Häjyn vaimoksi

Osa 3

Illalla Esko ja häjyt ratsastivat laiturille mistä Lahtisten terva haettaisiin aamulla. Mattiloilta saadut kolme tynnyriä ja omaa viisi. Esko katsoi etäältä laiturin suuntaan "Tuikatkaa tulehen." Hän sanoi ja katsoi kuinka kaksi miestä hänen takaansa ratsasti laiturille ja sytyttivät tervat tuleen.

Aamulla Henriikka kuuli mitä oli käynyt. Usko ja Pete olivat lähteneen aamuyöllä sammuttamaan liekkejä. Oli aikainen aamu ja terva paloi edelleen. Henriikka seisoi etäällä ja katsoi, kun miehet viskoivat vettä palavan laiturin ja tervan päälle. Esko käveli hänen vierelleen "Harmi, että terva paloi. Siitä olisi saanut hyvin lainanlyhennystä", hän sanoi "Kyllä me jotain keksitään. Me aina ollaan ja tullaan jatkossakin", Henriikka huokaisi silmät lukittuna laituriin "Uskon sen, mutta on minullakin ideoita." Esko sanoi "Mukava kuulla." Henriikka sanoi takaisin konemaisesti, mutta todellisuudessa hänellä ei ollut mitään ideaa mitä Esko oli ajatellut. Esko käveli rantaan Uskon luo "Tiedän miten saat lainas maksettuu kerta heitolla. Se ei maksa, ku iha vai pikku hinnan", Esko sanoi "No mitä ehdotat?" Usko kysyi "Anna tyttös mulle emännäks nii saat lainas kokonaa maksettuu", Esko vastasi "Täytyy miettiä." Usko sanoi "Rauhas vai." Esko huokaisi kepeästi, mutta Uskon olo oli epämukava. 

Henriikalla ei ollut mitään ideaa mistä Esko ja Usko olivat puhuneet. Veeti tuli Henriikan luo "Voi helvetti mitä jälkeä", Hän totesi huolissaan "No eiköhän tämä tästä tokene..." Henriikka sanoi epävarmana "Varmasti, mutta muista me aina autetaan." Veeti yritti auttaa "Kyllä mä sen tierän ja luotan siihen, mut se nyt ei poista kaikkee sitä vaivaa mitä ollaan nähty tän etehen." Henriikka päivitteli. Veeti silitti Henriikan pehmeää tukkaa ja suuteli tätä pitkään. "Älä murehi, kyl kaikki mennee hienosti." Veeti lohdutti. Henriikka halasi Veetiä pitäen tästä tiukasti kiinni.

Iltapäivällä Henriikka teki töitä pellolla, kunnes näki isänsä tulevan Eskon kanssa. "Henriikka, Eskolla olis kysyttävää." Usko sanoi "Mennään vähän syrjemmäs." Esko ehdotti. Henriikka lähti Eskon kanssa kauemas muista. Esko otti hattunsa pois ja veti syvään henkeä. "Voi hittolainen. Mä olen niin helvetin huono kertomaan tällassii syrämmellisiä asioita", Esko aloitti "tieräksä, ku mä... Mä pirän susta ihan helvetisti ja mä näen, et sun syrämmes on jo jollain toisella, mut anna tälle mahollisuus. Ei hätää ei sun nyt tarvi päättää. Ei meil oo kiire mihkä, aikaa täs maailmas on vaiks kui paljo", Esko selitti "Esko..." Henriikka pyöritteli sanoja päässään "Shh... Ei sun ny tartte päättää. Sanot sit ku on oikee aika." Esko sanoi ja poistui. Henriikka jäi yksin seisomaan  pellolle, heinän keskelle. Tuuli kieputteli Henriikan hiuksia miten sattuu. Henriikan ajatukset nyt vain sattuivat olemaan Eskon ehdotuksessa. "Hyi saatana." Tuli Henriikan mieleen. 

Eskoko minun tässä nyt pitäisi naida? Ei tule kuuloonkaan! Esko Väliaho! Häjy, joka tappelee, juo ja varastaa! Esko on viho viimeinen ihminen kenet tässä naisin. Voiko tästä edes Veetille kertoa? Veetistä minä tykkään. En tiedä rakastanko, ehkä? Mutta sen tiedän etten ainakaan Eskoa!

Usko käveli Henriikan viereen. "Isä..." Henriikka huokaisi "Suostuin. Esko sanoi, että jos menet naimisiin hänen kanssaan niin koko velka on maksettu. Hän lupasi pitää susta huolta ja vanno, et rakastaa sua koko syrämmesä kyllyydest", Usko sanoi "Jos hänellä vaan sellane sattuis oleen!" Henriikka huusi ja lähti marssimaan pellolta "Henriikka!" Usko huusi, mutta Henriikka jatkoi matkaansa vihaisena. 

Henriikka käveli pellon poikki metsään ja metsästä Mattilaan. Veeti heilutti sirpillä heinät poikki ja näki jo kaukaa Henriikan. Henriikka ei vilkuttanut. Hän näytti hapanta naamaa, joka oli täynnä kuvotusta. "Mikä on?" Veeti kysyi, mutta Henriikka vain suuteli Veetiä. "Älä kysele." Henriikka käski ja jatkoi. Veetin isä mulkaisi Henriikkaa ja Veetiä hieman vihaisesti, mutta nuoret nauroivat. 

Illalla Katariina ja Pete oli käsketty töihin, kun Henriikka, Uskoo ja Marjatta keskustelivat mitä he tekivät kosinnan suhteen. "Usko! Henriikka on vasta likka!" Marjatta tuhahti "En minäkään siitä ajatuksesta pidä. Esko on hunsvotti, mutta tällä me saataisiin velka pois", Usko perusteli "Enkö minä saa sanoa sanaakaan?" Henriikka kysyi "Saat. Saat sanoa kyllä tai ei!" Usko vastasi "En aio katsoa tätä hulluutta! Se on Henriikan päätös. Jos hän haluaa tehdä sen niin tehkööt!" Marjatta sanoi ja lähti tuvasta jupisten omiaan "No?" Usko kysyi "Mietin vielä. Kerron kyllä sitten." Henriikka vastasi ja lähti. 

Henriikka vei aittaan esiliinan ja huivin. Hän letitti hiuksensa uudestaan ja lähti kävelylle. Oli kaunis kesäilta. Peltojen keskellä näkyi torppia ja taloja. Henriikka käveli metsään ja ylitti joen haarauman kävelemällä kaatuneita puunrunkoja pitkin. Metsä oli kaunis. Linnut lauloivat ja laskevan auringon säteet tulivat kauniisti puiden välistä. Jokapuolella oli vihreää ja kukkia. Henriikka istui kivelle ja otti aurinkoa hetken. Hän mietti miten paha Eskon vaimona olisi olla. Joki kohisi hiljalleen joka esti muita ääniä kantautumasta Henriikan korviin. Yhtäkkiä Henriikka näki sen miehen jonka korvia oltiin silputtu, joen laidassa. Mies huojui humalaisesti. Pian sekin huomasi Henriikan "Hei likka!" Mies huusi ja viittoi Henriikkaa tulemaan luokseen. Henriikka lähti tulemaan miestä kohti epävarmana. Mies hymyili Henriikalle ja tarttui tätä ranteesta. Henriikka säikähti ja alkoi riuhtoa kättään irti. Mies katsoi Joen toiselle puolelle ja käänsi Henriikan väkisin siihen suuntaan. Siellä seisoi Esko. "Mitä se täällä? Mistä se tietää tulla tänne?" Henriikka mietti. "Olikohan Esko tulossa meille, kun näki minun tulevan metsään ja lähti perään..." Henriikka mietti edelleen. Ja se oli miten oikeastaan oli käynyt. Henriikkaa pelotti, mitä se mies halusi. Esko lähti juoksuun ja ylitti joen käyttäen samoja puunrunkoja siltanaan. "Perkele!" Esko huusi, kun mies tönäisi Henriikan alas jokeen "Aaa!" Henriikka kiljaisi ja seuraavaksi kuului loiskaus. Joki oli tästä kohtaa syvä ja kivinen. Ihme, ettei Henriikka osunut kiveen. Esko hakkasi mieheltä tajun ja hyppäsi perään. Esko tarttui Henriikkaa kädestä ja veti tämän mukaansa kivelle.

Henriikka tärisi, hän oli säikähtänyt niin paljon. "Henriikka. Mä pyyrän. Tuuks mun vaimoks?" Esko kysyi "Mä lupaan, etten koskaa satuttas sua. Mä lupaan pitää susta huolen", Esko jatkoi "En mä tiedä." Henriikka sanoi "Mä tierän et tää on ainoo oikee ratkasu. Haluuks sä pelastaa sun perheen?" Esko kysyi. Henriikka melkein itki. Hän itki siksi, koska hän ei halunnut olla Eskon vaimo ja siksi koska hän halusi olla Veetin kanssa. Hänelle ei kuitenkaan annettu paljoa vaihtoehtoja vaan hänen oli pakko suostua. Henriikka veti syvään henkeä ja nyökkäsi. Hän ei kyennyt sanomaan "Kyllä" sanaa.