Korkeella kahestaan

Luku 3 - Lottomiljonäärit Aatu ja Juuli

A/N: moi 🌞 oikeestaan ajattelin että tätä tekstiä julkasis vasta sitten kun toi 'me ei olla kai koskaan ehjiä' - stoori ois jossain siinä pisteessä, että roope ois päätymässä linnaan, koska tää stoori ja varsinkin tää luku paljastaa kauheesti kaikkia asioita mitä siinä kirjassa  tulee tapahtuu. mut en tiiä, en jaksa oottaa, ku menee joku about sata vuotta ennenku siinä tarinassa alkaa oikeesti tapahtua mitään.

kiitos niin paljon kun luette <333 ja ihanaa rentoa viikonloppua, toivottavasti teillä on kivaa❤️

**

LUKU 3 - LOTTOMILJONÄÄRIT AATU JA JUULI

Juuli

Aatun nuhjuisessa rivarikämpässä tuoksui kannabiksen aromi, sellainen imelä ja tavallaan suloinen. Mä pidin siitä tuoksusta, siinä oli jotain erikoisella tavalla tuttua ja turvallista, ehkä siinä oli jotain hyvin aatumaista. Me istuttiin isolla, elämää nähneellä mustalla nahkasohvalla ja vaan oltiin. Mun ajatukset kurkottelivat kohti taivasta, samalla, kun mun vartalo tuntui uppoavan vaan syvemmälle sohvan uumeniin.

Roope unohtui nopeasti. Tai ei se unohtunut, mutta sen ajatteleminen ei enää ahdistanut. Ei samalla tavalla.

Mä pidin silmiäni kiinni ja kuuntelin, kun Aatu räppäsi hiljaa sterkoissa soivaa biisiä. Se poltti blossea kyllä tosi paljon, se ehkä poltti vähän liikaa. Se pössytteli joka päivä, ainakin useimpina päivinä viikossa, kyllä mä tiesin. Kyllä mä tiesin, että se pössytteli aina, kun se oli yksin tai varsinkin silloin. Kai se lääkitsi ahdistustaan sillä tavoin. 

Mä olin ostanut siltä mun blossit aina, tai nykyisin ei tarvinnut ostaa, Aatu tavallaan passasi mulle aina. Tai ainakin silloin, jos mä jäin sen seuraksi hiisaamaan.

Ja mikäs mulla oli jäädessä.

Aatu oli aina ollut Roopen kavereista ainoa, josta mä pidin. Jo ihan silloin teini-ikäisenä.

"Julle."

Kevyt tönäisy tuntui mun kyljessäni ja mä hätkähdin. Hyppäsin taivaalla lentelevien ajatusteni kyydistä maan pinnalle ja avasin silmäni. Aatu ojensi mulle lähes täysin lyhentynyttä sätkää ja mä otin sen siltä silmät sirrissä. Olkkariin pöydällä lojui bongi, sellainen oikeasti jo aika likainen. Mä en ollut halunnut polttaa siitä.

Vein hiuksia korvan taakse ja imin savua sisääni.

Kun mä ojensin lähes poltettua jointtia takaisin Aatulle, niin se vaan heilautti kättään, joten mä otin vielä savut ja tumppasin pöydällä bongin vieressä lojuvaan lasiseen tuhkakuppiin. Siinä luki Gran Canaria, se oli sellainen tosi ruma, sellainen, jollaisia suomituristit kantoivat etelänlomiltaan. Mä en tiennyt, mistä Aatu oli sen saanut, eihän se ollut koskaan käynyt muualla kuin Tallinnassa. Ja tietysti Venäjällä.

Mä en ollut käynyt missään, paitsi kerran vuosia sitten Haaparannassa, kun mä olin ollut Roopen mukana hakemassa sieltä nuuskaa. Tosin en mä siitä reissusta paljoakaan muistanut.

"Mun piti yrittää olla selvinpäin", mietin kohta ja nojasin selkänojaa vasten, käänsin kasvoni kohti toisella puolella sohvaa istuvaa Aatua. Se virnisti mulle silmät punoittaen.

"Dänkkiä ei lasketa", se vakuutti pyöritellen sytkäriä sormissaan ja mä hymähdin.

"Sovitaan sit niin."

Nostin jalat sohvalle ja lopulta annoin vartaloni valua makaamaan. Painoin takaraivoni käsinojaa vasten ja koukistin jalkani, jätin Aatulle kuitenkin tilaa löhötä toisessa päässä.