Just one tear//IN FINNISH

16. Rage

Words 1235
****
"Mi-minun pitää mennä." Sanon kauhistuneena ja nousen seisomaan. Mikään ei ole varmaa. Minun pitää ottaa asiasta selvää ja rukoilla.

"Mitä? Minne sinä olet oikein menossa?" Christian kysyy kummastuneena, mutta minä pudistelen vaan päätäni.

"Minun pitää käydä tuolla. Tulen myöhemmin takaisin." Saan sanottua, ja lähden juosten huoneesta. En todellakaan jää nyt kuuntelemaan mitä Christian olisi vielä minulle sanonut.

Juoksen linnan käytäviä pitkin, ja todella monet palvelijat katsovat minua kummastuneena. Osa vanhemmista jopa halveksien. Eikä se mikään ihme edes ole.

Lopulta saavumme meidän huoneen ovelle. Tai se tulee tai on oikeastaan enää Madisonin huone. Koputan oveen pari kertaa, mutta mitään ei kuullu.

Kaivan avaimen taskustani ja avaan oven. Huhuilen ystävääni, mutta on aivan hiirenhiljaista. Tunnen kuinka sydämeni puristaa rinnassani, ja raivo kuningasta kohtaan kasvaa entisestään.

Mutta kumma kyllä..... ensimmäisenä kun ajattelen häntä mieleeni ei tule raivo tai viha.

Vaan sääli.

****

Kävelen koputtamatta sisään ja kuningas on juuri nousemassa sängystään ylös. Hän katsoo minua ensin ihmeissään, mutta sitten hänen kasvonsa muuttuvat jälleen norsunvituksi.

"Mitä sinä olet mennyt tekemään?" Huudan hänelle, ja kyynel meinahtaa tipahtaa silmästäni. Loistavaa Alexandra. Näytä vaan heikkoutesi hänelle. Kuningas ei varmasti käytä niitä sinua vastaan.

"Mitä ihmettä sinä tulet meuhkaamaan tänne? Vaikka satut olemaan kihloissa veljeni kanssa se ei tarkoita, että sinulla on enemmän oikeuksia. Sinä et todellakaan voi tulla huoneeseeni noin. Minä olen sinun kuninkaasi."

"Arvaa kiinnostaako minua hirveästi tällä hetkellä?" Kysyn ja yritän niin kovasti olla itkemättä. Minä tein itselleni lupauksen ja sen aion myös pitää. Niistä hieman, ettei räkä vuotaisi nenästä.

"Onko Christian tehnyt jotain?" Kuningas kysyy ja hänen kysymyksenä todella yllättää minut. Miksi ihmeessä hän kysyy minulta tuollaista?

"No ei! Sinä olet! Olet tehnyt jälleen!" Huudan hänelle ja yritän huulta purren pidätellä itkua. "Sinä tapoit minun ystäväni! Ihan ilman syytä. Miten sinä pystyt hallitsemaan?"

"Älä kritisoi minua."

"Ei. Juuri niin minä teen. Kai se sinusta on helppoa. Hallita ilman tunteita. Sinun ei tarvitse välittää kestäkään tai mistäkään. Voit tehdä niin kuin haluat." Sanon ja pudistelen päätäni.

Kuningas aukoo suutaan, mutta minä en aio antaa hänelle puheenvuoroa.

"Sinä olet kylmä. Olet kylmä ihminen. Sen sinä varmaa kyllä itse tiesitkin. Sinä et tule koskaan löytämään ketään, koska kukaan ei voi ikinä, ei niin ikinä rakastaa sinua."

Sen sanottuani käänny ympäri ja lähden matkoihini. Matkalla pysähdyn hengittämään syvään. Rutistan silmäni kiinni ja saan pidettyä kyyneleeni loitolla

"Alexandra? Onko kaikki hyvin?" Kuulu soinnukas ja suloinen ääni. Ääni jonka luulin kuolleen.

"Madison! Sinä olet elossa!" Hihkaisen ja halaan ystävääni. Olen niin huojentunut.

"Tietenkin olen elossa. Miksi en olisi?" Madison kysyy naurahten, ja katsoo minua kuin hullu.

"Kuulin vaan, että kolme teloitettiin."

"Ja luulit, että yksi niistä olin minä?" Madison varmistaa ja minä nyökkään. "Miksi ihmeessä sinä niin luulit?"

"Christian sanoo, että yksi oli suunnilleen minun ikäseni ja hänen nimensä alkaa m:ällä"