Liekinniemen tytöt

Luku 14

Aamuruoalla Valpuri koetti vaivihkaa lusikoida puuroa suuhunsa samalla, kun kuunteli tarkkaavaisena (ei siis lainkaan rättiväsyneenä) päivälle suunniteltuja töitä. Tällä kertaa tarjolla oli jotain erikoisempaakin. Järven toisella puolella oli nimittäin emännän sukulaisten tila, ja emännällä oli heille kiireellinen kirje. Se olisi luonnollisesti perillä nopeimmin, jos sen soutaisi suoraan selän yli. Kun soutajasta tuli kyse, katseet kohdistuivat heti Valpuriin. Homma oli selvästi jo varattu hänelle, ja hyvä niin. Hän ei ollutkaan vielä päässyt käymään kaukana Liekinniemen rannasta. Säässäkään ei ollut valittamista: sininen taivas loisti pilvien lomasta ja vilpoisat tuulenhenkäykset nostattivat pientä lainetta.
"Minä lähden mielelläni", Valpuri sanoi. Päivästä tulisikin parempi kuin hän oli osannut kuvitella.
"Kukas sinun mukaasi?" emäntä kysyi. Sen lisäksi, ettei Valpuri tuntenut suuntaa, häntä ei kai uskallettu päästää vieraalle tilalle ilman vahtijaa. Valpuri vilkaisi kysyvästi ensin Väinöä. Sitten Inkeriä. Eihän hänellä oikein ollut muitakaan vaihtoeht...

"Allihan voisi lähteä, kun on käynyt siellä ennenkin."
Anteeksi mitä? Valpuri oli vähällä tukehtua puuroonsa. Jumalauta, Väinö!
Renki ei selvästikään älynnyt, miten paha tilanne oli. Näytti vielä velmusti tyytyväiseltä, mokoma. Hyvä, kun tytöt sietivät olla samalla tilalla. Pöydässäkin he istuivat mahdollisimman kaukana toisistaan, ja Valpuri sijoitti vielä Väinön näköesteeksi. Sitten eräs puhui heitä järvenselälle samaan veneeseen?
Valpuri tyytyi hymähtämään ehdotukselle tuskaisesti. Hänen erottamisensa oli ollut sen verran hilkulla, ettei hänellä enää ollut kummemmin varaa vaikuttaa epävakaalta isäntäväen silmien alla.
"Niin, Alli tosiaan osaisi opastaa", emäntä sanoi.
Valpurin niskaan kihosi hikeä, mutta hän yritti pitää ilmeensä tavallisena.
"E-en minä oikeastaan ehdikään..." hän sanoi.
"No mutta?" emäntä ihmetteli. "Minulle käy aivan mainiosti, että muut työt odottavat sen aikaa."
Emännän katse oli kyllä tavallaan lämmin, mutta se tuntui myös näkevän suoraan Valpurin sisimpään. Siinäpä mahtoikin olla ihmeteltävää, varsinkin kun Valpuri sattui epähuomiossa vilkaisemaan Alliin ja tämä sattui katsomaan takaisin.
"No joo. Kai se... käyhän se sitten", Valpuri mutisi heikosti.
"Sopiiko Allille?" emäntä kysyi.
Ilmeisesti Alli nyökkäsi, sillä emäntä alkoi kuvailla tehtävää tarkemmin. Valpuri tuijotti lautastaan. Hänellä ei ollut enää ollenkaan nälkä.

Ruoan jälkeen Valpuri tarrasi Väinöä käsivarresta talon kulmalla.
"Voi hitto, minkä järjestit!" hän kähisi; selkkaus ei saanut herättää huomiota, mutta Valpuri ei voinut antaa asian olla. Hän olisi saanut teljetä Väinön ja Inkerin kesän alussa yöksi Inkerin aittahuoneeseen, eikä sekään olisi ollut yhtä paha kuin tämä. Väinön ja Inkerin juttu olisi vaikka voinut lutviutua, mutta tämä oli kuolemaksi. Väinö ei kuitenkaan näkynyt älyävän tilannetta.
"Mitä? Samahan Allin on lähteä. Minulla piisaa varmaan muita hommia", hän kuiskasi.
Teeskenteli tyhmää.
"Ihan varmaan piisaa, Inkerin kanssa", Valpuri puuskahti häijysti. Hän tuijotti Väinöä vaativasti, kunnes tämä sulki silmänsä huokaisten.
"No, anteeksi. Mietin vaan, että siinä olisi hyvä tilaisuus", hän sanoi.
"Enkö minä sanonut, että Alli inhoa minua?" Valpuri voihkaisi.
"Pitäähän sinun joskus kuitenkin pystyä tekemään töitä sen kanssa", Väinö sanoi.
Kieltämättä kelvollinen huomio.
"Joo joo, totta kai, mutta ei vielä", Valpuri sanoi.
Väinö näytti vähän vaikealta. Hän taisi viimein ottaa tytön ahdingon suunnilleen tarpeeksi vakavasti.
"Eihän sinun ole pakko puhua sen kanssa", hän sanoi. "Käytte vaan nopeasti."
"Nopeastipa siellä käydään, soutupelillä..." Valpuri valitti. Narina alkoi kuitenkin tuntua jo vähän liialliselta, joten hän antoi olla: "No joo. Hyväähän sinä kai tarkoitit. Meidän pitää varmaan vähitellen ruveta lähtemään."
Valpurin jalat väittivät vastaan. Hän oli samaa mieltä niiden kanssa, mutta kääntyi kaikesta huolimatta kohti rantaa.
"Tuota", Väinö keskeytti hänen vastahakoisen talsimisensa alkuunsa. "Kannattaa sinun yrittää puhua sille, jos vaan voit. Te olitte kuitenkin niin hyviä kavereita."
Tietysti, tietysti... Väinö luuli kaikkea niin helpoksi. Valpuri huokaisi ja äännähti jotain myöntävän tapaista.