Just one tear//IN FINNISH

32. End

"Christian...", aloitan hiukan varovasti ja vilkaisen Williamia. Hän näyttä siltä, että ei tiedä mitä tehdä. En kyllä tiedä minäkään. En oikeasti tiedä, että mitä minun pitäisi nyt tehdä. Christian näyttää niin vihaiselta ja loukkaantuneelta.

"Älä edes yritä, Alexandra. Sinä jätit minut tämän takia! Sinä jätit minut meidän omiin häihin!" Christian huutaa ja minä siirrän katseeni alaspäin. Puren huultani ja mietin, että mitä minä hänelle vastaan.

"Minä en mahda sille mitään, Christian. En mahda tunteilleni mitään. Minä olen oikeasti niin pahoillani, että vein sen niin pitkälle. Minun ei olisi pitänyt tehdä niin. Ajattelin, että kaikki muuttuu, kun menemme naimisiin. Se ei olisi kumminkaan auttanut mitään. Sinä et varmaan koskaan tule antamaan minulle anteeksi ja minä ymmärrän sen. Toivon kuitenkin, että yrität ymmärtää minua", sanon itkien, mutta Chrsitianin ilme ei helly yhtään.

"Ja sinä", hän aloittaa ja korottaa ääntään. Christian osoittaa veljeään, joka on ollut tämän koko ajan hiljaa. "Tämä ei kyllä yllättänyt ihan hirveästi. En kumminkaan olettanut, että tulet varastaan morsiameni. Ja vielä hääpäivänä!"

"Hän ei tullut luokseni, Christian. Minä tulin tänne", sanon väliin ja Christian kääntyy jälleen katsomaan minua.

"Minä en halua nähdä teistä kumpaakaan enää ikinä", Christian vielä tokaisee ja lähtee sen jälkeen vihaisesti huoneesta. Minä jään katsomaan hänen peräänsä pitkäksi aikaa ja havahdun vasta sitten, kun William koskettaa kättäni.

"Kyllä hän oikeasti leppyy, Alexandra. Se on totta, että Christian on pitkävihainen. Hän ei kumminkaan vihoitele pitkään", William sanoo ja vetää minut syyliinsä. Annan hänen poskelleen laiskan suudelman ja William hymähtää.

"Minä en ihan oikeasti halua menettää häntä, William. Hän on loistava ystävä. En halua nähdä häntä vihaisena ja surullisena. Se sattuu. Se sattuu, koska tiedän, että minä olen aiheuttanut sen.

"Kyllä se siitä."

****

"Me ei olla puhuttu hetkeen", Alice sanoo ja minä hymähdän. Istun hänen sängyllään ja katselen ympärilleni. En tiedä mistä tämä johtuu. En tunne oloani yhtään kotoisaksi Alicen kanssa. Niin on aina ollut, mutta ei nyt.

"Ei ollakaan. Mites sinulla on mennyt?" Kysyn ja vedä hymyn kasvoilleni. Alice ei viitsi tehdä sitä. Hän ilmeisesti huomasi saman kuin minä.

"Ei kovin hyvin, Alexandra. Kaikki on mennyt huonosti äidin kuolemasta asti. Minä tunnen olevani niin yksinäinen ja ulkopuolinen. Mikään ei tunnu oikealta tai hyvältä", Alice kertoo ja hänen äänensä murtuu hieman. Minä hilaudun hänen viereensä ja vedän hänet kainalooni.

"Minä olen niin pahoillani, Alice. Olen ollut niin keskittynyt omiin ongelmiin, että olen unohtanut kokonaan sinut. Meidän pitää ruveta juttelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Minä en halua, että sinä tulet masentumaan."

"En minä tule masentumaan, Alexandra. Minulla on ollut sinua vaan niin kova ikävä. Siinä ikävässä on tullut hirveä ikävä äitiäkin", Alice sanoo ja nojaa olkapäätäni vasten. Minä silittelen hänen hiuksiaan ja rupean itsekin muistelemaan äitiä.

Hänen viisaita sanojaan ja todella sydäntä lämmittävää hymyä. Hänen yleisin neuvonsa saa hymyn kasvoilleni.

Kuuntele aina sydäntäsi.

Niin minä olen tehnyt. Olen myös kumminkin rikkonut yhden sydämen. Minä en olisi halunnut tehdä sitä. Tosin kuka haluaa rikkoa toisen sydämen. Ei olisi ikinä pitänyt ruveta seurustelemaan Christianin kanssa.