Valvo mun kanssa aamuun

Luku 1 - Ihan perus Saariahojen meininkiä

A/N: Moi! Uutta stooria pukkaa c: Piti alottaa julkasemaan tätä vasta ens vuoden puolella, mutta mulla on nyt vaihteeks hirvee draivi päällä kaiken suhteen. Ne kaksi muuta stooria, jotka aattelin tänne kans laittaa, saa kuitenkin jäädä ens vuoden puolelle, vaikka tekis mieli vaan alkaa julkasta niitäkin nyt (mikä helvetti mua vaivaa) 😂 Toivottavasti mun vanhoja lukijoita eksyis tännekin ja uudet on aina tervetulleita totta kai, arvostan suunnattomasti teistä jokaista <3

Tämä sijottuu samaan kuvitteellisen pikkukylään kuin minun Ole hiljaa ja pidä mua kädestä -kirja, mutta ei haittaa vaikka et oo sitä kirjaa lukenu, ei tarviikaan jos ei nappaa, tää ei oo mikään jatko-osa vaan itsenäinen tarina omilla päähenkilöillä.

Tällasta rakkaus-ongelmat-ihmissuhdeongelmat -tyyppistä tekstiä tulossa, en mä muuta osaa tuottaakaan haha. Varotuksena päihteet, väkivalta ja seksi (ja kiroilu, oh man). Tässä on kaksi kertojaa, joten luvut ei oo niin pitkiä ehkä, mutta koitan sit julkasta vähän useammin. Hei mutta en avaa tähän nyt sen enempää, toivottavasti tää nappais ees vähän, heitä toki kommenttia ❤️ c:

*

VALVO MUN KANSSA AAMUUN

*

Luku 1 - Ihan perus Saariahojen meininkiä

Akseli

Jos ihan totta puhutaan, niin mä vihasin juhlia. Ylioppilasjuhlia, rippijuhlia, syntymäpäiväjuhlia, valmistujaisjuhlia, rapujuhlia, ristiäisjuhlia, vittu juhlia.

Joka kesä meillä oli jotain, aina oli jossain jotain, minne oli pakko mennä, vaikka mieluummin olisi jättänyt välistä, ilmoittanut, että ei kiinnostanut yhtään. Olisipa pokkaa vaan tehdä niin, oikeasti. Ei näissä piireissä vaan voinut. Oli vaan pakko osallistua, vaikka ei huvittanut, oli pakko hymyillä ja sosialisoida, jauhaa jotain totaalisen turhaa ja tekonauraa, pukea päälle ahdistava puku ja näyttää tyylikkäältä.

Oli kesäkuun kolmas päivä, lauantai ja ihan sairaan kuuma. Toisaalta loistava sää juhlia ylioppilaita, kuten mun serkkua Amandaa, joka nyt hymyillen, lakki päässä ja todistus kädessä seisoskeli meidän isovanhempien kanssa pihalla olevan valkoisen huvimajan edustalla, kun joku ammattikuvaaja räpsi kuvia. Se oli tosi nättinä ja se näytti tosi onnelliselta, se hymyili tosi aidosti ja mä kelailin mielessäni, että olikohan siitä oikeasti hauskaa olla koko ajan kuvattavana, seurustella kaikkien vieraiden kanssa ja jaaritella samoja juttuja, hymyillä taukoamatta, niin, että poskiin sattui.

Kun mun ylppärit olivat olleet tasan vuosi sitten, niin mä muistan vaan koko ajan toivoneeni, että ne loppuisivat. Kukaan ei varmaan arvannut. Jotenkin sitä osasi esittää, jotenkin sitä oli vaan oppinut vuosien saatossa. Silloin oli satanut vieläpä vettä, joten kaikkien oli ollut pakko jumittaa sisällä, helkkari se oli ollut kamalaa.

Nyt oli onneksi loistava sää, eikä ollut pakko olla sisällä, vaan saattoi paeta ulos kaikkia sukulaisia ja vaivaannuttavia juttutuokioita. Kaikenlisäksi piha ja viimeisen päälle laitettu puutarha olivat niin suuria, että tänne saattoi hyvin vaan kadota.

"Aksu!"

Ainakin melkein.

Mä käänsin katseeni kameralle poseeraavasta Amandasta äänen suuntaan.

Mä ehdin reagoida, vaikka olin ihan ajatuksissani, kun Amandan isoveli Samuel potkaisi kauempaa fudispallon mua kohti. Mä otin syötön vastaan, pomputtelin pari kertaa ja syötin takaisin lähemmäs kävelevälle pojalle. Se kikkaili hetken jotain hienoa sillä pallolla, kun oikeasti osasi. Se oli harrastanut jalkapalloa jostain vaahtosammuttimen korkuisesta naperosta.