Kerro kun lähdet

Aaron

Inhosin kesää. Kaikki maistui hieltä ja tavallisesti nautittavat asiat kuten seksi ja ruoka muuttuivat sietämättömäksi, kun iho helmeili tahmeana vuorokauden jokaisena tuntina. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että kesän neonvärit muuttuivat värittömiksi sokaisevassa valossa. Korhonen käski lomaani edeltävänä päivänä olla astumatta jalallanikaan viittäsataa metriä lähemmäksi hänen toimistoaan, ennen kuin lomani olisi ohi. Hän ei suostunut kuuntelemaan muttia.

Halusin loman kunniaksi juoda oluen kaikessa rauhassa, ehkä käydä katsomassa miten rannikon linnut nokkivat maasta turistien jättämiä eväsleipien käärepapereita. Baarin tummiin pintoihin pystyi unohtaa ulkopuolella odottavan helteen. Kuulin Mikon jankkaavan jonkun toisen asiakkaan kanssa jossain kauempana selkäni takana. Minua tervehtinyt baarimikko silmäili kanssakäymistä olueni kaatamisen ohessa. Vilkaisin myös olkani yli. Miko oli kaartunut pöydän ääressä istuvan paikallisen autokorjaajan ylle, selkeästi hermostuneena. Autokorjaajaa tilanne lähinnä kummastutti tai huvitti, ja tämä yritti kehottaa Mikoa jatkamaan matkaansa heilauttamalla suurta kämmentään ilmassa.

"Toista nyt vaan uudestaan mitä sanoit!" Miko korotti ääntään, ja otti etsivän askeleen sivulle. Istuva mies ei näyttänyt osaavan päättää pitäisikö hänen tönäistä Miko pois, vai tukea ja estää kaatumasta. Riidanhaluisuus ei ollut lainkaan Mikon tapaista, mutta mikä oli nykyistä Mikoa? Hän ei huomannut, tai välittänyt, että puolet asiakkaista loivat sivusilmäyksiä tummahiuksiseen nuoreen mieheen. Hän ei sopinut sinne likaisten työpaitojen ja paksupohjaisten työkenkien joukkoon. Tiskin takana oleva baarimikko nyökkäsi kanssakäymisen suuntaan.

"Olen aina sanonut, että nuo hienostelevat pukujuipit on niitä pahimpia. Tuokaan ole ottanut kuin vasta pari ja on kuin johonkin vallankumoukseen rupeamassa."

Baarimikko vaikutti odottavan hyväksyntää sanoilleen, mutta vedin katseeni vain pois Mikosta ja otin tuopin vastaan.

"Eivät tiedä paikkaansa", baarimikko jatkoi, edelleen poissaolevasti tuijottaen kärhämän suuntaan. Join tuopistani vain kulauksen, niin että ohut vaahto katosi päältä. Kiitin baarimikkoa, ja otin tuopin mukaan. En halunnut katsoa Mikon nöyryyttävän itseään yhtään pidempään.

Poistuessani nappasin vapaalla kädelläni Mikon hartiasta kiinni. Iho tuntui kuumalta kämmeneni alla ja peukaloni painoi miehen solisluuhun.

"Miko", sihahdin.

Hän repäisi itsensä irti otteesta ja katsoi paheksuvasti. Ilme muuttui entistä happamammaksi, kun hän tajusi kuka olin.

"Ala tulla."

Työnsin Mikoa ulko-ovelle.

"Varo nyt ettet lennä rähmälles."

Baarimikko ja asiakkaat eivät peitelleet katseitaan, kun ohjasin turistilta näyttävää miestä ulkoilmaan. Miko piti silmiään kiinni kun tulimme auringonvaloon. Laskin olueni läikkyen pöydälle.

"Ootko juonut yhtään vettä?" kysyin, saamatta vastausta.

Istutin miehen baarin terassille ja hain sisältä vesipullon, joka tuntui kohmettavan koko käteni. Kehotin baarimikkoa pitämään vaihtorahat ja kiittämään myöhemmin, että saivat jatkaa iltaansa rauhassa ilman häiriötä. Tämä hoitui minulta jo luonnollisesti, olinhan harjoitellut koko lapsuuteni isän kanssa. Isä oli kuitenkin sen verran painava ja aggressiivinen, että häntä sai lähinnä maanitella sanoin ja anelevin katsein turvallisen mitan päästä.

Istuimme sanaakaan sanomatta, kärpästen tehdessä piruetteja ympärillämme. Huitaisin niitä välillä kauemmas tuloksetta. Lopulta Miko liikahti.

"Kiitti."

Se ei kuulostanut alkoholin vuoksi aidoimmalta kiitokselta, mutten pistänyt sitä pahaksenikaan.

"Mitä tuo äskeinen oli?" kysyin. Mikon kulmien välissä oli ryppyjä kunnes hän varjosti kädellä silmiään nähdäkseen auringolta eteensä. Hän laski sen vain avatakseen ojentamani veden.