Luku 5

417 59 2
                                    

Juhannusaattoiltana Väinö seisoskeli pihakoivun alla viulukoteloineen. Hän oli pukeutunut parempiin vaatteisiinsa ja kammannut näköjään hiuksensakin. Kun hän huomasi Valpurin, hän näkyi hämmästyvän vähän liikaa.
"Oho", hän sanoi.
Valpuri nykäisi tummansinisen hameensa helmaa kiusaantuneena. Hän ei ollut alun alkaenkaan täysin kotonaan, eikä toisten töllistely parantanut asiaa.
"Juhliin laitan aina hameen", Valpuri selitti. "Kuuluu vähän kuin asiaan."
Tänä vuonna varsinkin. Nuori emäntä oli oikein erikseen tiedustellut, miten Valpuri aikoi pukeutua juhannukseksi. Tytön vastaus oli selvästi ollut helpotus. Hänestä taidettiin vaihteeksi puhua kylillä.
"Näytänkö nyt herttaiselta neidiltä?" Valpuri kysyi. Juttu oli parasta lyödä leikiksi. Väinö katsoi häntä hetken miettivästi.
"Joku saattaisi mennä lankaan", hän arvioi.
"Mihin lankaan?" Valpuri ihmetteli ja tökkäsi Väinöä kyynärpäähän. Samassa hän huomasi Inkerin ilmaantuneen vierelleen kellertävässä hameessaan ja valkoisena hohtavassa paidassaan. Hänen lettinsä näkyi ainakin toistaiseksi pysyneen hyvin kasassa, eikä edes näyttänyt hirveältä. Tällä kertaa se oli yllätys, sillä palmikko oli Valpurin tekosia. Hän oli yrittänyt punoa Inkerin hiuksia vastineeksi siitä, että tämä oli saanut sidottua hänen tukkansa ihmeen siististi.

Väinö ja Inkeri tervehtivät toisiaan, ja Inkeri vaihtoi pari sanaa Valpurin kanssa. Juhannukseen kuuluvasta hullunrohkeudesta ei ollut tietoakaan. Näytti uhkaavasti siltä, ettei Väinön ja Inkerin välillä tapahtuisi mitään. Onneksi Valpurilla oli ajatus.
"Lähdetkö Väinön ja minun kanssa rantaan?" hän kysyi Inkeriltä, joka nyökkäsi. "Tai oikeastaan teidän kannattaa mennä edeltä kahdestaan, että ennätätte varmasti. Minulla on vielä vähän hommia."
Valpuri yritti vilkaista Väinöä ovelasti, mutta tämän katseesta huokuva säikähdys jyräsi vihjauksen yli. Kävely kukkeimmassa suvessa kauniin neidon vierellä olisi kai usuttanut liikaa sanomaan jotain erityistä.
"Kyllä Valpurikin lähtee meidän mukana, niin näkee missä juhlapaikka on", Väinö sanoi nopeasti. "Me odotetaan sen aikaa."
Valpuri naamioi Väinölle suuntaamansa irvistyksen hymyksi. Hän mietti hetken, käväisisikö tosiaan jossain ja antaisi rengin ja piian olla edes sen aikaa kahden kesken.
"No, voinhan minä oikeastaan tehdä sen vertaiset myöhemminkin", hän kuitenkin sanoi.

"Niin, Valpurihan ei tietysti tunne paikkoja", Inkeri tajusi. "Siitä alkaa olla jo vähän aikaa, kun minä tulin tänne. En ollut ennen ollut missään. Voi, että oli outoa kaikki. Missä sinä aloitit, Väinö?"
Väinö hätkähti kuullessaan tytön mainitsevan hänen nimensä. Hän alkoi kuitenkin mielissään kertoa juttua ensimmäisestä vuodestaan pikkurenkinä kotinsa lähitilalla. Valpuri katseli toisaalle. Hän ei tahtonut alkaa muistella omia aiempia pestejään, kun ilta oli vaaleanvaloisa ja lämmin tuuli kuljetti vehreitä tuoksuja syvistä metsistä saakka. Lähestulkoon yötön yö oli pitänyt kaikki hyvällä tuulella koko menneen viikon. Liekinniemen aattopäivä oli täyttynyt töistä, mutta juhlan odotus oli tehnyt niistäkin yllättävän hauskoja. Pirtti oli siivottu ja kukitettu, ja Valpuri oli saanut muutaman tuomenoksan omaan aittaansakin. Terälehdet alkaisivat tietysti varista jo aamuun mennessä, mutta siihen oli ikuisuus.

Jopa Akusti oli palaillut matkoiltaan sopivasti juhannusta juhlimaan. Nyt hän istuskeli renkiaitan rappusilla. Hän oli pikkuinen ukonkäppyrä, joka liikkui hitaasti köpötellen. Hänen suunsa sen sijaan kävi turhankin sukkelasti ja sivaltavasti. Erityisen mielellään hän härnäsi Väinöä, joka oli hänen mielestään liian nuori ja liian hempeä eikä siis osannut tehdä mitään oikein. Valpuri ei oikeastaan tiennyt, milloin Akusti oli tullut kuvioihin, sillä tätä näki harvoin, varmimmin ruokapöydässä. Ja Valpuriakin oli joskus pidetty huonona työväkenä... Emäntä ei ollut kuulemma hennonut lähettää Akustia maantielle kesken vuoden, kun tämä oli alkanut osoittautua kelvottomaksi. Ukko saisi varmasti lähdöt seuraavana pestuupäivänä ja päätyisi ehkä elelemään toisten nurkissa. Tavallaan se kai oli ansaittua, tavallaan vähän surullista.

Liekinniemen tytötWhere stories live. Discover now