Häjyn vaimoksi

Osa 8

Henriikka ei saanut koko yönä nukuttua, hän vain murehti Eskon tekemisiä. Mitä Esko oli ja ei ollut tehnyt. Oliko hänestä raa'asti tappamaan? Oli, sillä hän niin tunteettomasti hakkasi ihmisiä ja olihan hän nyt ennenkin tappanut.

Sunnuntai aamu. Esko vaati, että tänään lähdetään yhdessä kirkkoon katsomaan mitä papilla oli kerrottavaa. "Pojatko tänne jätät?" Henriikka kysyi "Jäävät taloa pystyssä pitämään." Esko sanoi ja laittoi hatun päähän.

Hevonen odotti ulkona kärry perässä, Esko ohjasi hevosta ja Henriikka istui kyydissä. Tiellä tuli Veetin perhe kärryineen vastaan. Hekin kirkkoon matkalla. Ohi mennessä jokainen kyydissä oleva tervehti ja odotti, että Väliahot olivat menneet ohi.

Kirkossa tulijoita katsottiin ihmeissään. Ei Eskoa kamalan usein kirkossa nähty. "Onko se likka Eskon päähän järkeä takonu?" Joku mummo kysyi kuuluvasti, mutta Esko ja Henriikka kävelivät ohi ihan, kuin kukaan ei olisi kysynyt mitään.

Kirkossa Esko ja Henriikka istuivat eteen ja alkoivat kuunnella papin saarnaa. Henriikka oli ajatuksissaan eikä edes virsiä vaivautunut laulamaan. Hänen mielensä pyöri viime viikkojen tapahtumissa. Esko oli ollut aina kylällä tappelemassa ja tullut kotiin rapa kunnossa. Kaikki juorusivat Väliahon emännästä sitä sun tätä. Mistään ei tuntunut kuuluvan mitään hyvää. Henriikka hätkähti, kun Esko veti hänet ylös. Rukoiltiin yhdessä ja lausuttiin uskontunnustus. Henriikka katsoi Eskoa, joka tuntui tuijottavan kauas tyhjyyteen lausuessaan papin perässä rukousta. Henriikka päätti tehdä samoin, tuijottaa eteen ja toistaa papin sanat.

Kotona miehet suuntasivat metsään vaatteiden vaihdon jälkeen ja Henriikka keittiöön ruuan laittoon. Ensin toki katsottiin, että mitkä possuista kävivät ruuaksi. Henriikka hyräili laittaessaan ruokaa ja hieman ehkä jopa hymyili. Eipä hänellä syytä hymyilyyn tarvinnut olla, kunhan vain hymyilytti.

"Halavalla tukikki saajaa, ku naapurilta haijaa!" Konsta nauroi "Hiljaa, ettei kukaa kuule!" Esko sähähti ja jatkoi tukkien heittoa kärryyn. Esko ja miehet heittelivät tukkeja kärryyn ja lähtivät otettuaan puolet hyvää ja uutta tukkia. Miehet lähtivät partojaan naureskellen pois viinapullo kourassa.

Kotiin saapuessa miehet lauloivat ja huusivat iloisessa tunnelmassa. Henriikka katsoi ikkunasta ja hymyili, olihan se näky huvittava. Hän tuli Eskoa ulkona vastaan "Tulkaaha syömähä, kinkku on vielä lämmintä ja perunat pehmeitä." Henriikka sanoi.

Joku tässä nyt mättää. Minua hymyilyttää Eskon lähellä eikä tee mieli sanoa yhtäkään pahaa asiaa. Veetiäkään ei ole näkynyt ja ainoa josta seuraa saan on Esko. Esko, vaikka se viinaa juokin ja riehuu kylällä sen minkä kerkiää. Esko, vaikka se muilta tukkeja hakeekin ja pahalla silmällä katsoo. On hän niin hyvä omillensa eikä yhtäkään pahaa sanaa ole sanonut, siivosti käyttäytyy viinaspäissäänkin kunhan sitä kotona vain on.

Henriikka pesi vaatteita pölkyllä istuessaan. Miehet sahasivat ja muotoilivat tukkeja samalla. Aurinko paistoi pilvien välistä välillä mennen pilveen. "On se vai kumma asia se, ku ei velipoikaa missään näy luulis jo, et jos se niittä tiluksii ihtellensä haluaa ni tulis tänne naamansa näyttämähä ja töitä tekemähä", Esko sanoi "No en minäkää naamaani näyttäs jos luulisin, et veljeni mult hengen haluais." Henriikka huikkasi "Saatana!" Esko huudahti ja heitti tukin maahan. Henriikka katsoi, kun mies alkoi kaivertaa tikkua kämmenestään puukolla, joka niin komeasti vyöstä oli roikkunut. Pihaan oli tullut tuttu mies. Veeti "Tarviikko apuu sen viljavarastos rakentamisen kanssa?" Veeti kysyi Eskolta "Alaha siittä töihi sitte vaa. Henriikka käys hakee aitasta vielä yks saha siinä joutessas." Esko käski. Henriikka jätti paidan vatiin ja lähti aitasta hakemaan vielä yhtä sahaa. Hänen ohittaessaan Eskon ja Veetin hän antoi kummallekin välkähtelevän ja iloisen hymyn.

Aitasta tultuaan Henriikka antoi sahan Veetille. Veetin käsi kosketti Henriikan kättä. Henriikka katsoi Veetiä ja veti kätensä pois "Ei täs." Henriikka kuiskasi ja meni takaisin vaatteiden pesuun. Henriikka ei kertaakaan enää katsonut miehiin päinkään vaan hankasi paitaa väkipakolla puhtaaksi. Eskon äiti, joka oli surrut kauankin miehensä kuolemaa tuli nyt pois saunamökistä. "Annahan likka niin minä pesen ne vaatteet puhtahiksi", hän sanoi "Ei, anna ku mä teen tän. Saat sä tulla tuohon tuolille katsomaha ja ompelemaha paidat ehjiksi." Henriikka ehdotti "No hyvä on pikku likka." Äiti suostui ja haki sisältä vaatteet jotka kaipasivat parsintaa. Henriikan katseessa oli sääliä, olihan nainen juuri menettänyt miehensä ja joutuu nyt katsoa poikansa touhua.

Miehet ahkeroivat kovaa tahtia. Pian jokainen tukki rupesi muistuttamaan talonseiniin soveltuvaa tukkia. Henriikka mietti siinä pestessään, että miksi Veeti oli häntä kädestä sillä tavalla kiinni ottanut. Rakkaus ehkäpä? Henriikka ei enää tiennyt ketä hän rakasti ja miksi. Miksi Veeti alunperin oli hänessä sellaisia tunteita herättänyt? Miten oli edes mahdollista, että Esko olisi herättänyt jotain rakkauteen viittaavia tunteita Henriikassa? No rakkaus on outo asia jota ei aina ihan ymmärrä, välillä se johtaa harhaan ja välillä se yllättää. Ja tällä kertaa se todellakin yllättää, jos vain on tullakseen.

Henriikka ripusteli vaatteita kuivumaan Eskon äidin kanssa. "On tuo meidän Esko vai onnekas, ku tollasen likan on ihtellensä saanu", Aina sanoi "Ihme kyllä musta tuntuu aivan samalta. Enhän mä olis iliman pikkusta johrattelua tähän asti tullu", Henriikka naurhati "Esko on hyvä mies, hää ei vaan sitä näytä nii helepolla. Pitää saara olla poikien nähren niin ylväs ja tunteeton, mut ku pääsee kahrelleen niin tulee siitä niin kiltti omillensa." Aina selitti "Kyllä mä sua uskon. Pitää näi alussa vai vähä totutella kenet sitä on tullu naitua." Henriikka huokaisi ja katsoi Eskoon päin. Esko se siellä sahasi tukkeja, hiukset silmillä, hihat käärittynä ja niska hiestä märkänä.

Illalla ennen saunan lämmittämistä Henriikka kävi pilkkomassa puita ja vei klapeja tupaan ja sitten mukanaan saunaan. Esko tuli seisomaan ovipieleen ja katsoi, kun Henriikka heitti klapeja pesään "No miten voin neitiä auttaa?" Esko kysyi "Sytytä pesä samalla, ku käyn hakemas vettä korvolla patahan." Henriikka vastasi. Henriikka oli kulkemassa Eskon ohi, mutta Esko tarttui Henriikkaa käsivarresta kiinni. Esko veti Henriikan lähelle itseään "Sä oot naimisis oleva naine. Kahtokki ettet saa mul kilpailijoit." Esko kuiskasi "Hulluko oot? En mä muita kahtele saati halua kilpailijoita. Mun paikka on täs näi, sun vierelläs. Eikä kukaa ny nii typerä ois, et sun kanssa lähtisivät tappelemahan." Henriikka sanoi ja lähti ulos Eskon päästettyä irti. Esko katsoi Henriikan perään ja lähti sitten sytyttämään pesää.

Saunan lämmettyä ja auringon ollessa laskussa, oli kaikkien aika lähteä pesulle. Emäntä ja isäntä ensin. Henriikka laskosti vaatteet kauniisti tuolille ja lähti kävelemään kohti rantaa. Henriikka asteli varovasti veteen. Vesi oli kylmää, koska koko päivän oli tuullut, kylmä pohjavesi oli tullut pintaan. Henriikka käveli syvemmälle ja kellutteli hetken. Hän katsoi saunalle, josta nousi savu korkealle taivaalle, jossa pilvet olivat pikkuhiljaa alkaneet hälvetä. Esko käveli veteen ja hymyili Henriikalle. "Kyllä mä sen tierän, et sä oot mun vieressä vaik mikä ois. Enkä mä sillä, sä tierät et sua mä rakastan", Esko aloitti "Ei, kun sä tierät et mä oon jotain toista rakastanu. Rakastanu sillai, ku sä mua", Henriikka huokaisi "enkä mä sitä ehkä enää rakastakaan", Henriikka jatkoi "Älä ny sentäs itke." Esko sanoi "Enhän mä nyt itke." Henriikka valehteli. Kyllä hän ehkä vähän, hänen tunteensa olivat niin sekalaisia. Hän ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Hän teki molempia.

Henriikka istui sängyssä ja pyöritteli langanpätkää käsissään. Hän tuijotti ikkunasta ulos. Esko, viinapullo kädessänsä huojui. Hän tuli pian sisälle, sen Henriikka kuuli. Askeleet suuntasivat vintille. Henriikka kuuli juuri yläpuolellaan askeleita ja jupinaa. Hän nousi ja laittoi oven varmuuden vuoksi lukkoon salvalla. Henriikka kuunteli tuntikausia mitä Esko teki. Viimein hän kuuli askelten tulevan alas. Ovea yritettiin muutamaan otteeseen avata, mutta sitten puukko liu'utti salvan auki ja Esko asteli sisään. Henriikka katsoi, kun mies avasi vyönsä ja asetti sen naulaan. Vyössä oli kullan sävyisiä metalli tähtiä, jotka kilisivät. Mies riisui takkinsa ja laittoi sen tuolin selkänojalle, potki saappaansa nurkkaan ja tuli Henriikan viereen istumaan. "Nukutaan yön yli, huomenna on parempi päivä." Henriikka sanoi ja painoi Eskon pään tyynyyn. Ulkona alkoi sataa kaatamalla ja tuulla. Sade hakkasi ikkunaan kevyesti. Henriikka makasi sängyn reunalla ja tuijotti maassa makaavia saappaita.