Just one tear//IN FINNISH

19. Thoughts

Words 1131
****
Olen kauhusta kankistunut, mutta saan itseni taas liikkeelle, kun kuulen askelin tulevan lähemmäs. Luoja kiitos, että tämä kylpyhuone on iso. Saan tyrkättyä kuninkaan kulman taakse, eikä Christian ainakaan toivottavasti näe häntä.

"Täällähän sinä olet!" Hän sanoo ja lähtee kävelemään luokseni. Minä kumminkin olen nopeampi ja kävelen hänen luokseen.

"Minulla on ihan hirveä nälkä. Voimmeko mennä syömään jotain?" Kysyn ja vilkaisen vaivihkaa taakseni.

"Hyvä on." Christian sanoo ja nappaa minua kädestä kiinni. Minä hymyilen hänelle ja Christian hymyilee minulle takaisin.

"Mennään sitten." Hän sanoo ja lähtee kuljettamaan meitä pois kylpyhuoneesta. Minä vilkaisen vielä taakse, ja huokaisen syvään.

****

Minä pyörin melkein koko yön sängyssä. Christian vieressäni heräsi kerran, ja kysyi että miksi en nuku. Kerroin hänelle vaan, että olen nukkunut liian paljon.

Varmaan huonoin valhe minkä olen ikinä keksinyt. Tällä hetkellä Christian vetää sikeitä vieressäni ja minä tuijottelen kattoa.

Mitä ihmettä minä olen oikein tekemässä? Ja miksi hitossa minä vastasin kuninkaan suudelmaan? Näin jälkikäteen mietittynä en voi oikeasti ymmärtää itseäni.

Olen keksinyt tälle vaan yhden aion selityksen. Eihän tässä ole paljoa muita vaihtoehtoja. Hetki vei vaan mukanaan. Sen piikkiin minä laitan koko homman.

Ja sitten vielä lisää arvoituksia. Miksi ihmeessä kuningas tuli tapaamaan minua? Nämä kysymykset oikeasti saavat pääni käymään ylikierroksilla.

Suljen silmäni ja tunnen kuinka väsynyt rupean oikeasti olemaan. Menen hiukan lähemmäksi Christiania ja mieleni tulee vaan kuninkaan huulet.

Miten lämpimät ja turvallisen oloiset. Tilanne tuntuu todella oudolta, mutta toisaalta todella huvittavalta. Turvalliset? Minusta tuntuu, että kenenkään ei pitäisi tuntea oloonsa turvalliseksi hänen lähellään. Ei edes hänen oman veljensä.

Kaiken ajattelun myötä mieleeni tulee myös ja minun ja Christianin kihlaus. Josta puolestaan mieleeni tulee Alice. Minä unohdin kokonaan puhua Alicesta. Minun on pakko mennä puhumaan Alicelle.

Aivan pakko.

****

Kävelen aamupäivällä kohti Alicen huonetta. Olen hiukan myöhäisessä, mutta rupesin nukkumaan aika myöhään. Olin jopa näkeväni, että aurinko oli nousemassa. Yöunet ovat siis jäänet aika vähälle.

Koputan jämäkästi ovea ja odottelen hetken. Koputan toisen kerran, mutta mitään ei kuulu. Olen aivan varma, että Alice ei ole täällä. Siispä käännyn ympäri lähteäkseni, mutta juuri silloin ovi avautuu.

"Alexandra?"

"Alice.... meidän pitää ihan totta jutella. Saanko tulla sisään?" Kysyn ja Alice nyökkää. Hän laskee minut ohitseen ja minä pujahdan sisään.

Hänen huoneensa on aivan moitteettomassa kunnossa, ja katselen hetken ympärilleni. Istahdan lopulta penkille ja Alice pedatulle sängylleen.

"Anna anteeksi, Alex. Olin typerä ja itsekäs, kun puhuin niin. Tietysti on sinun valintasi, että mitä teet elämälläsi. Minä tuen sinua ja olen varma, että äiti olisi tehnyt samoin. Hän olisi varmasti todella iloinen ja ylpeä."

"Kiitos, Alice. Et arvaakaan kuinka paljon nuo sanat merkitsevät minulle." Sanon ja nousen ylös. Kävelen siskoni luo ja vedän hänet halaukseen.