Päivistä jolloin me oltiin Jumala ja Saatana meidän paras kaveri. Pettymyksistä, joita oltiin liian kovia itkemään paremmiksi. Tarina eksyksissä olemisesta, menneisyydestä irrottautumisen vaikeudesta.
Tommy Krivec on lähiönsä tuttu naama, joka kampp...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Olin myöhässä aikataulusta. Eihän meidän toimintaa tietenkään kellokortitettu millään tasolla, sillä jokainen oli vastuussa omasta selkänahastaan, mutta kyllähän sitä ihmisten käyttäytymisen tiesi. Jos ei ollut paikalla silloin kun fixiä tarvittiin, ei ne jääneet odottamaan saapumistasi. Uskollisuus oli harvinainen piirre, vaikkakin näytellyin, mutta siitä sai palkkioksi lähinnä sanktioita.
Jax kysyi joskus pelkäsinkö tuomion saamista, se oli niihin aikoihin kun se itse lopetti, mutta sitä ajatteli vain silloin, kun sattui kuulemaan sireenit, tai kun joku tuttu päätyi koppiin. Televisiossa tapahtuvat kiinniotot olivat jossain kaukana, jossain missä ne tekivät pahempia rikoksia. Omalle kohdalle sitä ei osannut kuvitella, koska enhän minä ollut paha, tai halunnut olla sillä puolella, jota vihataan. Jossain vaiheessa mietti olisiko vain parempi saada tuomio, jos se katkaisi kierteen. Toki oli hyvin todennäköistä, että tuomion jälkeen päätyi samaan hommaan, kun mahdolliset työnantajat saisivat selville minkälaisia virheitä sitä oli tullut tehtyä.
Aamulla loukoistaan kömpi aina aamuolojaan korjaamaan samat tutut naamat, jotka ajan kanssa oppi tuntemaan. Oli niitä joiden tarkoituksena oli herätä, käydä kulmalla, ja mennä takaisin nukkumaan viimein kun siihen kykeni, sekä niitä, jotka tarvitsivat työpäivän jaksaakseen jotain vahvempaa. Sitten oli ne pari hienompaa herrasta keskustasta, jotka eivät vainoharhaisuudeltaan halunneet läheltä ostaa, vaan ajoivat pois keskustasta ostamaan enemmän kerralla. Sitä oli masentavaa nähdä, mutta kai siinä väitti itselleen olevansa tarvittu tässä sairaassa ketjussa. Jos ne eivät sulta ostaneet, ne osti joltain toiselta.
Silloin kun kuulin jonkun kuolleen yliannostukseen, käänsin volyymin nollaan, vaihdoin kanavaa tai suljin välilehden. Se oli ainoa tapa, millä pystyi suojella itseään - jos ei tiennyt, ei se voinut satuttaa. Pahin vihollinen oli toiset ihmiset, ne ei koskaan ollut hiljaa, ne jaksoi aina mässäillä uutisilla kuolemista ja väkivallasta. Vaikka käskisit niitä olemana turpa kiinni, ne silmät kiiluen, suu vaahdossa paasasi teorioitansa ja kuka mahdollisesti oli tappavan aineen pistänyt kiertoon. Kuin niiden suussa olisi ollut pihvi, jonka verineste valui suupieliä pitkin. Pää siinä räjähti.
Vaikken kirjaa pitänyt, tuntui, että asiakkaat tulivat paikalle aina samassa järjestyksessäkin. Ne oli tapojensa orjia, ja jos kyse olisi mistään muusta kuin addiktiosta, voisin melkein sanoa sen olevan koominen näky. Silloin kun niiden järjestys muuttui, tiesi, ettei myöhässä olevaa näkisi välttämättä enää koskaan. Jotkut tervehtivät, jotkut heittivät viimeiset vaivalla ansaitut nihkeät kymppinsä ja sanaakaan sanomatta poistuivat. Seuraavaksi oli sen koiranaisen vuoro. En tiedä miksi sillä oli aina koiransa mukana, suojanako? Totuus oli, ettei sillä naisella ollut mitään miksi kukaan sen kimppuun kävisi. Harvoilla täällä oli, ja silti kaikki kulkivat kuin heillä olisi tuhat puntaa taskuissaan.
Jotkut harvat jäi juttelemaan, Hazel oli yksi niistä. Se halusi puhua aina - ja pitkään, se puhui muidenkin puolesta. Tunsihan se melkein kaikki alueen ihmiset. Harmiksi sen jutuissa harvoin oli mitään järkeä, mutta sen kanssa jutellessa unohti oman tilansa. Tänään se kertoi miten todennäköisesti alkaisi satamaan, koska hän itki herätessään ja selkää kolotti normaalia enemmän. Sille ei tarvinnut aina edes vastata, kunhan katsoi pää kallellaan ja nyökytteli, mumisi että aivan aivan, niinpä niin. Joskus se kaipasi vain halausta, ennen kuin jatkoi matkaa, toista jalkaansa ontuen. Siihenkin sillä oli ollut vauhdikas tarina, johon liittyi yliluonnolisuuksia, mutta tiesin Hazelin kaatuneen tokkurassa kotitalonsa kuistilla ja loukanneen sen pulloihin, jotka olivat säpälöityneet rytäkässä.
