Häjyn vaimoksi

Osa 14

Jari osti leipää ja Veeti toisen vesileilin. Pojan tyytyväisinä ostostensa kanssa olivat tyytyväisinä jatkamassa metsään. Koko kirkonkylän läpi kävelivät, mutteivat huomanneet Konstaa, joka Eskon hevosta oli kengittämään tullut. Pojat olivat kävellen matkassa. Lauleskellen matkaan lähtivät Konsta perässä. Konsta seurasi ladolle asti. Poikien mentyä sisään lähti konsta pahat mielessänsä kohti Väliahoja.

"Esko!" Konsta huusi pihassa. Hän käveli tupaan ja näki Eskon huutamassa ja huojumassa. "Arvaa kenet mä äkkäsin kirkolla?" Konsta kysyi "No?" Esko kysyi sekavalla äänellä "Jari ja Veeti. Mää tierän missä emäntäs o." Konsta vastasi "Me lähretään heti." Esko päätti, painoi hatun päähänsä ja lähti ovesta pihalle Konsta kannoillaan. Esko odotti hetkisen häjyjä ennen lähtöä. 

Veeti vilkuili metsässä ympärilleen. Hän jatkoi matkaansa levollisesti, kun ei nähnyt ketään. Henriikan kasvot tuijottivat häntä ikkunasta. Veeti katsoi takaisin, mutta yhtä värittöminä ja kalseina kuin Henriikankin. Veeti vuoli puisen puukon loppuun ja astui sisään.

"Mikä sua riivaa?" Henriikka kysyi Veetiltä. Hän puhui ensimmäisen lauseen koko päivänä. "En mä tierä", Veeti vastasi "Pakkohan sun on. Vai hullu toisen emännän vie. Veeti, miks? Anna mulle järkevä selitys ja päästä mut kotihin!" Henriikka pyysi "Me ei enää käännytä takasin. Me lähretään Helsinkiin illalla ja jäärään sinne." Veeti sanoi ja meni takaisin ulos.

Veetin sydän kuitenkin oli rikki. Hän oli rakastanut tai rakasti Henriikkaa niin paljon. Ei hän enää itsekään tiedä mitä tekee. 

"Jumalattoman typerästi kyllä menin tekemähän. Toisen vaimon ja emännän otin. Mikä hemmetti siinä on, et heti ku tulleepi kateelliseks nii ensimmäisenä ristus vieköö emäntää ottamassa. Helsinkiinkö meinattihin mennä? Ei ristus sanon minä! Esko tulee hakemahan, vaikka siperiasta jos sen hyväks kahtoo. Mutta kyllä minä Henriikkaa rakastan, mut ei hän enää musta välitä. Jos välittäs nii ois jo kiiruhtanu Helsinkii ja kaulas roikkunu. Ei ois pahaksikaa haukkunu ja raapinu jokapaikkaa." Veeti mumisi käveleskellessään pitkin metsää. Häntä hävetti ja niin jumalattomasti hävetti. Ei aikaakaan, kun jo hän kääntyi takaisin. Mielessään, että päästäisi Henriikan menemään ja lähtisi yksin Helsinkiin etsimään uutta vaimoa.

Ladolle päästessään hän näki metsässä tuttuja kasvoja. Esko ensimmäisenä ja Konsta perässä. Veeti hätääntyi ja katseli ympärilleen oliko missään mitään paikkaa mihin piiloutua. Hän äkkäsi vähän matkan päässä suuren kiven. Hän liikkui varovasti sen taa ja odotti. 

Esko potkaisi oven auki. Henriikka kääntyi ja katsoi tulijaa. Hän hymyili ja yritti nousta maasta, mutta se ei ollut helppoa. Eskon lämpimät kädet auttoivat Henriikan ylös. Henriikka hymyili, mutta Esko käänsi hänet ja alkoi avata solmua, jolla Henriikan kädet olivat sidottu. "Mitä ne on sulle tehny?" Esko kysyi "Pitäneet vaan täällä. Välillä käyneet, jossain ruokaa hakemassa." Henriikka vastasi. Esko piti Henriikkaa tämän poskista varovasti molemmilla käsillään. "Ei hätää, moon täs. Ku löyrän ne kaks nii mä lupaan sulle, et ne ei enää koskaan tuu sua hakemahan. Moon täs, ei hätää." Esko sanoi rauhallisella äänellä, vaikka muutama sana menikin välillä vähän sekaisin. Henriikka vain tuijotti Eskoa. Hän ei saanut sanaakaan suustaan, hän vain tyytyi halaamaan pikaisesti. Esko katsoi samalla ikkunasta ulos ja huomasi kiven takana pientä liikettä. Joku oli vilahtanut sen taa. "Oota täs." Esko käski ja lähti ulos. 

Esko käveli kiven taa. Veeti istui kiveä vasten ja vuoli puukkoa. Hän ei edes katsonutkaan Eskoon, vaan vuoli sitä kaikessa rauhassa. Esko laski hattunsa kivelle ja sitten veti Veetin ylös tämän rinnuksista. "Karuttaako yhtään?" Esko kysyi "Hävettää." Veeti vastasi. Esko laski Veetin maahan, mutta löi Veetiä yhtäkkiä mahaan. Veeti polvistui ja piteli mahastaan. Esko käveli Veetin taa ja veti puukkonsa esiin. Veeti tiesi mitä tapahtuisi, mutta ei taistellut vastaan vaan suoristi itsensä, vaikka mahaan koski. "Syytä oiski hävetä." Esko sanoi ja asetti puukon Veetin kaulalle. Veeti katsoi latoon ja sanoi: "Kunnes kuolema meirät erottaa." Esko vähät välitti sanoista ja alkoi vetäämään hitaasti viiltoa Veetin kaulaan. Lopussa hän nopeutti vauhtia ja terä nousi ilmaan. Hän päästi Veetin päästä irti ja poika kaatui maahan elottomana. 

Henriikka oli nähnyt kaiken ladon ikkunasta. Hän puri huultaan ettei itkisi, mutta itki kuitenkin ja huuleen tuli haava. Hän kaatui maahan polvilleen ja hautasi kasvonsa käsiin. Henriikka tuijotti seinään ja hädintuskin edes hengitti. Hän tunsi lämpimän käden olkapäällään. "Vie se kotiinsa." Henriikka sanoi hiljaisella äänellä. Käsi siirtyi Henriika käteen. Se piteli hellästi siitä kiinni. Henriikka nousi ja katsoi Eskoa. Eskon ilme oli helpottunut, hän hymyili silmillään. "Ei sun sitä ois tarvinnu tappaa." Henriikka kuiskasi. Esko katsoi saman tien pois ja irroitti otteensa Henriikan kädestä. Henriikka nyökkäsi ja lähti ulos, Esko painoi hatun päähänsä ja lähti Henriikan kanssa kotiin.

Henriikka istui hiljaa kyydissä ja tuijotti hevosen korviin. Esko antoi hevoselle vähän lisää vauhtia. "Ette kai te vaa aikonu Veetii mettähän jättää?" Henriikka sai kysytyksi "Ei. Konsta sen kotiinsa vie. Jari on karonnu johki, mut jos se kotihin uskaltaa tulla saa saman lopun. Ei Veeti yksi seuraamuksia jouru kantamahan." Esko vastasi, Henriikka nyökkäsi ja jatkoi tuijottelua. 

Väliahojen talo läheni ja pian mentiinkin jo koti tietä. Henriikka hyppäsi kyydistä ja pihassa oli Aina avosylin vastassa. Henriikka halasi Ainaa takaisin. "Mää vai arvasin mihi ne pojat sellai kiirellä lähti yhtäkkiä. Navetan ikkunasta mä näin, et vauhrilla ku tuli perseesuuksen alla sua hakemahan lähtivät." Aina sanoi ja silitteli Henriikan tukkaa. Esko tuli heidän luokse "Veeti se on vainaa, vielä Jari pitäs löytää", Esko sanoi "Et sinä veljeäs oo tappamas!" Aina huusi "Se mua puukollansa uhkas ja vaimon vei. Kyl mul toristajia on jos vallesmannii tarttoo. Voiha sen Jarin sinne siperiaanki lähettää", Esko naurahti kepeästi ja otti Henriikan mukaansa "Mihis te ootte menossa?" Aina kysyi "Saunaa laittamahan, ku ei äitee oo näemmä laittanu." Esko vastasi ja veti Henriikkaa perässään. 

Saunalla Henriikka haki vettä ja Esko puita pesään. Henriikka kaatoi viimeisen korvollisen vettä pataan ja katsoi, kun Esko sytytti kiuasta. Henriikka epäröi hetken, mutta meni siihen Eskon taakse kyykkyyn ja katsoi tämän olan yli. "No?" Esko kysyi "Millo viimeks oot ihtes pessy?" Henriikka kysyi, Esko ei vastannut "Haiset nimittäi hieltä ja viinalta. Haen lisää vettä patahan nii pääset sinäki pyykille." Henriikka jatkoi ja lähti sitten korvo mukanaan rantaan. Esko laittoi kiukaan luukun kiinni ja lähti ulos saunasta. Hän katsoi Henriikka joka tuli täysi korvo sylissään takaisin "Onko nälkä?" Esko kysäisi "On. Mahroton nälkä." Henriikka vastasi "Tuu perästä tupahan. Käsken äiteetä laittamaan leipää pöytähän ja maitoa mukihin." Esko sanoi ja lähti. Mennessään hän suukotti Henriikka hiuksiin ja jatkoi matkaa. Henriikka meni saunaan, kaatoi vedet pataan ja jäi hetkeksi seisomaan saunaeteiseen. Hän pillahti itkuun. Sellaiseen lapselliseen itkuun, jota oli vaikea selittää. "Veeti se kotiin vietiin ja varmasti Mattilat kauhussaan kattoo. Esko vielä vallesmannin Jarin perähän laittaa ja siperiaan meinaa lähettää. Voi herra jumala mihin soppaa oon minä heittäytyny, ku Väliahon Eskon nain. Häjyn vaimoksi minä rupesin." Henriikka selitteli asiaa mielessään. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan ja lähti tupaan.