Korkeella kahestaan

Luku 10 - Mutsi

A/N: moikka pitkästä aikaa 👋🏻 en oo vieläkään jättämässä näitä miun kirjoja kesken, vaikka ne ei oo jatkunu johonkin about sataan vuoteen. kyl ne viel jatkuu kaikki, kunhan saan kirjotettua c:

mulla on ollu tosi vaikee talvi ja edeltävä syksy ja rehellisesti oon ollu ihan jossain sumussa vaan ja suorittanu tätä elämää. mutta kevät ja valo piristää ja nyt taas motivoi vähän kirjotellakin näitä 💛

en tiiä lukeeko just tätä stooria kukaan mutta sain nyt jatkettua kuitenkin taas just vaan tätä (toivottavasti pian muitakin heh). on taas aika inhorealistista kontenttia, joten ehkä jonkin trigger warningin voisin antaa psyykkisestä pahasta olosta.

toivottavasti teillä on ollut kiva kevään alku! kesää kohti, muistakaa että ootte arvokkaita ja huippuja tyyppejä 💛

*

LUKU 10 - MUTSI

ROOPE

Sairaalahuoneen televisio pauhasi aivan saatanan kovalla ja verhon takana viereisen sängyn potilas kuorsasi, enkä mä tiennyt, missä kaukosäädin oli. Salettiin se oli sillä kuorsaavalla äijällä, mutta mä en jaksanut tai pystynyt nousta ja mennä katsomaan. Oksikodoni teki olosta unisen, mutta en mä voinut siltikään nukkua.

Mä halusin helvettiin täältä. Olisi muutakin hommaa kuin maata kipulääkehuuruissa jossain sairaalassa.

Nostin toisen käteni otsalle ja ummistin hetkeksi silmäni. Mun luuri piippaili viestien merkiksi, mutta mua ei kiinnostanut ottaa sitä sivupöydältä ja katsoa.

"Moro."

Mä rypistin otsaani ja avasin silmäni, laskin käden mun otsalta. Aatu oli sitten ollut nopea, tai ehkä mun ajantaju oli kadonnut. Se lampsi laiskoin askelin huoneen poikki mun sängyn luo ja lysähti istumaan tuolille.

Mä avasin Aatun puoleisen käteni kämmenen biittiä odottaen ja käänsin katseeni siihen jaksamatta tervehtiä takaisin.

"Sori mut en aio pitää sua kädestä, vaikka sä haluisit", Aatu lausahti ja virnisti perään. Jaksoi sitten heittää läppää, vaikka voisi vaan piestä mun siihen sairaalasänkyyn kiitoksena kaikesta paskasta. Olisi varmaan syytä tai jotain.

"Haista vittu", mä vastasin käheästi ja Aatu kohotti aavistuksen kulmiaan, kunnes otti housujensa taskusta nuuskakiekon ja laski mun käteeni.

Mä kiersin kiekon auki ja työnsin yhden pussin huuleeni. Ojensin sitten kohteliaisuuttani purkkia Aatulle, mutta se pudisti päätään. Mä hymähdin laiskasti, tyrkkäsin purkin sängyn vieressä olevalle pienelle pöydälle.

"Kauan sun pitää olla tääl?" Aatu kyseli nojautuessaan tuolin selkänojaa vasten. Mä toivoin, että se lähtisi mäkeen, eikä jäisi siihen jauhamaan mukavia.

"En tiiä, varmaan huomiseen", mä vastasin ja käänsin katseeni pauhaavaan telkkariin. "Eti tohon kaukosäädin."

"Se on tuolla ikkunalaudalla", Aatu tiesi ja osoitti toisella kädellään ikkunan suunnalle. Mä vilkaisin samaan suuntaan.

"No käy hakee se", tuhahdin ja katsahdin Aatua, joka kohotti mulle toista kulmaansa ja risti kädet rintansa päälle.

"Ootpa sä avuton, pitääkö sut auttaa tonne vessaankin pissille?" se vittuili lässyttäen ja mun teki mieli läimäistä sitä, mutta en jaksanut.

"Haista paska Tuomainen", lausahdin Aatun virnuileville kasvoille ja suoristauduin vaivalloisesti puoli-istuvasta asennosta.

Mä olin jo nousemassa hakemaan sitä säädintä, mutta sitten Aatu nousi kuitenkin seisomaan.