Luku 7, jossa hengitetään raikasta ilmaa

1.4K 138 11
                                    

Antti oli ainoa, joka vaikutti olevan aidosti mielissään Nilsin viipymisestä. Hän ei silti antanut Nilsin vieläkään jäädä maalle toimettomaksi kesävieraaksi, vaikka tämä pyysi häneltä kuinka kauniisti ja vetosi poikkeukselliseen tilanteeseensa, jota ilman hän olisi ollut jo hyvää vauhtia matkalla Ouluun. Epäreilua tietysti edelleen, mutta ei Nils ollut odottanutkaan saavansa jättää rengin töitä sikseen. Hän oli tainnut valita sanansa viikon alussa vähän liian pistävästi. Ei ollut ihme, jos eno ei pitänyt häntä erityisen rakastettavana. Aina kannatti silti yrittää, kun pelissä oli näin paljon. Olisihan eno vaikka voinut kaivata seuraa. Hän vaikutti nimittäin asuvan taloa itsekseen, elleivät lapset olleet opiskelemassa kaupungissa ja emäntä... jossakin. Nils ei ollut viitsinyt kysellä asiasta, vaikka olisi kieltämättä mieluusti saanut siihen selvyyden. Eivätkö maalaiset kuitenkin yleensä avioituneet nuorina?

Niin tai näin, Nils asustelisi edelleen renkiaitassa. Ajatus tuntui hetkittäin niin sietämättömältä, että vapauden ja kauniin luonnon hohto himmeni kummasti. Onneksi aitanrotiskoa ei tarvinnut katsella usein. Sinne sai itse asiassa astua mielellään vasta illansuussa, tai muuten Otto vainusi laiskotteluyrityksen ja ennätti paikalle kaukaakin yllättävän nopeasti, kuin nimismies ikään. Oton keksimät säännöt olivat juuri näin mielivaltaisia. Millä perusteella hän edes sai komennella muita? Kai aikuiset ihmiset sentään saivat välillä päättää omavaltaisesti tulemisistaan ja menemisistään?

Työnteko oli edelleen hirveää, mutta Nils yritti hyväksyä valintansa varjopuolet. Hän totesi päivittäin häväistyksen ja kiirastulen paremmiksi vaihtoehdoiksi kuin sukujuhlat, yritystoiminnan periaatteiden opettelun ja ylioppilaskokeisiin valmistautumisen. Toki hän olisi voinut jatkaa matkaansa omin päin Eerolasta vaikkapa Helsinkiin, mutta rahat eivät olisi riittäneet. Karkumatka olisi sitä paitsi lopulta tullut ilmi ja Nils olisi joutunut itse kaivamaansa hautaan. Oli parasta vain tyytyä siihen, mitä sai.

Stoalaisen tyytymisen ylevä periaate asettui vakavasti kyseenalaiseksi, kun Otto laittoi Nilsin luomaan lantaa. Hän teki sen tahallaan. Kaikkien renkien piti kuulemma tehdä samoja töitä. Se saattoi olla tottakin, mutta ei Nils oikeasti ollut mikään renki. Oli törkeää komentaa hänenlaisensa ihminen sellaiseen paikkaan. Navetassa tai etenkään lantalassa ei nimittäin varsinaisesti tuoksunut elinvoimainen pihka, eikä tuulikaan puhallellut siellä erityisen raikkaasti. Nilsille oli annettu väärä käsitys rengin työnkuvasta. Hän olisi kyennyt työskentelemään puutöiden parissa, mutta...
"Ei se nyt noin pahalta haise", Otto murahti tympeästi lantalan ovelta katsellessaan Nilsiä, joka seisoi tunkiolla eikä pystynyt hengittämään.
Eipä haissutkaan.
Herregud!
Nilsin ei silti auttanut kuin tehdä mitä käskettiin. Jostain viheliäisestä syystä mahdollisimman vulgaareiden asioiden kanssa seurustelu käsitettiin maaseudulla ylvääksi osoitukseksi miehisyydestä. Nilsiä olisi sanottu ties miksi, jos hän olisi lähtenyt lantalasta raittiiseen ilmaan niin kuin kuka tahansa järkevä ihminen. Vaikka koko ajatusmalli oli naurettava, Nilsiä ei huvittanut kuunnella loputonta räkätystä hienohelmaisuudestaan. Täytyi sopeutua talon tavoille.

Lehmiä oli ehkä vaikuttavan paljon, mutta se näkyi valitettavasti luotavan määrässä. Kaikesta urhoollisesta viitseliäisyydestään huolimatta Nils kuului kaiken lisäksi luovan lantaakin jotenkin "väärin", väärän paksuisiksi kerroksiksi ja väärällä otteella. Sehän nyt oli vain luonnollista. Kun Nils teki asiat vain hieman toisin, Otolle alkoi kelvata. Ihmeellisen vaivalloista pelleilyä, kun kyse oli siitä mistä oli. Otto olisi mielellään saanut tehdä työn itse, kun muka osasi paremmin. Hän taisi tosiaan inhota Nilsiä. Hän oli kai ärsyyntynyt, kun Nils ei ollutkaan lähtenyt pois viikon jälkeen niin kuin oli aikonut. Ihmeellisen töykeää. Ei Nils tietysti yrittänytkään ryhtyä Oton parhaaksi ystäväksi, mutta eikö tämän olisi kuulunut opastaa häntä eikä piinata häntä minkä ennätti?

Sen kutsuu elohonWhere stories live. Discover now