Sen kutsuu elohon

Luku 5, jossa sahaaminen johtaa kriisiin

Nils heräsi aamulla siihen, että joku tempaisi hänet lattialle sängystään. Hän rääkäisi vähemmän elegantisti, enimmäkseen kai säikähdyksestä. Kun hän älysi katsoa ympärilleen, Vilho seisoi hänen vieressään ja tiirasi häntä häijysti haukannenänsä vartta pitkin. Ikään kuin havahtuminen tällaisesta paikasta ei olisi ollut tarpeeksi karua jo itsessään.
"Vad i helvete!" Nils älähti kömpiessään jalkeille. "Yritätkö tappaa minut?"
Vilho ei näyttänyt halukkaalta kiistämään syytettä.
"Jos ee myö suaha nukkua niin et kyllä sua sinäkää", hän vain sanoi.
"Älä kehtaa kiusata sitä", Otto sanoi kuin kuka tahansa tympääntynyt kaitsija - ei läheskään tarpeeksi kiinnostuneena.
"Vilho nyt on aina vähän tuollainen", Jussi totesi punkastaan.
Ai, vai yritti Vilho aina saada viattomia ihmisiä hengiltä? Se ei yleensä ollut asia, jonka saattoi todeta leppoisasti hymyillen. Oikeuttivatko poikkeuksellisen typerät poikkeusjärjestelyt muka palvelusväen kohtelemaan Nilsiä miten tahansa? Ties mitä kaunainen köyhälistö saisi päähänsä. Nimikin oli jo vaihdettu suomalaiseksi. Ei ollut Nilsin vika, että hän sattui kuulumaan ylempään kansanosaan. Miksei kukaan ollut miettinyt hänen hyvinvointiaan? Heitä oli kolme vastaan yksi, ja kaikilla oli vielä puukotkin - joita rengit osasivat käytellä paremmin. Nilsillä olisi todellakin viikon päätyttyä pari valittua sanaa kotiväelleen. Mikäli hän siis ylipäänsä palaisi kotiin muuten kuin arkussa.

Kaiken kaikkiaan Nilsin elämä oli parhaillaan lähes sietämätöntä. Sänky oli kova ja tuskaisen epämukava, ja siitä täytyi jostain syystä kömpiä jalkeille (tai rymähtää lattialle, näköjään) täysin epäkristilliseen aikaan. Edellinen ilta oli ollut hirveä, etenkin kun seura oli sellaista kuin oli. Nilsiä oli joko nälvitty jatkuvasti, tai sitten hänet oli jätetty kokonaan syrjään puheenaiheista. Ei sillä, ei hän välittänytkään päästä niistä perille. Jotain Jussin tytöistä ja aivan liikaa tulevista töistä. Nilsille oli valjennut nopeasti, että Otto otti mitättömän työnsä hieman liian vakavasti. Kuinka paljon vatvomista puunkaadossa muka oli? Nils oli onneksi pelastautunut uneen ennen kuin Otto oli saanut päätettyä, kummasta päästä metsää kaataminen pitäisi aloittaa ja saisiko puun kaataa kärrypolulle, vaikka sitä ei saisi pois saman tien, vai olisiko sen parempi antaa kaatua taimikon päälle, vai...

Entä sitten ruoka? Se oli käsittämättömän pahaa - tai ainakin tympeää. Aamiaisella iäkkäämmänpuoleinen keittiöpiika kantoi pöytään mitä lie ohrapuuroa, johon kapusta hädin tuskin upposi. Nils ymmärsi tietysti olla nirsoilematta kaikkien nähden, koska raukoilla ei kai ollut varaa parempaankaan. Hänen täytyi silti ihmetellä työväen kykyä syödä moista epämääräistä ja vähän kitkerän makuista tahnaa silmää räpäyttämättä. Leipä taas oli kovaa, kuivaa ja sitkeää. Suolakalat näkyivät olevan aivan erityistä herkkua, vaikka Nils ilkesi hädin tuskin katsoa niihin päin. Ja pöytätavat... Niitä olisi ehkä hieman tasoittanut, jos tilalla olisi ollut enemmän naisväkeä. Nyt tilanne näytti monellakin tapaa synkältä: keittiöpiian lisäksi piikoja oli kaiketi vain kaksi. Heistä toinen saattoi olla ehkä vain pari vuotta Idaa vanhempi, ja toinen vaikutti olevan suurin piirtein Nilsin ikiä. Joku oli saattanut mainita Nilsille edellisenä päivänä, että piiat olivat siskoksia. Vanhempi tyttö oli kohtalaisen sievä, mutta ei ajanut Nilsiä mielettömyyksiin, kuten tekemään lähempää tuttavuutta. Raukka olisi kuitenkin luullut liikoja Nilsin hänelle suomasta pintapuolisesta huomiosta.

Ympäristön vakavista puutteista huolimatta Nils aikoi luonnollisesti viettää tilalla viikon - ja pysyä kaiken aikaa arvokkaan tyynenä. Se ei olisi mitenkään mahdotonta, jos Nils tinkisi vähän vaatimuksistaan ja muistaisi, ettei tilan väeltä kannattanut olettaa järkevää käytöstä. Töihin ei voisi kuulua mitään kovin vaikeaa. Ehkä raskaiden taakkojen nostelua, mutta siihen harjaantuisi kuka vain, jos sitä tekisi pitkään päivästä toiseen. Karkeiden, paatuneiden renkimiesten ei ollut mitään järkeä vaatia Nilsiltä samaa kuin itseltään. Eihän Nilskään testaillut renkien lukutaitoa. Muista, kevyemmistä ja taitoa vaativista tehtävistä Nils sitten luonnollisesti suoriutuisikin siinä missä kuka vain - ellei paremmin. Hän tiesi sentään mistä tahansa aihepiiristä määrättömästi enemmän kuin maalaiset, vaikkei ollutkaan vuosikurssinsa terävimpiä oppilaita. Ehkä hän päätyisikin opettamaan työväkeä heidän omissa töissään.