soittanut? Äläkä jaksa, täällä haisee paska ja budi jo valmiiksi." Sitten se keskittyi tuijottamaan lasipöydän läpi harmaaseen mattoon, kun totesin ettei siitä ollut kuulunut mitään. "Jaa, tulin dumpatuksi niin ei ollut muutakaan paikkaa." Naurahdin täysin odotettavasta vastauksesta. "Eli se kuitenkin sitten piti sua siellä sen aikaa kun säännöllinen seksi kiinnosti ja heitti sitten pihalle?" Se oli käyttänyt ilmaisua "tämä voisi olla se oikea", kun ne oli tavannut, mutta paria kuukautta myöhemmin totuus ei malttanut pysyä enää piilossa. Jaxia ei naurattanut, todennäköisesti se oli jätetty ihan syystä, ja vaikkei ollut niin Jax oli mestariselviytyjä sydänsuruista. "Sä oot kyllä kanssa yksi kusipää, sitä paitsi huono sun on piilovittuilla", Jax tokaisi. "Mulla on parempaa tekemistä kuin deittailu", valehtelin. Yksin oli vain helpompi olla. "Kuten kattoa nitkuissaan sun kengille ripuloivia ja täriseviä nistejä?" "Ne on asiakkaita, ei ystäviä. Yksinkertaista. Ja tämä ei muuten ole mikään hyväntekeväisyyshotelli." Osoitin ovelle. "Nyt ulos." Jax heilautti kättään ja kaivoi kännykän taskustaan, se ei aikonut kuunnella poistumiskäskyä. "Muut ehkä pelkää sua, mutta mä tunnen sut sen verran hyvin, että taidan kuule jäädä tähän."
Pitkäaikaisin ystäväni oli toisinaan pahempi kuin yksikään sisarus oli penskana ollut, mutta tiesimme toisistamme liikaa, että oltaisiin voitu toisiamme tietoisesti satuttaakaan. Mies oli myös se jonka kanssa aikoinaan aloimme välittämään särkylääkkeitä muille välituntisin kouluaidan kupeessa, kun homma oli vielä viatonta ja sen kykeni pistää lasten tyhmyyden piikkiin. Nyt oltiin aikuisia ja olisi pitänyt tietää paremmin. Jax oli saanut niin sanottuja oikeita töitä varastolta ja jättänyt katukaupat parikymppisenä. Paskaa hommaa sekin kuulemma oli, muttei tarvinnut elää silmät selässä, eikä se ollut ehtinyt vielä pilata elämäänsä niin, ettei korjausliike olisi ollut mahdollinen. Vitsailtiin joskus, että se oli saanut traumat poseen joutumisen mahdollisuudesta kun oli kuullut, että sinne mennessä tarkastuksessa joutuu pyllistelemään alasti poliisin edessä.
