Taas niityt vihannoivat

Luku 10, jossa keskikesä on kerrankin kunnollinen

Kävi ilmi, että Eerolan miehistä ainoastaan Jussi osasi polkata. Otto ei ollut uskonut, että saisi joskus oikeasti tilaisuuden tanssia, Nilsillä ei ollut ollut mahdollisuutta perehtyä maalaisiin tanssilajeihin ja Vilhoa ei ollut ennenkään kiinnostanut. Kokeneena tanssijana Jussi tarjoutui opettamaan tanssin noviiseille. Otto kuunteli hänen havainnollistettua selitystään tarkkaavaisena kuin eturivin oppilaat algebran tunnilla, vuoroin kurtistellen kulmiaan, vuoroin nyökytellen. Välillä hän liikutteli jalkojaan aavistuksen, tapaillakseen askeleita jo valmiiksi. Nils unohtui katselemaan häntä niin kiinteästi, että oppitunti oli luisua hänen ohitseen, kuten lähes kaikki oppitunnit aina ennenkin. Tämä hänen kuitenkin täytyi oppia - vaikka toisaalta, kuinka vaikeaa se voisi olla? Nilshän taisi laajan repertoaarin muita tansseja, ja ihmiset näkyivät hyppelevän suhteellisen yksinkertaisesti.

Opetustuokion jälkeen kaikki neljä jäivät seisoskelemaan seinustalle. Otto tuijotti lattialle tuimana ja kädet taskussa, mutta edelleen jalkojaan liikautellen. Ensin yhden kappaleen loppuun, sitten toisen, huolimatta Jussin hoputuksesta. Otto ja Nils vaihtoivat harvakseltaan pari jähmeää sanaa. Ottoa selvästikin hirvitti. Nils olisi ottanut häntä kädestä, jos se olisi ollut mahdollista. Kun kolmannen kappaleen ensimmäiset tahdit helähtivät ilmoille, Otto hätkähti ja otti kätensä pois taskuista.
"Tämä on hieno kappale", hän sanoi Nilsille, melkein säikähtäneenä. "Minä olen monta kertaa kuunnellut tätä ja ajatellut että..."
Hänen silmänsä kimmelsivät ja hän puhui monin verroin nopeammin kuin yleensä.
"Tanssimmeko siis tämän?" Nils kysyi.
Otto nyökkäsi vakavana. Hän hengähti kertaalleen silmät kiinni ja kääntyi sitten Nilsin puoleen.
"Minä olen miettinyt, että me molemmat tanssittaisiin näin", hän sanoi. Hän laittoi kätensä Nilsin vyötärölle, vähän vyön yläpuolelle. Ne tutisivat hieman. "Ei tarvitsisi olla tyttöä ja poikaa."
"Hyvä ajatus", Nils sanoi hymyillen ja asetti vuorostaan omat kätensä Oton vyötärölle. Otto oli luonnollisesti harkinnut asian läpikotaisin. Ratkaisu selvitti myös Jussin ja Vilhon välille puhjenneen ristiriidan: mikä tahansa muu ote olisi ilmeisesti vienyt "naiseksi joutuvan" maineen lopullisesti. Toisaalta vyötäröote taas uhkasi olla heille liian intiimi. He kitisivät ja sadattelivat aikansa, mutta päättivät lopulta kuitenkin koettaa, Oton vuoksi.

Totta puhuen Nils oli otaksunut tanssin olevan kiusallisen kömpelöä kompurointia. Otto pyöräytti hänet kuitenkin lattialle rivakalla liikkeellä ja antoi jalkojensa askeltaa kuin ne olisivat polkanneet koko ikänsä. Jaså, sellaista siis! Otto oli nähtävästi kammottavan nopea oppimaan. Nils sen sijaan huomasi tulleensa tempaistuksi mielettömään hässäkkään, jossa musiikki pyyhälsi eteenpäin täysin epäinhimillistä vauhtia ja jätti hänet hyppelemään neuvottomana ja todennäköisesti myös hieman naurettavan näköisenä. Haitarin puhkumat polkan tahdit huokuivat iloa, mutta tunne ei levinnyt Nilsin sydämeen. Ei tosin näköjään Otonkaan. Hän keskittyi sujuviin askeliinsa kulmat kurtussa ja vilkuili kaiken aikaa ympärilleen säikkynä kuin epäillen, että joku heittäisi heidät saman tien ulos. Hänen kasvonsa kävivät helakanpunaisiksi ja hänen otteensa alkoi häilyä Nilsin vyötäröllä epävarmana ja häveliäänä. Kun hän ennätti katsoa Nilsiä silmiin, hän näytti lähinnä hämmentyneeltä, kuin ei olisi aivan ymmärtänyt mitä tapahtui - ja kuin olisi halunnut jättää kaiken sikseen.

Jo muutaman askelsarjan jälkeen käytännössä kaikki olivat nimittäin kääntyneet katsomaan heitä. Jussi ja Vilho saivat polkata rauhassa, mutta Ottoa ja Nilsiä suorastaan seisahduttiin tuijottamaan suu auki. Se oli tavallaan ymmärrettävääkin, eihän Otto ollut tanssinut koskaan ennen, eikä kukaan takuulla olisi uskonut hänen polkkaavan niin hyvin kuin hän polkkasi. Tai tuntemattoman ylioppilaan kanssa.

Tai miehen kanssa.

...Entä - entä jos kaikki sittenkin näkivät heidän lävitseen? Sekin mahdollisuus oli olemassa, vaikka Jussi ja Vilhokin tanssivat. Tosiasiat valkenivat Nilsille vasta nyt, auttamattoman myöhään. Ihmisillä oli hyvinkin saattanut olla epäilyksiä hänestä ja Otosta jo valmiiksi. He olivat saattaneet huomata alkuillan tuijottelutkin, ja tanssiminenhan oli kuitenkin aina ensisijaisesti heilastelua. Heidät oli erinomaisen helppo nähdä myös pariskuntana, ja silti he hyppelivät kaikkien edessä. Kauhistus kiristi rivakasti ohuen nauhansa Nilsin sydämen ympärille. Hän koetti miettiä, riittäisikö hölmöilyyn vetoaminen todella puolustukseksi, jos tilanne kävisi tukalaksi, ja hänen askeleensa sotkeentuivat entistä pahemmin. Hän tunsi jok'ikisen katseen niskassaan kuin pienenä hyönteisenä. Hän saattoi vain aavistella, miltä hän ja Otto näyttivät kenenkin silmissä, mutta hän pakottautui pitämään päänsä pystyssä.