Korkeella kahestaan

Luku 8 - Hajonneen ystävyyden rippeet

A/N: moikka! 🤗 tähän sainkin tän seuraavan luvun yllättävän nopeeta valmiiks. Kiitos kaikista kommenteista, huippua, että tääkin tarina kiinnostaa, vaikka nää ei ookaan sitä Harjun "perusporukkaa", mitä pyöri OHJPMK:ssa. Tästä stoorista ei välttämättä oo tulossa mitään ihan superpitkää, mutta on näitä lukuja vielä jäljellä melkosen paljon

Kivaa viikkoa kaikki ja tsemppiä 🧡

Tw: huumeet, seksuaalisen hyväksikäytön ja mielenterveysongelmien kuvailu. + muutenkin teksti voi paikoin olla ahistavaa.

*

LUKU 8 – HAJONNEEN YSTÄVYYDEN RIPPEET

ROOPE

Mä en tiennyt, miten helvetissä mä olin kyennyt nukkumaan, mutta ehkä mä olin kuitenkin ollut niin kännissä. Mä käytin nykyisin aika vähän, siis ylipäänsä mitään, edes alkoholia. Piri ja pilvi saivat äänet voimistumaan, subu oli ehdoton vitun ei, enkä mä jaksanut vetää mitään klubihuumeita. Alkoholikin oli vaan perseestä, vaikka se sai mut välillä unohtamaan. Yleensä silti vaan tappelemaan.

Lääkkeet menivät, mutta vaan, kun halusi rauhoittua tai nukkua.

Ihme, ettei musta ollut tullut narkkaria. Mä en kestänyt mun päätä, enkä itseäni, enkä yhtään mitään ympärillä olevasta maailmasta. Ja mä sain käsiini ihan mitä vaan kamaa, jos haluaisin.

Putkan ohut, keltainen patja haisi oksennukselta ja mulla oli paskainen olo ylipäänsä, kun mä heräsin. Makasin selälläni ja tuijotin valkoista kattoa hiljaisuudessa.

Ahdistus oli iskenyt sillä samalla sekunnilla, kun mä olin saanut silmäni auki. Ja se voimistui, sai mun sydämen hakkaamaan. Mä olin ihan romuna fyysisesti, mun vasemmassa kyljessä viilsi niin kova kipu, että mä tiesin jotain menneen oikeasti pahemmin rikki. Oikeastaan koko vasen puoli yläkroppaa oli ihan paskana, kipu säteili olkapäähän ja koko käteen.

Mä en muistanut, että olisi ihan äsken koskenut näin paljon.

Oli helvetin vaikea hengittää, niin kuin ilma ei kulkisi keuhkoihin saakka. Mä kelasin, että mun hajonneet kylkiluut olivat puhkoneet mun keuhkon tai jotain. Siltä tuntui.

Nousin kiroten istumaan patjalla ja tuijotin hetken seinää. Mun hengitys rohisi ja jouduin haukkomaan vähän, että sain ilman liikkumaan. Kipu tuntui pistävän, niin kuin joku tonkisi puukolla mun kylkiluiden välejä ja keuhkoa. Suljin silmäni ja puhaltelin ilmaa keuhkoistani. Darrapäänsärky tuntui pieneltä juuri nyt.

Mä kelasin eilistä, Juulia ja sitä jätkää sen kanssa. Mä olin ollut aivan raivoissani, mä en vaan kestänyt ajatusta Juulista jonkun muun kanssa. Mä olin halunnut vaan iskeä sen kundin naaman asvalttiin. Ja Aatun, kun se oli alkanut puolustaa sitä pikkupaskiaista.

Nyt musta kuitenkin tuntui turralta – mun sisällä ei ollut mitään muita tunteita, kuin tyhjä ahdistus. Ei ollut edes vihaa, oli vaan ahdistus, se peittosi alleen ihan kaiken.

Nousin seinästä kiinni pidellen ylös ja viiltävä kipu kyljessä sai silmissä sumenemaan.

Helvetti.

Mä nojasin hetken seinään silmät kiinni ja puristin käsiäni nyrkkiin.

Mun silmäkulmaa jomotti, varmaan Aatu oli lyönyt siihen. Suussa maistui veri edelleen. Avasin silmäni ja vilkaisin käsiäni. Tatuointien seassa oli ruhjeita, tuoreempia, eilisiä. Mun harmaassa t-paidassa oli verta, joko mun omaani tai Aatun, mitä väliä.