Korkeella kahestaan

Luku 6 - Kuolla ennen kolmeakymmentä

A/N: hellou 🧡 piiitkästä aikaa. en oo kirjottanu mittään muuta kun koulujuttuja koko syksynä, siis tuntu aivan oudolta palata näihin teksteihin taas. enkä tienny yhtään mitä tarinaa jatkaisin, kun kaikkiin oon vähän alotellu seuraavaa lukua. mutta sit tää luku olikin yllättäen tai mun muistamatta melkein valmis, joten kirjottelin tän nyt valmiiks kun oli nopein.

tätä oli järkyttävän vaikee kirjottaa, niin kun roopee nyt ylipäänsä. edellinen, tää ja seuraavat pari lukua on enemmän roopea ja juulia, sitten aatua ja roopea, sitten taas juulia ja aatua jne. - koitain jotenkin kirjottaa näiden kolmen välejä ja kuviota silleen oikeesti moniulotteisesti. olisin ehkä mieluummin kirjottanu jotain kevyempää just nyt, eikä tää nyt oo sitä, mutta hmm. viimestään tossa joulukuussa tulee jatkoa myös muihin teksteihin.

jaksamista kaikille marraskuun pimeyteen <3

tw: viittaukset seksuaaliseen väkivaltaan, itsetuhoisuuteen ja psyykkiseen sairauteen. ethän lue jos nuo aiheet aiheuttaa ahdistusta.

*

LUKU 6 – KUOLLA ENNEN KOLMEAKYMMENTÄ

Roope

Mä olin unohtanut sen tunteen.

Mä olin oikeastaan kelannut, etten mä kykenisi tuntemaan sitä enää, mä olin kelannut, ettei sitä tunnetta ollut oikeasti edes olemassa. Tai ei ollut ainakaan ollut mun elämässäni enää aikoihin. Kuitenkin nyt, hetken ajan ainakin, mä tunsin sen, tai ainakin jonkinlaisen pilkahduksen.

Onnellisuus.

Juuli hengitteli hiljaa mun sylissäni, poski vasten mun olkapäätäni. Se oli hikinen aktista, mutta silti se oli vetänyt ohuen sohvalla lojuneen virkatun viltin ympärilleen, meidän ympärille. Se oli jäänyt siihen, enkä mä halunnut, että se siirtyisi pois.

Nyt kun se viimein oli siinä, mun iholla, niin mä en halunnut päästää irti, niin kuin mä en olisi edes kyennyt. Mä en ollut tiennyt voivani ikävöidä tällä tavoin ketään tai mitään.

Mun koko kroppa säteili repivää kipua, mutta ei mua kiinnostanut vittuakaan, en mä välittänyt, kun Juuli oli siinä. Enkä mä olisi tarvinnut seksiä, ei se ollut mun pyrkimykseni, vaikka Juuli saattoi olettaa niin. Paskat seksistä, vaikka oli sekin helvetin täydellistä. Mä halusin Juulin vaan mun lähelleni, ihan kiinni.

Kun se oli siinä, niin mun ei tehnyt mieli vetää mun kaulavaltimoani auki. Ei ainakaan niin paljon, tai mä pystyin vastustamaan sitä mielipuolisen sairasta halua tehdä niin.

Mä pystyin melkein unohtamaan ajatukset kuolemisesta.

Musta oli alkanut viime aikoina tuntua siltä, että mä olin sekoamassa. Se johtui siitä äänestä mun päässäni, siitä äänestä, jonka mä olin kuvitellut alkuun omakseni, mutta joka tuntui nykyisin irralliselta.

Se en ollut mä, joka puhui.

Ja se puhui, taas se aloitti, tunkeutui jostain mun hetkelliseen hyvänolon tunteeseeni, enkä mä voinut hiljentää sitä. Ei sitä voinut, ei ainakaan enää nykyisin.

Tapa ittes, kaikki vihaa sua, Juuli vihaa sua.

Mä puristin peiton alla kynnet kämmeniini, tunsin miten sideharson alla rystysten iho rikkoutui.

Tapa ittes. Tapa ittes. Tapa ittes.

Miehen ääni mun päässäni ei vaimennut, vaikka mä koitin työntää sen pois. Sen ääni muuttui kuiskaukseksi, mutta ei kadonnut, se supitteli jotain, puhui tappamisesta ja sanoi, että mä olin niin vitun hyödytön, että mun pitäisi hakea Juulin keittiökaapista veitsi ja puukottaa itseäni vatsaan. Ei se käskenyt, mutta yllytti.