Häjyn vaimoksi

Osa 11

Aina oli keittänyt ruoat valmiiksi ja Henriikan astuessa sisään kaikki muut kutsuttiin syömään. Varaston seinät oli saatu rakennettua oven aukko tehtyä. Pöydässä oltiin hiljaa. "Missäs sä viivyit noinki kauan?" Esko kysyi viimein "Enkö mä sanonu, et lähren käymähä koti kotona kahtomas miten siel jaksellaan", Henriikka vastasi "Taisit sinä sanoo. No, mites ne siel?" Esko kysyi "Oli kauhistuneet nyt niin kovin sitä Veetin hommaa." Henriikka vastasi. Keskustelu jatkui ja jatkui, välillä tuli naurua ja välillä vihaisia mulkaisuja.

Viikko meni nopeasti. Henriikka osallistui varaston rakentamiseen, joka valmistui valmistumistaan. 

Oli helteinen lauantai-päivä. Henriikka istui nurmella ja katsoi miehiä jotka rehkivät ilman paitaa tai paitojen napit niin auki, kuin vain suinkin. Miehet lauloivat yhteen ääneen ja maalasivat varaston seiniä. Tunnelma oli hilpeä, Aina tarjoili kaikille juotavaa ja pesi Henriikan kanssa pyykkiä siinä miesten seurassa ollessa. Esko hymyili ja heitti paitansa Henriikalle "Peses siin samal." Hän sanoi ja jatkoi laulamista miesten kanssa. Henriikka hymyili, mutta tunsi yhtäkkiä suuren pahan olon tunteen. Hän keskeytti pesun ja odotti, että olo menisi ohi. "Onko kaikki hyvin?" Aina kysyi vierestä, mutta Henriikka nousi ja pudisteli päättään. Henriikka käveli talon nurkalle ja oksensi. Aina tuli perästä ja otti Henriikkaa kädestä kiinni. Hän ei sanonut mitään, hän vain hymyili. Heriikka piti toisella kädellään seinästä ja oksensi uudelleen. "Onko parempi?" Aina kysyi ja Henriikka nyökkäsi, sitten he lähtivät yhdessä jatkamaan pyykin pesua.

Merkit olivat aivan selvät. Lapsihan se oli tullakseen ja kyllähän sitä Henriikka osasi odottaa, kun olivat Eskon kanssa sillä lailla olleet. 

Illalla Esko tuli makuuhuoneeseen ja istuutui Henriikan viereen "Äitee kerto. Tuo meil poika tähän talohon." Esko sanoi "Mä voin aina yrittää." Henriikka sanoi hiljaa. Häntä ehkä jopa vähän pelotti mitä lapsi tuo mukanaan. "Mua pelottaa." Henriikka sanoi viimein. Esko kääntyi katsomaan Henriikkaa hämmästyneesti "Miten niin pelottaa?" Esko kysyi "En mä tiiä. Jos se ei ookkaan terve tai sillä päässä viiraa." Henriikka vastasi hiljaa "Ei sillä mitään oo. Iha terve laps siit syntyy. Mä tierän sen." Esko yritti lohduttaa, mutta ei se Henriikan oloa yhtään parantanut.

Henriikka oli vielä tuntienkin päästä valveilla. Hän halusi nukkua, mutta  keho halusi pysyä hereillä. Henriikasta tuntui, että hänen kaikki sisuskalunsa olivat solmussa ja ylösalaisin. Mahaan sattui ja oksetti. Hän nousi istumaan ja herätti Eskon "Musta tuntuu pahalta." Henriikka sanoi ja lähti makuuhuoneesta.

Hän seisoi ulkona talon nurkalla ja yritti olla osumatta nokkosiin. Esko tuli perästä Henriikan luo. "Moon täs sun vieres." Esko sanoi. Henriikka nyökkäsi, mutta oksensi välittömästi nokkospuskaan.

Henriikka ei nukkunut koko yönä. Esko kylläkin nukkui ja vieläpä sikeästi. Hänen herätessä Henriikka vain tuijotti kattoon. "Okko sä nukkunu yhtään?" Esko kysyi. Henriikka puisteli päätään. Hänen silmänsä olivat väsyneet. Ne vain katsoivat kattoon ja väillä menivät auki ja kiinni. Esko nousi ja laittoi vaatteita päälleen, Henriikka oli nousemassa "Sä pysyt siin sängys." Esko sanoi ja lähti. Henriikka rysähti takaisin selälleen sängylle.

Eskon palatessa Henriikka oli nukahtanut. Esko seisoi ovipielessä ja katsoi nukkuvaa vaimoaan. Hän sulki hiljaa oven lähtiessään ja meni ulos hommiin.

Meni viikko eikä Henriikka tuntenut oloaan paremmaksi. Hän ei yöllä nukkunut ja päivisin Aina laittoi hänet tekemään kevyitä hommia. 

"Henriikka, me lähretään lääkäriä kahtomahan. Sä viikko tolokulla olet huonosti voinu." Esko sanoi ja lähti hakemaan tuvasta hattua ja liiviä. Henriikka nousi ja oli lähdössä väittämään vastaan, mutta hän tunsi viiltävän kivun. Aivan, kuin puukko olisi isketty mahasta lävitse. Eskon tullessa hän näki Henriikan mekon takaa. Se oli verinen, Henriikka kääntyi kohti Eskoa "Se tulee pois." Henriikka kuiskasi värisevällä äänellä. Hän piteli mahastaan ja itki. 

Henriikka tunsi suurta kipua ja hän itki ääneen. Esko ei keksinyt muutakaan, vaan lähti hakemaan Ainaa navetasta. "Kannas likka sisään!" Aina sanoi tuvan ulkopuolella ja käveli ripeästi sisään.

Esko kantoi Henriikan sisälle heidän omalle sängylleen. Henriikka puri huultaan, hän ei uskaltanut huutaa. Aina tuli huoneeseen vadin ja rentun kera. "Sä et halua nährä tätä." Aina sanoi Eskolle. Se oli merkki, että naiset ainoastaan. Aina kääri hihansa, hän katsoi Henriikkaan hetken. Häntä suretti koko perheen puolesta. 

Pian operaatio oli ohitse. Henriikalle oli tehty keskellä päivää pesuvesi. Verinen mekko ja lakanat pyykkiin. Esko pilkkoi puita. Hän ei ottanut pisaraakaan viinaa, vaikka se siihen aitan nurkalle olikin tuotu. "Hää tarvis sua ny... Ko o lapsenki menettäny." Aina tuli sanomaan. Esko ei vastannut yhtään mitään, hän jatkoi puiden pilkkomista. "No en mä sua pakota, mut olishan se hyvä jos menisit kahtomahan." Aina sanoi viimein ja lähti päätänsä pudistellen laittamaan ruokaa. Esko katsoi taakseen ja odotti, että Aina oli tuvassa. Oven mentyä kiinni Esko löi kirveen kiinni pölkkyyn ja avasi pullon. Hän otti suuren hörpyn ja lähti saunalle. 

Esko avasi oven. Henriikka käänsi katseen lauteista Eskoon. Eskon mustiin silmiin. "Sä et uskokkaan, kui pahoil mä oon." Henriikka aloitti. Hänen äänensä oli väritön. Siitä puuttui kaikki elämä. Hänen silmätkään eivät hymyilleet, ne olivat tyhjät. "Ei se sun vikas ollu." Esko sanoi ja käveli Henriikan ammeen luo. Henriikan katse seurasi Eskoa. "Mä tierän sen täällä", Henriikka osoitti päätään "mut mä en tierä sitä täällä." Henriikka sanoi ja painoi kämmenensä rintaan. Esko ei sanonut mitään, vaan tarjosi pulloa. "Ei." Henriikka kieltäytyi. Esko puolestaan otti huikkaa. Viinaa hölskyi vähän hänen parralleen. Henriikka nosti kätensä ammeesta ja pyyhki kämmenellään Eskon parran. Hän lopetti ja piti Eskon kasvoista kiinni "Ei se ollu sun vikas." Esko huokaisi. Henriikka otti pullon Eskon kädestä ja otti pienen kulauksen. 

Ei tätä auta jäädä suremaan. Lapsia tulee ja menee. Harmi, että tässä kävi nyt näin. Enhän minä sille mitään saa.

Henriikan saapuessa tupaan hän ihmetteli mihin kaikki olivat kadonneet "Kirkolle lähtivät. Pullo ja vähän enemmänki viinaa mukanaan." Aina sanoi. Henriikka nyökkäsi. Hän sinäänsä ymmärsi, että kyllä Eskokin nollausta tämän päivän jälkeen tarvitsi. 

Henriikka ja Aina leipoivat leipää ja pullaa. Aina hyärili ja Henriikka kuunteli. Ennen kaikki oli ollut toisinpäin. Henriikkaa ehkä vähän vihastutti Eskon jatkuva juominen. Aina kuunteli Henriikan hyräilyä ja Henriikka loisti. Nyt Henriikkaa ei häirinnyt Eskon käytös, Aina hyräili ja loisti ja Henriikka oli hiljaa ja mietti.