Just one tear//IN FINNISH

31. Truth

Itken silmät päästäni, mutta ihan kuin se auttaisi. Tunnen kuinka Greg päästää hetkeksi irti minusta ja silloin näen tilaisuuteni tulleen. Livahdan hänen ohitseen ja juoksen niin kovaa, kun jaloistani pääsen.

Kuulen Gregin juoksevan takanani ja huutavan nimeäni. Joudun entistä enemmän paniikkiin. Tämä puutarha on niin iso, että saan varmasti eksytettyä hänet.

Menen piiloon johonkin puskaan ja jään odottamaan hetkeksi. Yritän olla mahdollsimman hiljaa. Laitan käden suuni eteen, etten vahingossakaan päästää ääniä. Tunnen sydämeni lyövän todella kovaa ja olen varma, että se irtoaa kohta rinnastani.

Pienen odottelun jälkeen työnnän pääni puskasta ulos ja totean, että ketään ei näy. Saan toisen jalkani puskasta pois, mutta sitten tunnen käden suullani. Minut vetäistään takaisin puskaan ja silmäni vetistyvät jälleen.

"Yrititkö sinä karata, prinsessa? Eihän näitä juhlia ole vielä aloitettu", Greg sanoo hymyillen ja pyyhkii kyyneleitäni.

"Ole kiltti ja päästä minut", anelen häntä, mutta turhaan.

"Minä lupaan, että tulet pitämään tästä", hän vastaa ja silittää poskeani. Hänen toinen kätensä menee mekkoni alle, ja on todella lähellä, että oksentaisin.

"Apua!" Huudan täyttä kurkku, eikä Greg näytä pitävän siitä. Hän lyö minua poskella olevalla kädellään ja laittaa sen sitten suuni eteen.

Minähän en tähän suostu. Äitini ei kasvattanut minusta tälläistä. En ole luovuttaja. Minä pääsen tästä pois.

Puraisen kaikilla voimillani Gregin kättä, jonka seuraksena hän perääntyy pari askelta.

"Helevetin lutka", hän huudahtaa ja silloin minä lähden juoksemaan henkeni edestä. Kuulen Gregin todella vihaiset huudot takaatani, mutta en välitä niistä. Tällä kertaa aion juosta sisälle asti.

Pääsen puutarhasta nopeasti pois. Onneksi olen tehnyt siellä töitä, niin sieltä pääseminen oli helppoa.

Livahdan keittiön ovesta sisään, mutta juoksen sieltä kumminkin ulos. Minusta tuntuu, että kukaan ei auttaisi minua. Ei edes tälläisessä tapauksessa.

Mekkoni on aivan rikki, joka on tietysti tällä hetkellä murheistani pienin. Uskallan viimein vilkaista taakseni, enkä näe Gregia. En silti aio pysähtyä.

Matkan aikana vastaan tulee palvelijoita, mutta heitä ei näytä paljoa kiinnostavan. Tosin ei minuakaan kiinnosta he. Toivon vaan, että William on huoneessaan.

Saavun länsi-siipeen ja kompuroin siihen lähelle kuninkaan huonetta juuri sopivasti. Kuulen Gregin huutavan nimeäni jostain kaukaa, joten nousen nopeasti ylös. Huolimatta kivuista. Polviini ja käsiini sattuu ihan hirveästi.

Vartijat seisovat Williamin huoneen ovella ja avaavat oveen minulle.

"William?" Huudan ja juoksen sängylle. En näe tai kuule häntä. Purskahdan itkuun ja toivon vaan, että Greg ei tule tänne. En tosin usko, että hän tekisi mitään. Vartijat ovat tuossa oven toisella puolella.

"Alexandra?" Kuulen ihanampaa ihanamman äänen ja William tulee vaatehuoneesta. Hän katsoo minua ensin päästä varpaisiin ja juokseen sitten luokseni.

"Mitä sinulle on tapahtunut?" Hän kysyy heti ja vetää minut kainaloonsa.

"Greg", saan vaan sanottua ja tunnen kuinka William nousee ylös. Nostan katseeni häneen ja hän laittaa viittaansa päälle.

"Mitä sinä teet?"

"Mitä sinä luulet. Minä menen tappamaan hänet", William murahtaa, ihan kuin hän olisi minulle vihainen.