Häjyn vaimoksi

Osa 12

Esko ja häjyt astuivat tupaan. Esko huojui, hän naureskeli. Miehet lauloivat Eskon laulua. Henriikka huomasi, että taas oli tapeltu. "Elä sano, et te sen lapsen takii hakkasitta porukkaa?" Henriikka kysyi. Esko käveli Henriikan luo. Hänen nenänsä melkein kosketti Henriikan nenää. Hän hymyili. "Esko. Mee nukkumahan." Henriikka sanoi "Sä tulet mun mukahan." Esko kuiskasi. Henriikka tunsi kuinka Eskon käsi vaelsi hänen selkäänsä ja lähti hitaasti työntämään ylös tuolista "Ei!" Henriikka sanoi painokkasti. Esko katsoi Henriikkaa tyrmistyneenä "Mä en tänään halua. Mä menen ystävii tapaamaan. Sä kahtot, et tupa on viel pystys ko mä tulehen takasi." Henriikka jatkoi. Esko hymyili, hän ei tuntunut antavan periksi. Henriikka nousi ja otti Eskoa kädestä "Mä tulen takas. En mä viivy kauaa." Henriikka sanoi, ja sen sanottuaan Hän suukotti Eskoa ja lähti ulos.

Esko katsoi, kuinka Henriikka lähti juoksuun pellolla. Henriikan hiukset liehuivat ilmassa tytön juostessa.

Henriikka näytti ihan lapselta joka nautti elämästään. Todellisuudessa hän oli kaukana lapsesta ja elämän nautinnosta. Kipua tulee elämässä väistämättäkin vastaan, mutta kipu on hyvästä. Se opettaa, joskus kantapään kautta. Kivun tarkoitus on opettaa, vaikka se tuntuisikin epäreilulta.

Henriikka saapui Veetin talolle. Veeti istui ulkona ja vuoli samalla puupalikkaa. Henriikka veti syvään henkeä ja käveli Veetin luo. "Ka! Väliahon emäntähän se siinä, mitä saapi olla?" Veeti kysyi niin sarkastisesti, kuin vain ikinä osasi. Henriikka ei hymyillyt "Mitä mä sulle voin tehrä?" Hän kysyi "Karkaa mun kanssa. Rakastetaa toisiamma niin, ku aina ennenki." Veeti vastasi "Veeti, ko ei se oo nii heleppoa. Mä... Mä jourun myöntää ihtelleniki, et mä sitä häjyä rakastan. Kyl mä suaki rakastan, mut en koko syrämestäni ja sielustani..." Henriikka selitti. Veetin toiveikas katse muuttui pettyneeksi ja toivottomaksi. "No mitä sä siinä sitten vielä seisot. En mä muuta halua", Veeti sanoi happamana "Mä tulin kertomahan, et mun lapsi kuoli tänään. Ei se lapseks ollu viel ehtiny muuttua, mut ois siit tullu jos se ei ois kuollu", Henriikka kertoi "Miks mulle kerrot tän?" Veeti kysyi "Koska soot mun ystävä. Ja oot aina enemmänki." Henriikka vastasi. Veeti nousi ja halasi Henriikkaa. Hän ei itsekään tiennyt miksi, mutta halasi kumminkin. "Mä aina tuun sua rakastamaan. Siit et yli pääse." Veeti kuiskasi "Ja mä sua." Henriikka kuiskasi takaisin. Hetken pilasi Eskon saapuminen. Eskon ja häjyjen saapuminen "Tuus kotihin." Esko sanoi. Henriikka puristi vielä kerran Veetistä. Esko katsoi hattunsa lierin alta nenänvartta pitkin Veetiä. Henriikka puristi Veetin tervettä kättä ja hyppäsi kärryihin, jossa Esko istui. Hän huomasi, että Eskon silmät suorastaan hehkuivat inhoa Veetiä kohtaan. Epäilyksen siemen oli lentänyt maahan.

Kotona Henriikka pysäytti Eskon ennen tupaan astumista. "Mä vannon sulle, mitään ei ole käyny. Mä sua rakastan enkä oo lährös mihinkään." Henriikka sanoi "Kyl mä sua uskon." Esko sanoi, vaikka ei sitä tarkoittanut.

Molemmat olivat rakastuneet toisiinsa. Kaikesta selvittiin yhdessä, vaikka mikä olisi. Aina kateutta löytyy oli se sitten mistä tahansa.

Henriikka istui laiturilla uittamassa jalkojaan. Loppukesän helteet tulivat aaltoina. Lehmät ammuivat laitumilla ja hevoset hirnuivat. Silti tuntui hiljaiselta. Vedessä olevat heinät kutittelivat hieman varpaita. Vesi muuten oli lämmintä. Henriikka otti aurinkoa ja kuunteli laineiden liplatusta.

Henriikan palatessa, varasto oli miltei valmis. Katto valmisteltaisiin ja lattia tehtäisiin. Esko otti Henriikan vierelleen seisomaan. Esko haisi viinalle ja hielle. Ihmekös tuo oli, kun ukko niin hymyili. "On se vai nii komia rakennus." Esko huokaisi. Henriikka hymyili, pilke silmäkulmassa oli palannut päivä päivältä. Eihän siitä ollut edes lasta vielä tullut.

"Soot sen ihan ihte omilla käsilläs rakentanu tuohon." Henriikka sanoi hymyillen. Hän laittoi oikean käden Eskon selän takaa ja piti siitä hellästi kiinni. Eskon vasen käsi meni Henriikan olkapäiden ja niskan ylitse. "Henriikka!" Katariina huusi hymyillen ja juoksi pihatietä pitkin. Hän tuli tuvan ja aitan välistä Eskon ja Henriikan luokse. "Henriikka!" Katariina tervehti, Henriikka hymyili ja halasi Katariinaa. "Mikäs sut tänne toi?" Henriikka kysyi "Mä tarvin neuvoa sulta, ku en mä itte osaa päättää." Katariina vastasi. Henriikka katsoi Eskoa ja nyökäytti päätään. Esko suukotti Henriikka otsaan ja pörrötti tämän hiuksia ennen töihin paluuta. "No?" Henriikka kysyi sitten "Mä tierän, et oon nuori viel. Mut se lääkärin poika-" Katariina vastasi "Älä sano enempää. Et sä sitä saa. Se poika menee hienoihin kouluihin ja nai ihtellensä hienon vaimon. Ei se haluu tavallista maalaistalon tytärtä. Tästä on turha alkaa tappelemahan." Henriikka keskeytti Katariinan ja oli jo jatkamassa matkaansa, mutta Katariina otti häntä kädestä. "Mä pyyrän! Opeta mut hienojen naiste tavoil. Mä tykkään hänestä nii paljon!" Katariina suorastaan aneli. Henriikka mietti hetken "En mä sellai hieno nainen ole, ku sä mua luulet. Samallaine mä oon ku sä." Henriikka sanoi viimein ja jatkoi matkaansa. Katariina katsoi Henriikan perään itku kurkussa.

Mitä se sillä tavalla tuli kyselemään? Lääkärin poika Antti se on sellainen naistenmies. Joka talossa tyttö, joka luulee että Antti niitä rakastaa. Katariina on yksi niistä, eikä sille mitään saa ettei tyttö tiedä. On hänen ne sydän surutkin käytävä läpi kerran, että toisen kerran osaa varoa.

Henriikka viikkasi paitoja. Konsta tuli tupaan. "Arvaa ketkä tuli riitaa haastamahan!" Hän huusi. Henriikka laski paidan ja lähti ulos.

Talon nurkalla seisoi Esko nauraen Jari selkänsä takana. "Kas, ku et takaa päi iskeny." Esko sanoi koleasti "Mä en oo niin, ku sä. En tapata toisii, ku hommasa o hoitamas." Jari vastasi. Jari oli Eskoa pienempi. Esko kääntyi ja katsoi veljeään ilkikurinen hymy kasvoillaan. "Voitas joskus hoirella nää asiat iha asiallisesti. Ettei tappelemahan tarttis ruveta." Esko sanoi ja jatkoi matkaansa. Henriikka katsoi ensin Eskoa ja sitten Jaria. Miehet kulkivat Henriikan ohi kylmät katseet kasvoillaan.

Esko otti pullosta huikan ja seisoi jalat leveällä pitäen vyöstään kiinni. Eskon kasvoille levisi uudelleen ilkikurinen hymy. Jari seisoi vähänmatkan päässä ja tuijotti Eskoa ärsyyntyneenä. "Mä viimesen kerran tän sulle kivasti sanon. Nää maat kuuluu Väliahon isännälle. Jos et olis kapinoinu oisit sä täällä voinu asua." Esko sanoi "Mä en sun kans samas talos asuis." Jari tuhahti. Esko veti syvään henkeä. Ilkikurinen hymy oli kadonnut ja tilalle tullut ikävä katse.

Henriikka oli juossut pellolle, jossa Veeti näkyi juoksevan täyttä vauhtia kohti Väliahoja. "Eskon on aika oppia kuri. Me ei enää kahtota tällasta läpi. Esko lähtee täältä lai etee hyväl tai sit arkus." Veeti sanoi Henriikalle hengästyneenä. Henriikka katsoi Veetiä raivoissaan, hän ei ikinä ole ollut niin raivoissaan kuin nyt. Suu vääntyi vihaiseksi ja silmät löi liekkiä. "Mikä teitä miehiä riivaa! Ei teil ole oikeutta meirän koti pihaan tulla tappelemahan ja tappamahan! Esko, se se on mun aviomies jota mä rakastan. Sä et sitä multa vie tai menetät mut mukana!" Henriikka huusi kurkkusuorana. Veeti hämmästyi sitä äänen määrää mikä Henriikasta lähti "Soot muuttunu. Susta on tullu vihanen ja ilkeä. Aattelet vai ihteäs", Henriikka sanoi kylmästi "jos sä tonne nurmelle astut nii sä saat maistaa puukkoa mun kärestä!" Henriikka karjui. Veeti oli niin hämmästynyt ettei sanaa suustansa saanut. Henriikka oli puristanut nyrkkinsä kiinni ja seisoi vain muutaman sentin päässä Veetistä. "Tää ois sun omaks parhaaks." Veeti sai viimein sanottua, Henriikka läimäisi Veetiä avokämmenellä kasvoille "Mä tierän mikä on mun omaks parhaaks! Lähre nii kauas, ku jalkas kantaa. Sua mä en ainakaan rakasta, ko tuommonen on tullu. Näytä et oot mies ja mee noitten kahren välihin etteivät vaa toisiaan tappas." Henriikka saneli ja lähti. Veeti jäi seisomaan, kuin idiootti pellonlaitaan.

Esko ja Jari olivat jo aloittaneet. He pyörivät maassa puukot ojossa. Yrittivät pitää toisen oman loitolla ja oman lähellä toista. Jari teki merkittävän vahinko liikkeen, joka sai Eskon puukon lentämään nurmelle. Jari sai käännettyä itsensä ja Eskon polvilleen maahan. Hän piti puukkoaan Eskon kaulalla. Henriikka katsoi miehiä ensin Jaria sitten Eskoa ja uudelleen. "Tapa vai. Verä korvasta korvaa niin, ku miehet tekee." Esko sanoi hitaasti ja selvästi. Henriikka katsoi Jaria silmiin ja Jari takaisin. "Jos sä Eskon tapat nii tapat mut myös!" Henriikka huusi. Häjyt olivat tulleet pihalle ja seisoivat siinä avuttomina.