Kerro kun lähdet

Aaron

Saari tuntui pienentyvän. Rannat vetäytyivät - vai veikö meri sittenkin alaa? En pystynyt hengittää ilman, että ilma oli katkeruuden kärvöittämä. Kuin aikajuoksu pois saarelta olisi alkanut, vaikken se ollut minä joka oli lähdössä. En uskonut, että lähtisin koskaan. Saari oli kotini ja ainoa pysyvä asia elämässäni.

Käskin Korhosta ottaa minut takaisin töihin, vaikka hän vastusteli. Puolustelin, etten pystynyt enää olemaan ajatusteni kanssa. Korhosesta se oli suoraan sanottuna kamala idea, mutta muutaman kerran murahdeltuaan suostui katsomaan mitä voisi tehdä. Todennäköisesti pelasi itselleen vaan enemmän aikaa, että löysi lakipykäliä, jotka estivät ottamasta minua ennenaikaisesti töihin. Purin kynsiäni ja kiersin kehää hänen toimistossaan. Ajatukseni eivät antaneet hetken rauhaa. Miko voisi olla jo parin tunnin päästä poissa emmekä olleet onnistuneet kuin toistamaan samat virheet kuin viime kerralla. Olimme samassa pisteessä kuin aikaisemminkin.

"Istu alas, alat hermostuttaa minuakin", Korhonen käski.

"Johan sanoin että tarvitsen töitä!" huudahdin.

"Ja sanoin, että olet lomalla etkä työkunnossa."

Mitä enemmän hankasin vastaan, sitä päättäväisemmäksi Korhosen ääni muuttui. Kävelin ulos toimistosta. Läimäisin toimiston lasia kämmenelläni. Toimiston paperin ja kopiokoneen musteen tuoksu jäivät taakse.

Kuulin Korhosen vetävän tuolia kauemmas ja harppovan perääni.

"Aaron!" Kaduin jo nyt käyttäytymistäni."Mistä tässä on kyse?"

Huiskaisin hänelle kättä. "Anna olla, hoidan omat asiani."

"Odota nyt vähän." Korhosen käsi laskeutui hartialle. Tunsin miehen leveän sormuksen painautuvan ihooni t-paidan kankaan lävitse. "Tämä on ollut varmasti vaikea kesä, ymmärrän kyllä."

Myötätuntoisesta äänestä huolimatta hän ei ymmärtänyt, että työ oli paras lääke.

"Helpompiakin on ollut", myönsin. "Mutta sun täytyy ymmärtää, etten voi istua kotona ja pyöritellä asioita pään sisällä uudestaan ja uudestaan, hulluksi siinä tulee."

Korhosen huokaus rahisi. "Aaron se mitä Sampalle tapahtui, tai mitä Elias teki ei ole sinun vikasi."

"Ei tää johdu vaan siitä."

Haroin hiuksiani, tiesin että kello kävi koko ajan.

"Se lähtee tänään", sanoin. "Siitä tässä on kyse."

Korhosen silmien ympärillä olevat juonteet rypistyivät hänen yrittäessä ymmärtää. "Mikä lähtee?"

"Lautta. Miko."

Korhosen suu jäi hetkeksi auki ennen kuin irrotti kätensä hartiastani taputtaakseen olalle pehmeästi.

"Se päätti sitten lähteä?"

Käteni jäi hiuksiini, kun yritin miettiä mitä tehdä, vai oliko mitää edes tehtävissä?

"Ainahan se oli lähdössä", tuhahdin.

"Ikävä homma", Korhonen sanoi. "Mutta kai asialle nyt jotain on tehtävissä?" Mies kysyi sympaattisen vilpittömästi.

"Yritin jo", kerroin. "Ja taisin mokata senkin."

"Harva asia on korjaamattomissa", Korhonen muistutti. Olihan sillä pointti ja enemmän kokemusta ihmissuhteita kuin itselläni.

"Niin mäkin uskoin kunnes menin sen ystävän kanssa sänkyyn", tunnustin.

"Voi jumalauta Aaron!" Korhonen ärähti ja pyyhki silmänalusiaan väsyneesti. "Miksi edes yritän ymmärtää ajatuksenjuoksuasi?"

"Se on hankala selittää."